Haluan ihan ensiksi kiittää teitä kaikkia ihania ihmisiä osoittamastanne tuesta ja myötäelämisestä tähän astisen elämäni vaikeimmassa tilanteessa. Mietin pitkään onko aihe blogiin laitettava, mutta koen, että olen omalla tavallani, omilla sanoillani kunnioittanut isäni muistoa. Olen ollut äärimmäisen liikuttunut kyyneliin saakka teidän kaikkien lämpimistä kommenteista ja olen saanut niistä hirveästi lohtua ja voimaa. <3 Kiitos siitä teille kaikille. <3

IMG_2067.jpg

Pikkuhiljaa, hetki ja päivä kerrallaan tästä on noustava, vaikka sisällä olo on outo. Sieltä on poistunut se tumma möykky, joka sinne asettui vuosi sitten heinäkuussa, kun isäni sairaus diagnosoitiin. Pelko, joka asettui sinne juhannuksen tienoilla terveydentilan romahdettua, on myös poissa. Tilalla on sen sijaan onttoa, tyhjää ja kaikuvaa. Kaipausta. Suurta surua. En voi mitenkään käsittää, että hän on poissa.

Koko kuluneen vuoden elimme pelossa. Jatkuvassa vuoristoradassa, jonka kyyti vain tuntui kovenevan, eikä jarrua löytynyt mistään. Viime vuosi oli niin rankka, mutta se kului ihan älyttömän nopeasti. On uskomatonta ajatella, että tämän kaiken alusta loppuun kului aikaa vain 11 kuukautta. Siihen väliin mahtuu epätietoisuutta, epäuskoisuutta, epätoivoa, kyyneleitä, pelkoa, unettomia öitä ja läjä raskaita ajatuksia. Siihen mahtuu myös toivoa, lämpöä, pieniä ilon hetkiä, ystävien antamaa voimaa ja aika paljon rakkautta.

IMG_2059.jpg

Käytännön järjestelyitä hoidettaessa on aika kulunut nopeasti ja jokaisen aamun on toivonut olevan hitusen helpomman kuin edellisen. Toisaalta päivän aikana tunteet ovat heittäneet laidasta laitaan ja jokin ilta on ollut pahempi kuin toinen. Onneksi lähellä on perhe ja paljon ystäviä, joiden apuun ja tukeen voi luottaa. Joskus ei tarvita sanoja, riittää vain se empaattinen katse ja lämmin halaus. Yhdessä itketyt kyyneleet.

Kesä ei todellakaan mene niin kuin piti. Ei millään tavalla. Olen kuitenkin helpottunut, että kaikki on nyt ohitse. Tuntuu kamalalta todeta, että on helpottunut, mutta nyt kenenkään ei tarvitse enää odottaa väistämätöntä. Isä on päässyt nyt rauhaan ja lepoon, eikä sairaus enää vaivaa. Myös meidän läheisten huoli on nyt ohitse. Ei enää tarvitse pelätä milloin hetki koittaa, milloin puhelin soi yöllä ja miten isä voi. Ne päivät olivat niin raskaita. Myös me läheiset voimme nyt aloittaa toipumisen omaan tahtiimme ja alkaa taas keräämään voimia haavojen paranteluun. Helppoa se ei tule olemaan, eikä nopeaakaan tietenkään, mutta hiljalleen tästä noustaan. Elämän täytyy jatkua.

IMG_2061.jpg

Arki on tervetullutta. Kesä on tervetullutta ja loma, sekin on erittäin tervetullutta. Kaiken tämän keskellä olimme hilkulla perua Turkin loman. Minulla oli jo lääkärintodistuskin rahojen saamiseksi takaisin matkaa peruttaessa. Kuitenkin perhe kannusti lähtemään ja kaikki totesivat, että meidän tekisi hyvää lähteä reissuun - vaihtaa maisemaa ja kerätä voimia vielä edessä oleviin hautajaisiin, joka tulee olemaan hyvin vaikea päivä sekin. Äitinä ajattelin myös tytärtäni ja sitä haluaa korjata rikkinäisen pienen sydämen keinolla millä hyvänsä. Surua ei mikään matka vie pois, mutta kyllä se ajatuksia kääntää väkisinkin parempaan. Ehkä etelän lämpö ja aurinko lohduttaa ja lataa akkuja kipeän kevään jälkeen. En koe huonoa omaatuntoa enää reissuun lähdöstä, niin kuin ensin koin. Muu perhe pysyy yhdessä ja ovat keksineet omaa tekemistä, jotta kaikilla olisi jollain tavalla mukavampi olla ja jotain muuta ajateltavaa. Enäähän tässä odotetaan hautajaisia, sillä kaikki järjestelyt on nyt tehty.

Minä pakkaan nyt perheeni lentokoneeseen ja lähden parantelemaan särkynyttä sydäntäni lämpöön turkoosin meren äärelle. Olen ollut hurjan väsynyt näinä päivinä, sillä uni ei ole suostunut tulemaan, saati jäämään koko yöksi. Toivon, että pystyn lomalla vähän rentoutumaan ja nukkumaan paremmin. Toivon, että olo on kotiin palattaessa jollain tavalla levollisempi.

Kiitos vielä teille kaikille ihanille myötäeläjille. <3