Loma on ihmisen parasta aikaa! Varsinkin kesäloma. Tai no, siihen käy kyllä melkein mikä loma vain! :)

Tänä kesänä jäi reissut väliin, sillä remontti söi yhden matkan (ellei kahdenkin) edestä euroja pankkitililtä. En silti valita, elämä on valintoja täynnä ja me valitsimme panostaa tällä kertaa kotiin. En myöskään valita siitä, että vietän kotiympyröissä loman. Joskus tekee hyvää olla ja viettää vapaata ihan kotonakin. Ja mikäs on näissä keleissä lomaa viettää! Varsinainen kesä asianmukaisine keleineen alkoi jo lomaani edeltävällä viikolla ihan heinäkuun alussa ja me olemmekin saaneet viettää koko loman ihanissa aurinkoisissa säissä.

kes%C3%A4%202014_1.jpg

Kesään kuuluu olennaisesti monia kivoja asioita, kuten ystävien kanssa hengailua, loputtomasti mansikoita, grilliruokaa, kylmää juomaa ja pieniä kotimaan matkoja. Olen nauttinut suuresti tästä lomasta ja näistä helteistä. Olo on jo nyt levollinen ja levännyt, rentoutunut ja onhan kuukausi ihan älyttömän pitkä aika vain olla, vaikka meillä eka viikko menikin ihan työn teossa remppapuuhissa. On ihana ajatus, että lomaa on jäljellä vielä tämä ja koko ensi viikko.

kes%C3%A4%202014_2.jpg

Tälle ja ensi viikolle on vielä kivoja juttuja suunnitteilla, mutta arkeen verrattuna lomassa on yksi ihan lyömätön etu: suunnitelmia ei tarvitse tehdä ja vaikka jos tekeekin, niin niiden ei siltikään tarvitse pitää paikkaansa. :) Parasta lomassa on suunnittelemattomuus, spontaanisti asioihin ryhtyminen tai niiden tekemättä jättäminen. Voi tehdä juuri sitä mitä mieli tekee tai jättää tekemättä. Valinnan vapaus. :)

Ah, kesäloma! <3

Minä lähden huollattamaan kynteni ja sen jälkeen odotan erästä erittäin isoa toimitusta kotiin, jee! Aurinkoista torstaita kaikille!

Blondi