On väliaikatietojen aika!

Tammikuussa aloitetun rantakuntoprojektin toinen kuukausi päättyi juuri. Tulokset eivät ole yhtä huimia, kuin tammikuussa, jolloin senttejä ropisi kropasta oikein mukavasti, mutta homma etenee kuitenkin ja ilman takapakkeja ja se on pääasia.

IMG_0898.jpg

Helmikuussa senttejä lähti kropasta yhteensä 5,5 cm. Reisistä vain puoli senttiä per koipi, mutta jalkojen osalta ollaankin siinä tilanteessa, että seuraavaksi niistä ei enää toivoisi lähtevänkään. Minulla on aina ollut hoikat jalat ja reisiin voisi tulla enemmän tavaraa, mutta lihaksen muodossa. Lantion mitta pysyi samana koko kuukauden, joskin siitä voisi kyllä pari senttiä jossain kohtaa yrittää karistaa, mutta melkein hyvä näinkin. Pakaraosasto onkin sitten toinen juttu - sinne sitä täytettä ja ryhtiä olisi saatava lisää. Alankin keskittymään pyllyosaston muokkaamiseen tässä ihan tosissaan. Aina se ei vaadi tajuttomia painojakaan, vaan sitkeää työtä ja parit Jane Fonda muuvit repertuaariin lisää. Oman kehon painolla suoritetut harjoitukset ovat ihan yhtä kelpoja ja mielestäni jalkojen osalta myös mielekkäämpiä, kuin vaikkapa prässissä painaminen.

Vyötärö, tässä tapauksessa maha (mittaus suoritettu n. 2 cm navan yläpuolelta, jossa levein kohta, eli jenkat) joka tässä eniten kaipaa duunia, kaventui helmikuun aikana 1,5 cm. Lievä pettymys, sillä siinä sitä rasvaa eniten on, kuten ihmisillä yleensä, mutta tuokin ihan kelpo mitta. Kavennusta kuitenkin tapahtunut yhteensä jo 8cm. Jotenkin reisien ja lantion kohdalta löysän muuttaminen lihakseksi tuntuu helpommalta, vatsamakkaroiden pienentäminen ihan tajuttoman vaikealta ja ottaa todellakin aikansa.

IMG_0900.jpg

Vaikka syön terveellisesti sokeria vältellen, aika lailla perinteistä lautasmallia mukaillen, on ruokavaliossa vielä varaa säätöihin. Hiilareiden, protskun ja rasvan määrää voisi viilata paljonkin. Maaliskuun ajan ajattelin kokeilla entistä siivotumpaa ruokavaliota ja katsoa mitä se saa aikaiseksi. Samaan syssyyn treenausta voisi tehostaa entisestään. Olen viihtynyt liian hyvin aerobisten ryhmäliikuntatuntien parissa, jotka kylläkin nostaa sykettä ja polttaa kaloreita, mutta koska itsellä tuo painonpudotus ei ole se tämän projektin juttu, vaan kehon muokkaus, on pakko siirtyä jumppasaleilta taas enemmän salin puolelle ja painojen pariin.

Yhteenvetona todettakoon, että paino ei ole kahden kuukauden aikana juurikaan muuttunut. Se on pyörinyt +/- 0 aikalailla saman kilomäärän ympärillä nämä kaksi kuukautta. Sen sijaan samassa ajassa kropasta on lähtenyt yhteensä 19 senttiä pois, joten ei voi kuin olla tyytyväinen! Kyllä se tuossa mittanauhakuvassa näyttää aikamoiselta määrältä!

Tästä eteenpäin siis hieman tehostetummalla treenauksella ja ruokavaliolla tuloksia metsästämään!
Onko ruudun takana toisia saman projektin parissa olevia...? :)