Juhlat ovat elämän suola, vai mitä?! Nyt onkin tullut aika järjestää seuraavat, sillä vaikka kouluni loppui jo kesäkuussa, virallista valmistumista on saanut odottaa tänne syksymmälle. Tutkintotodistusten jakotilaisuus on parin viikon päästä ja itse valmistujaisjuhlat olemme siipan kanssa päättäneet viettää syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Keksin jo ajat sitten teeman näille juhlille: sadonkorjuujuhlat puutarhassa! No, puutarha lienee vähän suureellinen ilmaisu meidän piskuiselle takapihallemme, mutta säiden salliessa vietämme juhlia myös pihan puolella.

Rakastan juhlien ja erilaisten illanviettojen suunnittelua ja järjestämistä. Käytän paljon aikaa eri yksityiskohtien miettimiseen ja panostan aina siihen, että ruoka, koristeet ja kattaus tukevat toisiaan. Nämä juhlat vietetään kahdessa osassa; päivällä saapuvat vanhemmat ja muut sukulaiset, illalla ystävät ja tällä kertaa juhlat ovat K-18, eli lapsukaiset jäävät pois näistä kekkereistä! :)

Koska suunnittelen juhlia jo aivan höyrypäisenä - nehän ovat jo reilu 3 viikon päästä, perustin juhlille ja kaikille päässä pyöriville ideoille oman Pinterest -kansion, jonne tallettelen ihania fiiliskuvia ja inspiraation lähteitä. Niistä saakin oivan idean, mitä olen ajatellut. Sinne vaan siis kaikki kurkkimaan! :)

garden.jpg

Ruokapuoli tarvitsee vielä pientä mietintämyssyä, vaikka senkin raamit on teeman puolesta jo aika hyvin kartoitettu. Juhlajärjestelyjä täytyykin alkaa tässä ihan tosissaan tekemään; rekvisiittaa, koristeita ja somisteita täytyy jo alkaa hankkimaan ja askartelemaan! Pidän kuitenkin samalla mielessä ostolakkoni! Juomat sen sijaan löytyy valmiina, sillä olimme kaukaa viisaita ja ostimme juomavarastot täyteen heinäkuiselta Tallinnan-matkaltamme.

Ai että, täällä juhlajärjestelijä ei meinaa pysyä housuissaan! On niin ihanaa suunnitella tällaisia juhlia, joissa päämääränä on pitää hauskaa, nauttia hyvien ystävien seurasta hyvän ruoan ja juoman parissa. Haaveilen, että ilta on lämmin, mutta syyskuiseen tyyliin pimeä tulee jo aikaisin. Pihan kaikki lamput ja lyhdyt loistaa ja valaisee terassin tunnelmalliseksi. Tuolit ovat täynnä pehmeitä ja lämpimiä huopia, joihin vieraat voivat kääriytyä, jotta iltaa voi jatkaa vielä vähän pidempään ulkosalla. Tunnelma on hilpeä ja puheensorina ja naurunremakat täyttävät syksyisen illan... <3

Minäkö haaveilija...? :)

Blondi