Innoitus erilaisiin asetelmiin näin joulun aikaan on suuri ja inspiraation lähteitä on joka puolella! Varsinkin Pinterest on pullollaan upeita kuvia, ihania jouluisia asetelmia täynnä. Sieltä minäkin kopioin idean tähän omaani.

Olen pannut merkille, että ranskankielinen Noël -sana on noussut pinnalle tänä vuonna. Sitä näkeekin käytettävän eri yhteyksissä ja kyseisen sanan ympärille rakentui myös tämä minun asetelmani. 

IMG_8687_2.jpg

IMG_8692_2.jpg

Pahviset kirjaimet löytyivät Sinellistä. Maalasin ne kevyesti valkoisella maalilla, jotta alkuperäinen ruskea väri kuultaisi läpi. Näin kirjaimet näyttävät vanhoilta ja puisilta pahvin sijaan. 

IMG_8693_2.jpg

Risukranssini pääsi osaksi asetelmaa O-kirjaimena ja sai vielä pattereilla toimivan valoköynnöksen ylleen. Tuollaiset pattereilla toimivat valosarjat on niin käteviä! Niitä voi laittaa minne vain pistorasioista välittämättä, eikä johdotkaan roiku näkyvillä.

​  Keskelle kranssia ripustin Amsterdamista ostamani tähtikoristeen.

IMG_8694_2.jpg

Taulunkehyksiin laitoin Garage -pop up -kaupasta löytämääni upeaa käpylahjapaperia. Siis niin kaunista paperia, että eihän tuota raaski lahjoihin kääriä! Tykkään kävyistä muutenkin ja tuosta paperista tuli ihanan talvinen juliste! 

IMG_8695_2.jpg

Risukuusi jäi myös osaksi asetelmaa. Meinasin ensin suihkauttaa tekolunta kranssin päälle, mutta ajattelin, että kuusi ja kranssi sopisivat paremmin yhteen molemmat luonnollisine väreineen. 

IMG_8689_2.jpg

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille.