Mökkikesän To Do -lista

Viime kesänä remontoimme ja sisustimme uusiksi kolme mökkiämme sisältä sekä maalasimme ulkoa. Lisäksi teimme saunaan erittäin onnistuneen make overin. Ihan järkyttävä määrä töitä tehtiin viime vuonna, huh!

Tänä keväänä olemme  jo kerenneet tehdä pihahommia haravoimalla sekä leikkaamalla pensaita. Lisäksi olemme vaihtaneet rikkoutuneen kaivonpumpun tilalle uuden ja nyt nousee taas vesi letkua pitkin kaivosta! Onnea on käsistään näppärä mies, joka osaa vaikka mitä! Olemme myös uusineet kuistin ruokailukalusteet (näistä tulossa pian esittelyä) sekä ostaneet päämökkiin ja aittaan uudet sängynpatjat. Pari viikkoa mökkihommien parissa on lentänyt kuin siivillä!

tuolitkivetyksell%C3%A4.jpg

Tänä kesänä mökin To Do -lista ei ole yhtään lyhyempi, mutta siirrymme sisätiloista enemmän ulos. Listasin vähän mitä kaikkea tänä kesänä on ajateltu tehdä:

-Maalata pikkumökin ja päämökin katot. Aitassa on jo musta katto, mutta kahden muun mökin vihreät katot halutaan myös mustiksi yhteinäisemmän ja kauniimman ilmeen saamiseksi. Ne vihreät särkevät suorastaan silmiä.

-Puuvajan uudelleen rakentaminen; vanhan purkaminen ja poisvienti sorttiin, pohjatyöt ja lattian teko, katteen sekä seinärimotusten uusiminen sekä koko rakennuksen (samassa rakennuksessa liiteri ja ruokavarasto) maalaaminen muiden mökkien kanssa saman näköiseksi

-Yrtti/kasvimaan perustaminen (vielä auki tehdäänkö istutuslaatikot vai miten tämä toteutetaan) sekä taimien istutus/siementen kylvö

-Pihakaivon koristekaton huolto ja maalaus pihapiiriin sopivammaksi

-Pääportin vaihto kevyempään ja kauniimpaan. Nykyinen on liian raskas painoltaan sekä ulkonäöltään

-Tonttia rajaavan aidan huoltaminen; tukiparrujen ja aitalautojen suoristaminen ja hajonneiden vaihtaminen (varsinainen aidan uusiminen ja maalaus toisenväriseksi tehdään vasta vuoden päästä kesällä, nyt hoidetaan vain välttämätön)

-Pation öljyäminen

-Nuotiopaikan grillin uudelleen rakentaminen

juhannus4.jpg

Onhan tuossa jo lista poikineen! Mitään stressiä töiden tekemisestä emme kuitenkaan ota – tehdään sitä mukaa kun haluamme ja kerkeämme, mutta itsemme tuntien painamme hommia varmasti niska limassa nopealla tahdilla, että valmistakin syntyy.

Monet ajattelevat, että tällaiset mittavat ja paljon aikaa vaativat projektit saavat mökkeilyn kuulostamaan ensisijaisesti työleiriltä. Meille uuden rakentaminen ja vanhan kunnostaminen tuntuu luontaiselta puuhastelulta – vaikea nähdä itseäni vain aurinkotuolissakaan lekottelemassa, sillä parhaiten rentouden tehdessäni jotain mielekästä. Ja itsellemmehän me tätä teemme – jotta me viihtyisimme mökillä paremmin ja siellä olisi käytännöllisempää olla. Ja jos paikkoja ei ole kuin pintakunnostettu viimeisen kymmenen vuoden aikana, on pakkokin tehdä ja laittaa, ettei paikka pääse ränsistymään.

Kyllä me kesän aikana kerkeämme myös rentoutumaankin, huoli pois! Kuvituksena tähän postaukseen käytin viime kesäisiä fiiliskuvia. Ne kertovat täydellisesti myös siitä rentoutumisesta.

Kiitos helatorstain jälkeisen vapaan, me vietämme loppuviikon mökillä. Saattanee vierähtää tunti jos toinenkin tulevien tehtävien suunnitteluun ja osittain jo toteutumiseenkin. Mukavaa viikon jatkoa!

Heidi / Checklist - -