Istuin eilen aamulla autossa. Ruuhkassa. Kaatosateessa. Oli vielä pimeää, katuvalot eivät palaneet. Edessäni avautuvan tien peitti autojen jono punaisine jarruvaloineen. Pyyhkijöineen, jotka eivät pystyneet sateen voimalle. Mietin, kuinka syksy ja sen pimeys ei haittaa minua.

Nautin sateesta. Nukahdan parhaiten kuunnellessani sateen piiskaavan ikkunoita, sen ropistessa kattopeltiä vasten. Tykkään pimeydestä. Kotona sytytän kynttilät, laitan takan päälle, sukellan sohvan pehmeyteen ja katson ikkunasta, kun tuuli riepottelee puita, saa ne kaartumaan tien päälle,
tanssimaan latvoistaan levottomasti.

IMG_6969.jpg

Aamuisin ajatukseni on kirkkaimmillaan, herään hyväntuulisena. Mieli täyttyy helposti levollisista ja mukavista ajatuksista. En pidä kiireisistä aamuista, silti jokainen arkipäiväni alkaa kelloa katsoen, kiirehtien, huolehtien mukaanlähtevistä tavaroista. Turhista asioista. Arvostan viikonloppuja korkealle. Pyrin pitämään aamut ja aamupäivät vapaina. Silloin nukutaan pitkään, herätään hitaasti. Lojutaan sohvalla yökkärit päällä, katsotaan roskaa eri kanavilta. Syödään aamupalaa ajan kanssa.

Parasta on tekemättömyys. Aikatauluttomuus.
Ihmisen ei ole hyvä herätä kiireeseen ja levottomuuteen. On vaikea saada päivää kääntymään hyväksi ja rauhalliseksi, jos aamu on alkanut kaaoksella. En pidä metelistä aamuisin. Autossa ei saa olla radio päällä, bussissa mekastavat lapset, puhelimeen kailottavat ihmiset saavat minut huokaisemaan hartaasti, kaivautumaan syvemmälle kaulaliinaani. Tarvitsen hetken hiljaisuuden, sitten päivä saa alkaa kunnolla.

IMG_6967.jpg

Parhaita aamuja elämässäni on myöhään kesällä valvotut yöt, jotka kääntyvät aamuksi järven rannalla, viileässä sumussa, auringon venytellessä ensisäteitään. Tai kun vielä on tosi pimeää, myrsky vaikeroi ikkunan takana, sytytän kynttilät ja puen villasukat jalkaan. Tai kun valkoinen vaippa on peittänyt maan,
puut notkuvat painavasta lumesta ja taivaalta tulee lisää.
Jouluaatto. Kaikkien aamujen äiti.

Rauhallista viikonlopun alkua <3