Minua on kohdannut kriisi.

Rohtuneiden huulien kriisi. En kärsi sellaisesta koskaan, mutta nyt viime viikot huulet ovat olleet kuivat, kirveltävät, halkeilevat ja rohtuneet. Uskon tämän johtuneen huulirasvan vaihdosta.

Hei. Olen Heidi. Olen huulirasva-addikti.

Käytin pari vuotta Forever -merkin Aloe Vera huulirasvaa, mutta "vaki-toimittajani" jäi äitiyslomalle ja en saanut huulirasvaa mistään enää kätevästi. (Tuote on siis kotimyyntituote, eikä sitä löydä kaupoista tms.)

IMG_9846.jpg

Ostin uutena tuttavuutena luonnonkosmetiikkaa huulirasvan muodossa. Sante-merkkinen huulirasva kuulosti hyvältä, mutta ei sitten ollutkaan sitä käytännössä. Huomasin nopeasti huulien kuivuvan ja rasva tuntui tehottomalta. Myöskään levitys ei tuntunut mukavalta, sillä huulirasva oli todella kovaa, eikä helposti liukuvaa. Viikon kuluessa huulet tulivat tosi kipeiksi ja alkoivat halkeilla.

Seuraavaksi olikin jo pakko kääntyä apteekin puoleen ja sain sieltä hyvän voiteen huulille. Bevita R.

IMG_9844.jpg

Jo parin päivän käytön jälkeen huulet ovat palautuneet  normaaleiksi. Voidetta voi käyttää myös muualle, kuten niistämisen ärsyttämiin nenänpieliin tms. Bevita R:ää myydään myös isommissa puteleissa, mutta minä valitsin tuon näppärän kokoisen huulivoidepaketin. Siitä on kivempi myös levittää rasva suoraan huulille, kuin ottamalla tuubista ensin voidetta sormiin.

IMG_9843.jpg

Jos teitä on muita huulirasva-addikteja kuulolla, suosittelen Bevita R:ää lämmöllä. Tämän tuotteen myötä huulten rasvailu on selvästi vähentynyt, eli huulet eivät enää jatkuvasti huuda uutta kerrosta rasvaa. Tuote siis kosteuttaa pitkäaikaisesti ja saa minulta ainakin ihan täydet pojot!

Kuten ylimmästä kuvasta näkyy, nyt on huulet taas pusukunnossa!
Ja Ystävänpäiväkin tulossa... heh... :)