Lupasin aiemmin keväällä vilautella bloginkin puolella lopputyöni kohdetta, jossa tehtiin osittainen myymälätilan uudistus suunnitelmieni mukaisesti. Halusin kuitenkin odottaa, että saan lopputyön palautettua ja hyväksytettyä sen läpi, ennen suurempia paljastuksia täällä. No, jokunen viikko sitten esittelin työni arvioitsijoille sekä luokalliselle koulukavereita. Olen melko tottunut esiintyjä, pienissä tanssivaatteissakin vuosia lavalla heiluneena en pelkää esiintymistä, mutta kyllä tuo koulutyön esittäminen vaan jännitti! Esitys meni kaikinpuolin hyvin ja sain mielettömän hyvät arvostelut! Työ meni heittämällä läpi, joten nyt voin hyvillä mielin esitellä tuon työni osittain myös täällä.

Projekti oli iso, n. 150 neliöinen loppujen lopuksi, mutta työn kruunuksi hioitui "Musacorneriksi" ristitty kulmaus, joka nimensä mukaisesti omistettiin soittimille ja musiikkivälineille. Kyseinen liike myy käytettyä, mutta hyväkuntoista kodin käyttötavaraa elektroniikasta harrastusvälineisiin, koruista ja kelloista kameroihin, työkaluista soittimiin ja kodinkoneista dvd:hin. Musacorner tarvitsi uutta ilmettä  ja sen haluttiin erottuvan muusta myymälätilasta väripilkkuna ja huomionherättäjänä. Tuotteet eivät olleet esillä arvoisensa näköisesti, sillä soittimet ovat kalliita myös käytettyinä. Budjetti oli erittäin pieni, vain muutama sata euroa ja aikaakin oli rajallisesti. Tein paljon taustatyötä projektin alussa ja käytin kymmeniä tunteja 3D-piirrosten parissa. Piirsin lopputyöhöni kuuluen koko tuon 150 neliöisen tilan, mutta esittelen tässä postauksessa tuon n.14 neliön kokoisen musacornerin.

Lähdetäänpä siitä miltä tila näytti ENNEN projektia:

20140109_171708.jpg

Kuten kuvasta huomaa, tarjolla on lievästi sekalainen setti: imurit, kitarat ja afrikkalaiset rummut ovat sulassa sovussa keskenään... tila on epäselvä, epäsiisti ja epälooginen. Tuo tila suorastaan huusi apua! Koska budjetti oli minimaalinen ja tila haluttiin rajata selkeäksi alueeksi, päätin toteuttaa sen väreillä. Käytännössä maalilla ja matolla. Loput yleisen ilmeen kohottamiseksi tekisin kaluste- ja tuotesijoittelulla.

Suunnittelin tilan 3D-piirroksin tällaiseksi:

musa%20pieni.jpg

Piikki/hyllyseinä maalattaisiin vaalean lilalla (hatunnosto toimitusjohtajalle rohkeasta päätöksestä valitsemani värin suhteen!). Tilassa kulkevaan otsalautaan asennettaisiin liitutaulukalvo. Piikki/hyllyseinän yläosa maalattaisin valkoisella ja tilassa oleva tolppa saisi myös uuden, raikkaan maalikerroksen. Lattiakalusteen taso maalattaisiin valkoisella ja etulista samalla lilalla kuin seinä. Lattiatila rajattaisiin matolla ja tilaan tuotaisiin myös lukollien vitriini kalliimpia ja pienempiä teknisiä säätimiä ja mikrofoneja jne. varten. Somisteina käytettäisiin vanhoja vinyylilevyjä. Tuotesijoittelu tehtäisiin entistä selkeämmäksi. Tilasta poistettaisiin hyödytön peili ja iso key board -teline.

Esittämäni suunnitelma meni toimitusjohtajalla läpi kerrasta, pieniä muutoksia yhdessä tekien, jolloin muodostimme tämän tulevan ilmeen.

Tässä kuva, miltä tila näytti JÄLKEEN:

IMG_1368.jpg

Aikamoinen muutos saatiin aikaiseksi n. 280 eurolla ja 10 tunnissa! Suurimman osan ajasta vei luonnollisesti maalausvaiheet; seinien pesu, kalusteessa olevien railojen suojausteippaus, pohjamaalin maalaus, sekä värimaalaus. Katosta roikkuvat vinyylilevyt kruunasivat tilan, samoin liitutauluun kirjoitetut ja piirretyt, tilaan sopivat tekstit ja piirrokset.

IMG_1359.jpg

Projekti onnistui kaiken kaikkiaan täysin suunnitelmien mukaisesti. Mitään mutkia ei tullut matkaan ja olin laskenut tarkkaan budjetin sekä rahan että ajankäytön suhteen. Asiakkailta on tullut erittäin positiivista palautetta ja asiakaskierto on lähtenyt selvästi myymälän takanurkkaa, eli musacorneria kohti. Myös myynti cornerissa on piristynyt. Tämän lisäksi henkilökunta on ollut tästä sekä loppu-uudistuksen kohteena olleen urheiluosaston sekä työkaluosaston uudelleen organisoimisesta erittäin mielissään.

Sillä on todellakin merkitystä miten tuotteet ovat esillä. Se, että ne ovat käytettyjä, ei muuta asiaa. Mietipä vaikka kirpputoripöytää... käveletkö sellaisen pöydän ohitse, jossa kirjat ja vaatteet ja astiat ovat hujan hajan vai pysähdytkö pöydälle, jossa vaatteet ovat viikattu, kirjat suorissa pinoissa ja pöytä on siisti. Sama pätee myymälään tai mihin tahansa kaupalliseen julkitilaan. Nämä ovat juuri niitä asioita, mihin visualisti työssään kiinnittää huomiota ja ai että minä sitten rakastan tehdä sellaista hommaa! :)

KOLLAASI.jpg

Ihan tällaisiä projekteja ei visualisti jokapäiväisessä työssään kohtaan, mutta lopputyönä tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen projekti. Jouduin miettimään asioita monelta eri kantilta ja ensikertalaiseksi onnistuin projektissa mielestäni erittäin hyvin. Onneksi myös arvioijat olivat samaa mieltä :)

Jäljellä on enää vihoviimeinen arviointi ja kolmikantakeskustelu tämän viikon torstaina, sitten koulu on kirjaimellisesti paketissa! Nopeasti on 1,5 vuotta kulunut...

Mitäpä te tuumaatte musacornerin uudesta ilmeestä? :)

Blondi