Oli melko mielenkiintoinen aamu tänään. Nousin sängystä ylös kuin vanha nainen selkää voivotellen ja jalkoja aristellen, kun ei ne tahtoneet kantaa. Joka ikistä paikkaa kolottaa ja kädet ovat voimattomat. Portaiden kävely alakertaan meni jotakuinkin kaiteesta tukea hakien ja joka askeleella tuskaa tuntien.

Ei, en ole yhdessä yössä vanhentunut viittäkymmentä vuotta, enkä ole äkkiseltään alkanut kärsimään julmetusta reumasta tai muustakaan, vaan takana on ekat treenit personal trainerin kanssa ja niistä seurannut seuraavan päivän kolotus. Kroppa on kuin moukaroitu! Tuskin maltan odottaa huomista, kun tämä tästä vielä yltyy siihen "se on pahinta aina ylihuomenna" -tunteeseen.

IMG_1461_2.jpg

Aloitin aamun (tai no, heräsin vasta ennen yhtätoista, voiko sitä kutsua aamuksi?) palauttavalla 45 minsan kävelylenkillä. Vähän jalat aukesi sentään.

Me lähdemme tästä vapaapäivän kunniaksi rautakauppaan, että saadaan pihaprojektia etenemään. Myöhemmin laitetaan varmasti grilli kuumaksi. Ei yhtään pöllömpi perjantai...