Kell' onni on, se onnen kätkeköön". Jos masentavista kansanviisauksista jaettaisiin Oscareita, suomalaiset vanhat sanonnat voittaisivat mennen tullen! "Se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Melko kurja mentaliteetti tuommoinen, varsinkin sellaiselle, joka itse uskoo unelmoinnin ja haaveilun voimaan ja siihen, että omaan onneen voi todellakin vaikuttaa itse omilla teoillaan ja asenteellaan.

Onnellisuus lienee kuin kauneus. Se on katsojan silmässä. Onnellisuus koostuu yhdelle eri asioista kuin toiselle ja ne eivät ole verrattavissa. Joku on onnellinen työnteosta, joku maailman matkailusta, toinen isosta omakotitalosta, yksi uudenkarheasta urheiluautosta. Ehkäpä jonkun onnellisuus koostuu jokapäiväisestä ateriasta, voitetusta sairaudesta tai rakkaudesta puolisoon ja lapsiinsa.

IMG_4680.jpg

Omassa elämässäni onni jakaantuu kahteen osaan. On se tärkeä osa, johon kuuluu juurikin onnentunne siitä, että saa rakastaa ja olla rakastettu, saa elää terveenä, toimeentulo on turvattu vakituisella työllä, katto on pysyvästi pään päällä, elämässä on hyviä ystäviä ja leivän päällä on muutakin kuin ylähuuli. Valitettavan usein tämä on se osa, jota pidetään helposti myös itsestäänselvyytenä ja huomaan ennen syyllistyneeni siihen itsekin. Sitten on se toisena tuleva osa, se kevyempi puoli, johon kuuluu se muu "luksus". Kerran, pari vuodessa tehtävä matka ulkomaille, toimiva auto parkkiruudussa, kauniit sisustustavarat -ja tekstiilit, kaapillinen vaatteita, uusi käsilaukku ja muu materia. Se kevyempi hömppä elämästä, joka usein nousee enemmän esille yleensäkin, kuten vaikkapa blogeissa.                           

Oma onnellisuuskäyrä on jo parin viime vuoden ajan asettunut hyvin korkealle. Olen saanut elää hyvin onnellista elämää jo pitkään ja toivon oppineeni arvostamaan tätä kaikkea. Olen saanut toteutettua unelmiani monella eri elämänosan saralla ja lisää on unelmia putkessa. Olen kovin kiitollinen kaikesta hyvästä mitä elämässäni on ja yritän muistaa arvostaa asioita enemmän, enkä pitää niitä itsestäänselvyytenä.

  lupiinit.jpg

Hyvä tulee hyvän luo. En ajattele negatiivisesti, enkä koskaan maalaa piruja seinille tulevien tilanteiden osalta. En suhtaudu asioihin kyynisesti, enkä osaa etukäteen ajatella jonkun asian epäonnistuvan. Yritän aina kohdata eteentulevat asiat sellaisena kuin ne tulevat. Ilman ennakkokäsityksiä, mutta ehdottomasti positiivisin mielin ja sillä asenteella, että käännän ne voitokseni! Uskon siihen, että hyvä moninkertaistuu. Uskon myös siihen, että jos ihminen jatkuvasti velloo negatiivisuudessa, kylvää huonoa energiaa ympärilleen, oli se sitten tahatonta tai tahallista ja suhtautuu asioihin kyynisyydellä, ei tuollaisella pelillä pitkälle pötkitä. Tuollainen ihminen ei osaisi arvostaa mitään hyvää, vaikka se tökkäisi silmään!

Itse tunnen olevani onnellinen silloin, kun päässä ei ole negatiivisia asioita ja aamulla herään uuteen päivään kevyellä ololla ja mielentilalla. Mikään asia ei vaivaa, enkä havahdu yöllä siihen, etten saa unta ajatusteni takia. Tunnen onnellisuutta siitä, että elämässä on tasapaino ja että osaan nauttia pienistä hetkistä, oli ne sitten lämmin suihku, kirja, jota en malta laskea käsistäni tai iloinen hännänheilautus karvaisilta ystäviltäni kotiin tullessani.

IMG_4694.jpg

Omalla asenteella on valtava vaikutus. En usko kohtaloon, sillä se tuntuu siltä, että joku tai jokin muu määrittelee elämäni. Tulee vastaan asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa, se on selvä, mutta miten niihin suhtautuu ja miten niistä jatkaa, on täysin omissa käsissä. Minä määrittelen silloin, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Vaikka yleinen elämääni kuvaava sana onkin onnellisuus, se ei tarkoita, etteikö siihenkin mahtuisi huolta, murhetta tai epätietoisuutta. Lähiaikoina onnellisuutta on varjostanut huoli kahdesta; rakkaasta lähimmäisestä ja rakkaasta eläinystävästä. Toinen pääsi sairaalasta kotiin toipumaan vakavasta ja yllättävästä tilanteesta ja jälkimmäinen huolenaihe on neiti-hauvamme, joka on ollut vakavasti sairaana. Ensimmäiselle en itse voi muuta kuin lähettää paljon lämpimiä ajatuksia ja toivoa ajan parantavan ja jälkimmäistä hoidan kotona lääkkeillä ja hellyydellä. Olo on ollut murheellinen ja epätietoinen, mutta käänsin tilanteet automaattisesti parempaan: kummankin osalta tilanne olisi voinut olla vieläkin huonompi, mutta kummankin osalta elämä jatkuu toipumisvaiheen jälkeen normaalisti. En suinkaan vähättele tilannetta. Pahimmassa tapauksessa olisin voinut menettää molemmat elämästäni - lähimmäisen sekä eläinystävän. Kumpikin menetys olisi ollut musertava. Miksi kuitenkaan jäädä miettimään mitä tapahtui, miksi ja kenelle ja mistä syystä. Se ei hyödytä yhtään ketään. Tärkeintä on miettiä vain sitä miten toipuminen etenee ja suunnata katse taas tulevaa kohden. Eikö se jos jokin olekin hyvä aihe onnentunteeseen -  on tulevaisuus, jota suunnitella! :)

Elämää ei voi alkaa pelkäämään. Sitä pitää elää. Pitää unelmoida ja elää niitä unelmia todeksi. <3

Blondi