Arabia järjestää taas Suomen kaunein kattaus -kilpailun, joka on avoin kaikille Arabian ystäville. Lisää kilpailusta voit lukea Arabian sivuilta täältä.

Pidän itse hyvin paljon kattauksista ja heti kun on aihetta kattauksiin, juhlat tai arkisempikin kahvihetki, minä kyllä kaivan serviettejä kaapista ja mietin tarkkaan miten mikäkin pöytään katetaan. Jos jonkinlaista lautasta on kaappeihin kertynyt vuosien varrella. Ehkä liikaakin. Pääsaantöisesti meillä käytetään valkoisia lautasia, mutta on kuitenkin kiva, että fiiliksen, juhlan tai vaikkapa vuodenajan mukaan voi erilaisilla lautasilla saada isoa vaihtelua aikaiseksi.

Minulla on kahta eri Arabian astiasarjaa, jotka olen saanut mummiltani; Ruskaa ja Uhtuaa. Halusin tehdä syksyisen kattauksen, joten sen perusteella astiasarjaksi valikoitui tähän kilpailuun Ruska. Tälläisilla "vanhoilla" astioilla kattauksesta tulee jotenkin arvokkaampi ja tunnelmallisempi. Lisänä kattauksesta löytyy yhtä lemppariani, eli Kastehelmeä. Tuosta kohopallo-struktuurista tulee jotenkin niin lapsuus mieleen.

Kattauksen/kuvan nimi on "Syksyllä kerran." Ulkona on jo selvästi syksyisempää ja viileämpää kuin vaikkapa pari viikkoa sitten. Ilmassa tuoksuu multa ja lehdet ovat värjäytyneet upeasti. Silti vielä ennen pimeän ajanjakson tuloa omalla pihalla on kiva istuskella vaikka vilttien alla ja nauttia kirpeämmästä ulkoilmasta. Siitä kumpusi idea tähän ruskaiseen kattaukseen, jonka tein nimenomaan ulos...

Tässä kuva syksyisestä kattauksestani.
syksyll%25C3%25A4+kerran.jpg

Mikäli pidit kattauksestani, voit halutessasi käydä äänestämässä sitä täällä.


Blondi