Makuuhuoneen puolella

Pitkästä aikaa kuvia makkaristamme.

Siellä ei ole tapahtunut juurikaan sisustuksellisia muutoksia pariin vuoteen, sillä makuuhuone on viimeisen remontin jälkeen edelleen mieleemme. Mustaksi maalattu päätyseinä on kaikessa jykevyydessään rauhallinen. Pidän makkarin graafisesta musta-valkoisesta ilmeestä, johon yläkerrassa (vieläkin uusimatta) oleva kirsikanvärinen lattia tuo mukavasti lämpöä. Ehkä siksi tuota lattianvaihtoa ei olekaan kiirehditty…

Makuuhuoneemme on hyvin kompakti, mutta siellä on tärkein – mukava sänky hyvillä patjoilla! Lisäksi minun puolellani sänkyä on muutama seinähylly kirjojen ja muutaman pienesineen säilyttämiseksi. Ainoita koriste-esineitä on tuo vanha kiinalainen kaappi, iki-orkidea sekä vanhempieni joltain Aasian matkalta tuoma buddha.

Päätyseinällä on itse ottamistani kuvista tekemäni kuvakollaasi. Musta-valkoinen kollaasi on kyllä yksi lemppari kohdistani koko kotonamme.

Olen miettinyt pitkään lukuvalaisinten vaihtamista. Haluaisin sellaiset, jotka ripustetaan johdosta katossa olevaan koukkuun ja jotka sitten laskeutuvat sieltä oikeaan korkeuteen sängyn vierelle. Valmiiksi pitkällä johdolla olevia on ollut (ainakin jossain kohtaa, nyt en ole pitkään aikaan etsinyt) vaikea löytää valmiina, en itse ole koskaan tehnyt sähkötöitä edes johdonvaihdon verran, joten ihan ekaksi en niitä lähtisi räpeltämään.

HAYn IKEALLE suunnittelmat Ypperlig -tyynynpäälliset päätyivät makkariin kuten suunnittelinkin ja ne sopivat kyllä täydellisesti vähän tuollaisella kukonaskel -kuviota muistuttavalla ilmeellään graafiseen makkariimme.

Loppuun vielä kuva suunnasta, jota ei ole ikinä ennen blogissa nähty. Tyttären huonetta en ole koskaan blogissa esitellyt, se ei ole tuntunut jotenkaan oikealta tai tarpeelliseltakaan, aikuisen tyttären huone on hänen omaa yksityistä aluettaan hänen omilla tavaroillaan. Tämän verran kuitenkin annan kurkistaa siihen suuntaan avointen ovien lomasta.:)

Ennen alakerrassa palvellut iso nojatuoli ja rahi sekä isovanhempieni vanha jalkalamppu päätyivät tyttären huoneeseen alakerrassa kolmisen vuotta tehdyn rempan jälkeen. Tyttären huone on yli tuplasti isompi kuin meidän, joten sinne mahtuu kuvassa näkyvien huonekalujen lisäksi vielä loistavasti parisänky, iso tv-taso/kirjahylly ja toinen nojatuoli vaatekaappirivistöstä puhumattakaan. Tyttären huone noudattaa muun kodin tapaan musta-valko-harmaata linjaa, vaikka ihan itse on saanut huoneensa sisustaa ja maalata. Poikkeuksena ja väripilkkuna huoneessa on ripaus tummanpunaista.

Meidän makuuhuoneessa ei varmaan suurensuuria muutoksia nähdä tulevaisuudessakaan, mutta jalkopäädyn seinä pitäisi maalata. Se tarvitsee uuden, raikkaan valkoisen maalikerroksen ylleen.

Mukavaa tiistaita!