Viime himotus-postauksessani kerroin haaveilevani Lepakosta, nyt jaan toisen himotukseni; Harri Koskisen Block-valaisimen.

b.jpg

Jäinen kuutio valkoisella johdolla. Simppeli katseenvangitsija. Juuri sellainen yksinkertainen valaisin, jonka näkisin uuden tv-tasoni päällä nököttämässä. Tämä myös on ollut himotuslistallani pitkään. Olen melko harkitsevainen ostaja. Heti kun summa ylittää 50 euroa, jään helposti pohtimaan ostosta pitkään, oli kyse kengistä, takista, kodin elektroniikasta tai sisustuksesta. Harkitsen tarkkaan mihin euroni laitan , sillä olen myös melko nopeasti mieltänsä muuttava henkilö. Haluan aina varmistua siitä, että pidän kyseistä ostosta haluttavana vielä pidemmän ajankin jälkeen.

Noin neljän vuoden himotuksen jälkeen olen mm. siirtänyt Kartellin Bourgie-lampun ei enää kiinnosta -listalleni. Katselen sitä toimistossa päivät pitkät, joten se riittää. En tahdo sitä enää kotiini.

Mutta mitä tulee Blockiin, olen nyt ihan varma, että tämän haluan, joten se on vedetty yli himotuslistalta ja siirretty ostoslistalle. Ajankohta hankinnalle on auki, mutta ostopäätös on nyt ehdottomasti tehty.


Sytyttääkö Block teitä?

Blondi


 Kuva täältä