Pentukoiran kuulumisia ja koulutusasioita

Ajattelin vähän kertoilla kuulumisia uuden perheenjäsenemme kotiutumisesta ja pelkkää positiivistahan sen suhteen kuuluu. Kirjoitus on pitkä kuin nälkävuosi, mutta niputin tähän ajatuksia kaikesta koiran kehitykseen ja kouluttamiseen liittyvästä runsaalla määrällä söpöjä kuvia! 🙂

Takana on nyt neljä viikkoa yhteistä eloa ja hyvin on mennyt! Alun pienet vikinät on taaksejäänyttä elämää ja muutaman alakerrassa patjalla vietettyjen ekojen öiden jälkeen siirryimme ylös makkariin nukkumaan öiksi. Pentu oli levoton muutaman yön ajan lähinnä pitäen vikinää nukkumaan mennessämme tai herätessään yöllä. Tämä kuitenkin loppui yllättävän pian. Nyt kuukauden jälkeen pentu herää kerran yössä tarpeille ja herättää silloin meidätkin. Pennun uni ei vielä riitä aina koko yön ajaksi, joten se herää yöllä mm. leikkimään tai järsimään luuta. Se ei varsinaisesti herätä meitä, mutta ainakin itse herään herkästi luun kolinaan lattialla.

Sisäsiisteys on hyvällä tolalla. Mietin juuri, että ei ole tainnut yli viikkoon tulla pissoja sisälle lainkaan! Meillä on keittiössä ja olohuoneessa alustat, joihin voi tehdä tarpeet, jos sisälle ne tehdään. Jo ekasta viikosta lähtien pentu on tassutellut automaattisesti alustan päälle, eikä ohi-lirahduksia ole varmaan kymmentä kertaa enempää tullut. Kakkoshätää emme ole korjanneet sisältä muutamaa kertaa enempää.

Sisäsiisteyttä edesauttaa luonnollisesti nopea pääsy takapihalle. Heti kun pentu on herännyt tai leikkinyt villisti, se on viety takapihalle ja tätä nykyä pentu pyytää itse ulos oven edessä. Ruokailujen jälkeen ei mennä takapihalle, vaan aina lenkille. Pentu on ollut enimmillään nelisen tuntia yksin kotona ja pystyy jo pidättämään tuon ajan, eikä ole mennyt alustalle tarpeille. Tosi hienoa, pentu on kuitenkin vasta 12-viikkoa vanha!

Taluttimessa pentu kulkee jo tosi hienosti! Kun pahimmat pakkaset loittonivat ja pennun kanssa uskalsi ilman jäätymisriskiä mennä ulos, meni eka viikko harjoitellessa ylipäätään pantaan ja hihnaan totuttautumista. Pentu tykkäsi alkuun leikkiä hinalla ottaen sen suuhun tai lyödä jarruja kiinni, mutta nopeasti nämäkin jäi pois pennun rohkaistuessa kulkemaan ja tutkailemaan ympäristöä enemmän. Hihnassa roikkuminen ei ole sallittua, eikä myöskään siinä vetäminen. Pentu kulkeekin tosi nätisti rinnalla hihna löysällä ja innostuessaan vetämään, me pysähdymme. Tällöin pentu lakkaa heti vetämästä ja on tajunnut tuon todella nopeasti! Muisti on vaan melko lyhyt vielä… 🙂 Pentuhihna on vaihtunut jo isojen tyttöjen hihnaan, alkoi tuntumaan niin lelulta se pentuhihna, että oli pakko vaihtaa järeämpään.  Väriksi valikoitui kirkas pinkki – tottakai!

Pidämme pentua vapaana metsässä ja kallioilla liikkuessamme ja harjoittelemme samalla käskystä luoksetuloa. Vapaana oleminen hallitusti on tärkeä asia oppia!

Kahden omapäisen terrierin jälkeen, joilla ei ollut sen siunaamaa tarvetta miellyttää omistajaansa tai jotka eivät omanneet luontaista palvelualttiutta, on huimaa kouluttaa tällaista tapausta kuin labradorinnoutaja on! Pentu oppi päivässä istumaan käskystä ja nyt se istuu myös pelkästä käsimerkistä, joskin sitä vahvistamme edelleen harjoituksilla. Ruokaan ahneasti suhtautuvalta pennulta meni kolmisen viikkoa rauhoittua ruokakupin nähtyään, mutta nyt istuen odottaminen ja katsekontaktin luominen saadakseen luvan syömisen aloittamiseen sujuu kuin tanssi. Näitä kahta – istumista ja katsekontaktia harjoittelemme myös ulko-oven tuntumassa; tuulikaapin ovi ja ulko-ovi on sellaisia, että kun ne ovat auki, koira istuu oven edessä odottamassa.

Mikään ei ole inhottavampaa, kuin ison koiran ryntääminen ahtaaseen tilaan kun joku tulee sisään tuulikaappiin tai on lähdössä ulos tuulikaapista. Koira ei saa rynniä sinne kenkien sekaan, vaan se opettelee parhaillaan, että kun ovi on auki, istutaan rauhassa odottamassa. Lenkille lähtiessämme kun olen saanut kengät jalkaan, annan luvan tulla tuulikaappiin, jossa se istuutuu pannan laittamista varten. Sama ulko-oven kanssa – siitä ei ole lupa pinkoa ulos miten sattuu, vaan koira tietää jo nyt istua odottamaan avoimen ulko-oven eteen katsekontaktin kanssa odottaen lupaa mennä ulos. Näistä hetkistä palkitsemme ruhtinaallisesti namuilla ja kehuilla!

Uskon muutenkin kouluttamisen suhteen enemmän palkitsemiseen kuin kieltämiseen. Toki kieltoja annetaan napakasti silloin kun se puree liian kovaa, repii kiellettyjä asioita kuten sohvan pieliä, halkoja, matonhapsuja tai housunlahkeita, mutta pääsääntöisesti palkitsen mieluummin onnistunutta käytöstä, kun hoen koko ajan eitä. Varsinkin nyt pentuaikana opeteltaessa en säästele namuja, kun se toimii kerta näin loistavasti uuden oppimisessa. Vanhempana totteleminen pitää kyllä tietysti tapahtua sitten ilmankin, mutta pentuiässä on tärkeää, että uuden oppiminen on mukavaa puuhaa ja siitä seuraa aina jotain kivaa – ei pelkästään aina nameja, mutta vaikka leikkiminen palkintona. Tärkeintä on muistaa, että koulutusosiot pidetään lyhyinä ja lopetetaan aina onnistuneeseen suoritukseen, vaikka pienellä avustamisella, jos ei muuten!

Taisin mainita jo aiemmin, mutta koulutamme koiran tottelemaan käsimerkkejä, vaikka meidän koirasta ei metsästyskoiraa tulekaan. Metsällähän koirien tulee totella käsimerkkejä, siellä kun ei voi luonnollisesti koiralle huutaa riistan pelästyttämisen takia. Käsimerkkien totteleminen helpottaa huimasti matkan päästä käskemistä esim. mökillä.

Viimeksi opittu asia on, että koira jää paikalleen istumaan, vaikka minä kävelen poispäin. Helpostihan pentu lähtee seuraamaan, kun se ei vielä tajua, että sen pitää jäädä paikalleen, vaikka omistaja loittonee. Homma toimii tosi hyvin ja seuraavaksi pitäisikin opetella istumaan matkan päästä – siis niin, että jos koira on kymmenen metrin päässä ja se käsketään istumaan, niin se myös istuu juuri siihen paikkaan, eikä lähde ensin pyrkimään luokse. Tämä on tärkeä taito juuri esimerkiksi mökillä, jossa koira on vapaana ja saattaa olla kaukanakin meistä. On tärkeää, että koiran pystyy pysäyttämään matkankin päästä aloilleen. Lisäksi vahvistamme koko ajan tänne -käskyä, sillä aluksi kutsuimme pentua luoksemme vain nimellä, jotta se oppisi mahdollisimman pian sen. Harjoittelemme kaikki näitä myös ulkona, jolloin ärsykkeitä on enemmän ympärillä. Myös tänne -sanaan liitämme käsimerkin.

Siinä missä entisiä terrieri-koiriamme ei olisi ulkona voinut ruoka, ei vaikka olisin sisäfilettä roikottanut kädessäni, kiinnostaa, ruoalle perso labbis motivoituu ulkona ihan yhtä hyvin namuista, kuin sisälläkin. Tämä on kyllä todella hyvä koulutusta ajatellen!

Ja vaikka olen tässä nyt pitkään kertonut koulutusharjoitteluistamme, annetaan me ihan yhtä lailla pennun olla pentu; leikkiä ja riehua, repiä maitotölkeistä tehtyjä aktivointileluja, kantaa keppejä suussaan ulkona, peuhata tuttujen ja turvallisten naapurikoirien kanssa, vaikka ekat rokotukset annetaankin vasta tänään, juosta edestakaisin sisällä törmäten välillä bambi heikolla jäällä -tyylillä huonekaluihin ja vain olla ja nukkua.

Vaikka me leikimmekin pennun kanssa paljon kotona, koko ajan pentua ei tarvitse viihdyyttää hereillä ollessaan kuitenkaan. Sen lempipuuhaa onkin seurata meidän tekemisiä keittössä ruoanlaitossa. Siihen se usein nukahtaakin. Muutenkin keittiö/eteinen on sille rauhoittumisen paikka – siellä se viettää ajat yksin kotona ollessaan ja sinne pistetään jäähylle, jos meininki menee kielloista huolimatta todella rajuksi.

Yksinoleminen sujuu tätä nykyä todella hyvin alun piipityksien jälkeen. Muutama eka kerta yksin jäädessään pentu vinkui perään, eikä osannut oikein rauhoittua. Hankimme keittiöön radion, jonka jätämme sille päälle ja mietimme alkuun muutenkin mikä avittaisi yksinjäämistä. Nyt yksinjäämisessä tai olemisessa ei ole ongelmia. Radio tyynnyttää sitä kuullessaan puhetta ja ääntä ja lisäksi pentu on tottunut yksinjäädessään saamaan Kong-lelun, johon olemme laittaneet pari kohmeista raakapullaa (broilerin ja sianlihasta tehtyjä), joita se jää askartelemaan. Nyt pentu jo vallan odottaa Kongin saamista ja sitä ei kiinnosta meidän lähteminen. Joka kerta kun olemme palanneet kotiin, se on ollut nukkumassa. Erittäin nopeasti yksinjäämiseen siis tottui! Ja tämä on toki suuri helpotus, sillä muistan edesmenneen koiraherran eroahdistuksen vielä liiankin hyvin…

Pentu kasvaa hurjaa vauhtia ihan kohisten! Tullessaan meille se painoi 3 kiloa, viime perjantaina punnituksessa se painoi reilu 9 kiloa! Massaa tulee viikossa lisää n. 1,5kg. Raajat ovat kasvaneet pituutta hurjasti ja pentu onkin vähän kömpelö niiden kanssa. 😊 Pennun ruokintaa muutetaan tällä viikolla niin, että ruokailukerrat putoavat neljästä kolmeen. Se helpottaa aikatauluja, sillä kenenkään ei välttämättä tarvitse olla kotona puoliltapäivin ruokkimassa pentua, vaan aikatauluihin tulee enemmän joustoa. (On tässä ollutkin vähän säätämistä aikataulujen kanssa minun ja miehen sekä tyttären koulun ja töiden takia. Onneksi äitini on ollut hoitoringissä mukana auttamassa!) Pentu syö nyt 12-viikon ikäisenä 8 dl päivässä kuivamuonaa sekä joka annoksessa vähän hapanmaitotuotetta; piimää, turkkilaista jogurttia tai raejuustoa. Koulutusnamien lisäksi se saa yksinjäädessään raakapullat, muutoin emme ole antaneet mitään ylimääräistä. Labbiksilla on taipumus lihota ja niinpä pidämme jo pienestä pitäen kontrollissa syömistä ja ekstraherkkuja. Pakko vielä muistella tähän kohtaan entisten koirien ruoka-annosta, koiravanhuksemme nimittäin söi kahdella ateriakerrallaan  koko päivän aikana yhtä paljon kuin labbispentu nyt yhdellä aterialla, eli 2dl. Aika huima ero, mutta onhan koossakin eroa kyllä!

Hoitotoimenpiteet, kuten kynsienleikkaus, korvien puhdistus ja hampaiden harjaus sujuu alun rimpuiluiden jälkeen jo tosi hienosti. On ollut kaikessa tekemisessä hienoa huomata, miten nopeasti pentu sopeutuu uusiin asioihin. Kun muistaa vaan itse toimia johdonmukaisesti ja viedä aloitetut asiat loppuun asti joka kerta, on asiat paljon helpompia jatkossa kaikille. Karvanlähtöä varten olemme harjoitelleet myös harjaamisen lisäksi imurointia! 😊 Se on erittäin kätevä tapa saada karva talteen jo itse koirasta ilman, että se käy lattian kautta!

Lopuksi voin vain todeta, että olen niin onnellinen, että tartuimme nopeasti mahdollisuuteen hankkia juuri tämä koira. <3 Se on kuukauden aikana tuonut valtavasti iloa meille kaikille, niin omalle perheellemme kuin kavereillekin, vaikka kyllähän koira toi taas vastuuta ja tiukempia aikatauluja elämään, univelasta puhumattakaan… Sitä on kerääntynyt jonkun verran kun kunnon yöunia tai pitkiä aamu-unia viikonloppuisin ei ole ollut kuukauteen. Pahimmillaan olen herännyt 4 kertaa yössä koiran kanssa/takia, mutta nyt onneksi aletaan selviämään sillä yhdellä kerran per yö. Ja eiköhän tuokin kerta jää pennun kasvaessa pois kun pidätyskyky kasvaa.

Onnellisuusaste elämässäni on noussut pennun myötä ihan uusiin lukemiin, niin paljon hyvää mieltä se tuottaa. Ihana lähteä sen kanssa lenkeille tuulettamaan omiakin aivoja tai painia lattialla lelujen kanssa. Myös kouluttaminen on palkitsevaa, kun näkee miten nopeasti pentu omaksuu uusia asioita. Pentu on tasapainoinen ja hyväluonteinen, valpas ja sopivan pehmeä omaten kuitenkin omankin tahdon. Onpa ihanaa, kun perheessä on taas nelijalkainen rakas ystävä. On se niin lutunen ja syötävän söpö rakkauspakkaus! Ihan sydän pakahtuu! <3

 

Heidi / Checklist - -

4 kommenttia “Pentukoiran kuulumisia ja koulutusasioita

  1. Voi hellanduudelis,kun pieni pulleropallero on viisas tyttö!❤️Ja niin suloinen!Paljon pusuja hänelle tädiltä täältä😊

    1. On kyllä ollut ihan mahtavaa seurata pennun kasvua ja kehitystä ja kuinka hyvin se omaksuu uusia asioita. <3 Pusut toimitettu perille. 🙂

  2. Ihana!Ja hirveen hyvä juttu.Mitä terriereitä sinulla oli aikaisemmin?Meille on tulossa muutaman kuukauden päästä terrierin pentu ja aika tuntuu matelevan koska odotan nii kovin:)Aikasemmin meillä oli Jackrusseli terrieri.Kun hän meni vihreämmille poluille ajattelin etten ota ikinä koiraa koska se lopettaminen oli nii kamalaa mut tässä sitä ollaan taas:)Odotan innolla jo koulutusjuttuja.Mukavaa kevättä teille:)

    1. Kiitos. 🙂 Meillä oli Norfolkinterriereitä, joista toinen eli meillä pennusta saakka 15-vuotiaaksi asti ja toinen, joka tuli viettämään eläkepäiviä meille 9-vuotiaana. Valitettavasti pahan sydänsairauden takia me saimme pitää hänet vain 2 vuotta meillä ennen kuin aika tuli vastaan. Molempien menetys tuntui todella kamalalta, varsinkin koiraherran, joka tuli meille jo pentuna. Ei tuollaisesta menetyksestä ihan heti toivukaan ja todella usein ajattelen molempia. Varsinkin nyt, kun pennun touhuja seuraillessa muistelee menneitä. Kyllä koiranpennut on niin ihania ja tuovat niin paljon iloa elämään! Tsemppiä uuden hauvavauvan kanssa teille! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *