Uudistuksen alla oleva terassimme kaipaa jotain löhöpaikkaa. Näyttää siltä, että olemme sittenkin hylkäämässä ajatukset divaani/kulmasohvasta. Pelkään, että terassimme menee ihan tukkoon isoista kalusteryhmistä, sillä terassilla on jo uusi ruokailuryhmä, joka on entistä settiä isompi. Lisäksi kesäkeittiön prototyyppi on nyt kasattu paikalleen ja sekin auttoi tilan hahmottamista. Ihan mikään pieni rakennelma sekään ei ole kaksimetrisenä.

Aloimmekin miettimään erilaisia aurinkotuoleja ja ajatuksien selkiyttämiseksi kokosin muutaman kollaasin. Oikeastaan ratkaisevina tekijöinä on materiaali, käyttömukavuus (saako tuolin myös makuuasentoon ja voiko siinä maata myös vatsallaan, eli päinmakuulla) sekä ulkonäkö.


aurinkotuolit%201.jpg

Jos etsisin aurinkotuolia vain istumiseen, valitsisin ehdottomasti oikeanpuoleisen, sillä siinä on mielestäni tosi kaunis muoto. Tuoli on polyrottinkia, joten se ei kaipaisi edes pehmustetta, ehkä jonkin pienen tyynyn selän taakse tueksi. Plussaa myös isoista, vähän lisää ilmettä tuovista käsinojista. Tykkään! Tällä hetkellä etsimme kuitenkin ehkä monikäyttöisempää, vuodemaisempaa versiota. Vasemmanpuoleinen on myös polyrottinkia ja se on hyvän pitunen, 182 senttiä. Pehmusteen kanssa siinä voisi lekotella myös vatsallaan, sellaisenaan se ei sovi, sillä tuo railo tuntuu varmasti. Tämä tuoli on miehen suosikki.


aurinkotuolit%202.jpg

Näistä tykkään molemmista. Vasemmanpuoleinen on pehmusteineen tosi mukavan ja pehmeän näköinen. Tuossa viettäisi aurinkoista päivää mielellään! Selkänoja menee moneen asentoon, joten siinä pystyisi mukavasti ottamaan arskaa myös vatsallaan. Oikeanpuoleinen tuoli on pehmeää verkkokangasta ja rengas helpottaa tuolin liikuttamista. Se tuo myös tuoliin pienen retromaisen henkäyksen sirouden lisäksi. Tästä taidan tykätä itse ehkä kaikista eniten...


aurinkotuolit%203.jpg

Näistä molemmat sopisivat vatsallaan makaamiseen, mutta toisivat lisää myös istumatilaa isommallekin porukalle, sillä laskemalla selkänojan, näistä muodostuisi pitkä penkki. Toisi hieman lisää monikäyttöisyyttä. Vasemmanpuoleisen vuoteen ilme miellyttävämpi noiden umpinaisten päätyseinien vuoksi, kun oikeanpuoleisessa on taas liikaa jalkoja makuuni. Nämä ovat löhöilyyn tosi kivoja, joskin aavistuksen ison näköisiä ja oloisia. Myös pituutta on karvan alle kaksi metriä, voisivat olla hieman sirompia.

Kaksi samanlaista aurinkovuodetta on tarkoitus hankkia. Näitähän on toki kaikki jyskit ja sotkat sun muut pullollaan, mutta kollaaseja on kiva tehdä, niistä selkiytyy hyvin omatkin ajatukset, kun tekee vertailuja.


Kuvat lainattu, 1. kollaasin kuvat täältä ja täältä. 2. kollaasin kuvan täältä ja täältä, 3. täältä ja täältä.