Tiedättekö niitä hetkiä, kun aamulla ylös laittamasi ponnari on jossain kohtaa päivää valahtanut niskavilloihin? Tai niitä aamuja, kun yöksi kiinni laittamasi hiukset repsottavat tuhannen takussa ja pampulan välissä on enää pari hassua karvaa? Ehkä eniten ärsyttää kuitenkin se pampulan aiheuttama vauhtiraita, joka tulee siihen kohti mistä tukka on kiinni ollut.

  IMG_4163.jpg

Pääsin pampula-asioiden ytimeen Invisibobblen ja CASAn yhteistyökamppiksen myötä. Testikäytössä on nyt vajaan viikon verran ollut vanhoja puhelinjohtoja muistuttavat Invisibobblet, joiden luvataan olevan hiuksille hellävaraisia niitä katkomatta tai päänsärkyä aiheuttamatta. Jälkimmäiseen en uskalla sanoa juuta enkä jaata, en useinkaan kärsi päänsäryistä. Sen sijaan hellävaraisuudesta olen samaa mieltä!

Inbisibobble tuntuu päässä löysältä, ihan kuin sitä ei olisi siellä, mutta sitoo siitä huolimatta hiukset jämäkästi, eikä tarvitse pelätä löystymistä. Pysyy siis kovassakin treenissä kyydissä! Pampula irtoaa päästä tosi kivasti ja kun tajusin venyttää pampulaa sitä hiuksista irtivetäessä, niin karvan karvaa en onnistunut katkaisemaan irroittamisen yhteydessä. Iso plussa!

  IMG_4166.jpg

Pidän itse hiuksia auki ja kiinni aika fifty sixty. Yöksi sidon hiukset aina päälaelle kiinni ja useimmiten lakanoissa yön pyörittyäni, yllä kuvailemani tukan repsotus odottaa usein vessan peilistä katsoessani. Invisibobblella tukka on pysynyt kurissa myös yön yli.

Minulla on ollut testissä läpinäkyviä, valkoisia ja persikan värisiä pampuloita ja ainakin tuo persikan sävyinen uppoaa kivasti vaaleisiin kutreihini sieltä erityisemmin näkymättä. En juurikaan pidä mistään isoista ja värikkäistä pampuloista omissa hiuksissa, mutta aika herkullisia värejä näihin pampuloihin on kyllä tarjolla! Valikoiman voit käydä katsomassa Invisibobblen facebook -tai nettisivuilta.

Paras ominaisuus Invisibobblessa on kuitenkin tuo muoto. Pidän siitä ulkonäöllisesti, mutta parasta on se tuuheus, minkä pampula luo hiuksiin. Normaali pampula kerää karvat yhteen tiukkaan nippuun ja se ei välttämättä aina imartele meikäläisen hentoja ja ei niin paksuja hiuksia. Sen sijaan Invisibobblessa hiukset lomittuvat noihin "mutkiin" ja ponkkari näyttää tosi paljon paksummalta, kun hiukset levittyvät pampulan sisällä leveämmin, eikä vain yhteen nippuun. Sama illuusio tapahtuu nutturalle ja tuuheus ja paksuus ei ole hiuksista puhuttaessa koskaan huono juttu!

 IMG_4073.jpg

 invisib.jpg

Tytär toimi myös pampuloiden testivastaavana ja piti samasta ominaisuudesta - ponnari ja nuttura näyttivät tosi paljon runsaimmilta. Tytär tosin mainitsi, että hänen päästään irtosi hiuksia pampulaa irroittaessa, mutta en tiedä mahtoiko samaan aikaa venyttää pampulaa, joka helpottaa tuota irtiottamista.

Ihan täysin vauhtiraidatonta kuontaloa en näilläkään onnistunut saamaan, mutta hiuslaatuni tuppaa olemaan sellaista, että siinä näkyy käsittely ja kiinnitettyjen hiuspinnien tai pampuloiden jäljet aika helposti. Ihan sitä kamalinta pomppua takaraivoon ei näillä kuitenkaan syntynyt, eli sekin ongelma saatu minimalisoitua.

  IMG_4165.jpg

Nämä pampulat ovat kyllä tulleet jäädäkseen ainakin meikäläisen päähän! Jos ruudun takana on toisia hentohiuksisia kanssasisaria, niin kyllä kannattaa kokeilla näitä tuuhean ponnarin saamiseksi.

Allekirjoittanut ainakin itse kovin tyytyväinen.

Blondi


Postaus toteutettu yhteistyössä Invisibobblen kanssa.