Uudet ruokatuolit mietinnässä

Kuuluisa lumipallo-efekti on tainnut käynnistyä. Mieheni ylitsepääsemättömäksi riemuksi.

Nyt kun keittiössä on uusi pöytä, se on mielestäni tuonut ihan uuden tyyppisen ilmeen keittiöön. En ihan osaa kuvailla sitä fiilistä joka siitä syntyy itselleni – ehkä modernimpi, mutta myös yksinkertaisempi ja kevyempi. Jollain tapaa ilme ei ole enää niin ”tavallinen”. Ruokapöydän tuolit näkyvät ihan eri tavalla ja ovat paljon enemmän esillä nyt kuin suorakaiteen mallisen pöydän kanssa. Vaikka pidän ihan valtavasti mustista TON Dejavu 378 -tuoleista sekä noista isovanhempieni vanhoista ruokatuoleista jotka vielä itse äitini kanssa restauroin, on varsinkin nuo mustat alkaneet tuntumaan epäsopivilta.

Niin, se on kai se sana. Ne ovat jotenkin mielestäni kovin irrallisen oloiset, kuin eriparia uuden pöydän kanssa. Tuntuvat myös värinä tosi kovilta ja pomppaavat silmään. Olen ehkä myös alkanut kaipaamaan keittiön puutasoille kaveria ja vaaleaa puuta voisi esiintyä mm. tuolien jaloissa. Kun varsinkin TON:it vielä edustavat ehkä enemmän sellaista sisustuksen klassisempaa linjaa jota muutoin en koe kovin omaksi, olen kallistumassa siihen, että ne lähtee eteenpäin.

Koska olen todella viehättynyt tanskalaisesta muotoilusta, olenkin pyöritellyt mielessäni lähinnä tanskalaisilta merkeiltä tuoleja uuden pöydän pariksi. Ne miellyttävät modernin ja yksinkertaisen muotokielelensä vuoksi ja ovat mielestäni rentoja ja nuorekkaitakin. Toisivat keittiöön kaipaamaani vibaa; lämpöä ja kotoisuutta.

Olen jo pystynyt kartoittamaan muutaman kerran koeistumisella ja tuolien hiplailulla kolmen kärjen, vaikka näistäkään kaikki ei ole ihan täydellisesti mieleeni. Useiden satojen eurojen hintaiset tuolit ovat poissuljettu ihan vain budjettisyistä, onneksi kuitenkin vähän edullisempiakin design-kalusteita löytyy. Ja ehkäpä yhtä lukuun ottamatta nämä oman Top 3:sen tuolit eivät ole edes niitä ”nähdyimpiä” tai jopa ”blogi-tuolin” leiman saaneita. Kaikille kolmelle tuolille yhteistä on aika samankaltainen ilme; hieman tuollainen kuppimainen istuinosa pyöristetyillä kulmillla ja vaalea puunvärinen jalka.

Ensimmäinen on Hayn Neu -tuoli. (Lausutaan ”noi”) Valkoinen polypropeliini-muovi ja vaalea saarnijalka ovat kaunis yhdistelmä. Jalka on livenä lämpimämpi ja hieman tummempi kuin tässä esimerkkikuvassa. Ne ovat aavistuksen pökkelömäiset, muttei ole mikään häiritsevä tekijä. Istuinosaa kiertävä reuna tuo kivan, viimeistellyn ilmeen tuolille.  Harmittavasti Hay ei valmista kyseistä tuolia enää vitivalkoisella istuinosalla, vaan sävy on Soft Cream. Se on puhtaan valkoista pehmeämpi, hieman beigeen taittava sävy, kuten nimikin kertoo. En tiedä miten paljon tuo riitelisi kylmänsävyisen, vitivalkoisen lattiamme ja uuden puhtaanvalkoisen pöydän kanssa…

Muuton Visu -tuoli ei istuinosaltaan kamalasti poikkea Haysta, se on tasaisempi ja ehkä aavistuksen ”lättänämpi”, joka osuu omaan silmään jotenkin. Visussa on kaunis pyöristetty jalan yläosa, josta tykkään tosi paljon. Jalan väri on sen sijaan aavistuksen keltainen makuuni ja tässäkin istuinosassa sama kuin Neu-tuolissa, väri ei ole puhdas valkoinen, enemmänkin luonnonvalkoinen.

Normann Copenhagenin Form -tuoli jatkaa samaa linjaa. Istuinosaltaan Visu ja Form ovat tosi samankaltaisia. Jalka on kaunis ja moniulotteinen, hieman kellertävä sekin, ja en voi oikein olla miettimättä tapahtuuko siinä jotenkin liikaa kaikkine poikkipuineen? Formin ansioksi on sen sijaan mainittava puhdas valkoinen väri, josta iso iso plussa.

Tätä tuoli-asiaa pitää kyllä vielä pohtia, mutta valinta osunee johonkin näistä kolmesta. Hayn About a Chair on aivan ihana, mutta valitettavasti liian massiivinen pieneen keittiöömme ja pienen pöydän ympärille. En myöskään usko miehen pitävän tuolin kuppimaisesta ja sitä myöten melko raskaasta ilmeestä. Mitä tulee luonnonvalkoiseen väriin noissa istuinosissa, värissä ei niinkään ole mitään vikaa, se on tosiaan pehmeämpi ja kotoisampi sävy kuin puhdas valkoinen, eniten tässä mietityttääkin riiteleekö se muiden vitivalkoisten materiaalien kanssa ja näyttääkö sävy likaiselta niiden rinnalla? Ulkonäköseikkojen lisäksi ei pidä tietenkään unohtaa istumamukavuutta ja kauan näissä tuoleissa istuttuani on yksi noussut ylitse muiden. Siinä on vain yksinkertaisesti mukavampi istua hieman joustavan selkänojansa takia.

Jätän asian hautumaan lomareissumme ajaksi ja täytyyhän kai tuolta perheen kaksilahkeiseltakin jokin mielipide kysyä. Yleensä hän kyllä luottaa makuuni ja saan vapaasti sisustaa kotia ja toteuttaa omaa näkemystäni. Joskus kuitenkin tulee joku yllättävä reaktio, kuten vaikkapa tiukka ei BeDesignin Deer -hyllylle! Siis täh? Tuotako en siis saa koskaan…?

Löytyykö muuten blogin lukijoista TON Dejavu 378 -tuoleista kiinnostunutta…? Ne laitan myyntiin jahka uusista tuoleista tehdään päätös. Isovanhempieni tuolit säästän sen sijaan varatuoleiksi viidenneksi ja kuudenneksi tuoliksi.

Lomamatkalle!

Puristan viimeiset työtunnit kasaan. Lento lähtee illalla myöhään, on tehtävä vielä tämän päivän hommat pois alta. Mieli harhailee väkisinkin jo lomalle ja iho melkein jo tuntee lämpimät auringonsäteet ja suolaisen meren pisarat. Pakotan itseni keskittymään vielä hetkeksi työtehtäviin samalla miettien muistinko pakata kaiken tarpeellisen. Niitä kaikkein välttämättömimpiä on bikinit, aurinkorasva ja hyvää luettavaa. Sähköposteja tippuu Outlookkiin. Havahdun takaisin työpäivään. En millään jaksaisi enää avata niitä, lukea tai vastata. Olen henkisesti siirtynyt jo Montenegron maisemiin. Viimein naputan Out of Office -vastauksen sähköpostiin ja painan läppärin kannen kiinni. Olo vapautuu ja hymyilyttää. Olen lähdössä lämpimään. Siniset huulet, jäätyneet varpaat ja kalisevat hampaat viikonlopun Venetsilaisista meren äärellä on muisto vain!

Kotona syömme hyvin, suljemme matkalaukut ja tsekkaamme passit ja lentoliput vielä kerran. Mukana ovat. Kamera on ladattu ja muistikortti tyhjätty. Heitän vielä sandaalit laukkuun. Ohjeistamme talovahdin matkalla kentälle. Mielessä pyörii ajatus, ettei koiralle enää tarvinnut järjestää hoitopaikkaa. Rakas karvaturri matkustaa mielessä mukana maailmankin ääriin.

Tarvitsen tätä lomaa. Tarvitsen blogitauon ja sometauon. Tosin maisemakuvia on ehkä pakko jakaa jossain tuutissa, sillä etukäteistsekkaus on paljastanut maasta ihan huikeita näkymiä. Vaikka itse toivonkin katoavani linjoilta hetkeksi, teille olen ajastanut kivaa luettavaa postauksien muodossa, joten pysykää ihmeessä blogin parissa!

Energistä uutta viikkoa kaikille!

 

Marjapuuroa asusteisiin

Me paistattelemme päivää ensi viikolla loman merkeissä helteisissä lukemissa, mutta paluu kotiin koittaa kuitenkin virallisesti jo syksyn puolella. Syksy on minusta aina mukavaa aikaa. Se tuo tullessaan ihmeellistä uudentuntua, ihania ja inspiroivia tapahtumia, värikkäitä lehtiä jotka kahisee jaloissa ja pimeitä, tunnelmallisia iltoja kynttilöineen. Syksy tuo aina myös tummemmat sävyt niin sisustamisen kuin muodinkin saralla ja jotain sellaista huomaan itsekin nyt etsiväni molempiin. Pidän todella paljon vaaleanpunaisesta väristä. Siitä ei ole pitkä matka marjapuuron sävyyn ja niinpä Lindexin rekillä roikkunut ihana, paksu ja pehmeä, vähän fleecemäinen poncho hellyyttävine tupsuineen oli pakko saada itselle.

Poncho pidentää vähän neuletakista varsinaiseen takkiin siirtymistä, sillä ponchon voi helposti heittää vielä sen neuletakin päälle lämmittämään, eikä vielä tunnu siltä, että nyt se takkikausi taas alkoi. Sillä sehän kestää…

Poncholle täydellinen väripari löytyy super suloisesta Korsin laukusta, jonka ostin itselleni äidiltä saamallani valmistujais-lahjakortilla. Laukun esittelinkin jo aiemmin hankittuani sen kesän alussa Stockan merkkialesta. Aika hyvin olen tottunut pienen laukun kanssa toimimaan – mukaan tulee todellakin vain tarpeellinen ja silloinkin joutuu usein pähkäilemään otanko sittenkään koko nenäliinapakettia mukaan vai riittäisikö pari viikattua sivutaskussa. Pienen laukun etuja on myös kadonneet hartiakivut. Raahasin suurta Korsin kassia olallani koko kevään ja huomasin koko ajan pahenevat hartia- ja yläselkäkivut. Mitä suurempi laukku, sitä enemmän kamaa sinne tulee tungettua!

Reppu olisi tietysti kaikista parhain, mutta siihen ei estetiikkani taivu, paitsi reppureissatessa, mutta se onkin kokonaan toinen asia. Täytyy vain jatkaa messenger -tyyppisten, eli yli olan menevien hihnallisten laukkujen käyttöä, jolloin hartiaan ei kohdistu staattista rasitusta samalla tavalla kuin olalla varsinaisesti pidettävien laukkujen kanssa. Mehän kaikki tiedämme kokemuksesta ja näemme jatkuvasti kadulla ohikulkevia naisia, joilla toinen olkapää on korvassa pitämässä laukkua paikallaan. Yli olan menevä laukku saa vapaasti roikkua, eikä tuollaista ”pitoa” tarvitse tehdä.

Marjapuurosta ihastuneena kipaisin vielä itselleni perjantaipuskan sijaan tavallisen tiistain kukkapuketin. Krysanteemi toistaa tätä ihanaa mieltä nyt niin kovin kutkuttavaa sävyä, ai että! Mutta olipa vaikea valita kukkaa, tarjolla olisi ollut niin huikean värisiä neilikoita, suurensuuria hortensioita ja erilaisia heiniä ja vaikka mitä! Ja kaikki ihanissa syksyisissä sävyissä vaaleanpunaisesta syvään purppuraan ja luumuun. Vautsista! Pakko ehkä hakea viikonlopuksi lisää väriterapiaa!

Tennarimaniaa

Vaikka korkkareille ja pienen siroille ballerinoille on omat hetkensä, olen kyllä ehdottomasti tennarityttö! Onhan ne nyt vaan niin paljon mukavammat jaloissa kuin päkiän päälle käyvä ja vaivasenluita painavat korkokengät tai lättänät baltsut, joiden jälkeen korkeaa holvikaarta kivistää.

Sitä paitsi siisteissä tennareissa voi tätä nykyä mennä minne vain ja yhdistää ne minkälaiseen vaatteeseen vain! Kannatan! Tennareiden pariksi käy niin mekko kuin siistimpi housu/paitis -asu. Esim viime viikolla tennareiden parina minulla oli mustat farkut, valkoinen pitsitoppi ja vaaleanpunainen bleiseri – kävi siististä toimistoasusta heittämällä ja samalla setillä jatkoin vielä Ikean bloggaaja-tilaisuuteen töiden jälkeen.

Edelliset valkoiset Guessin tennarini ostin Nykistä. Putsailin reunoja ja kärkeä, mutta sivujen kangasosat auttamattomasti likaantuivat, eikä lähteneet enää millään puhtaaksi. Heitin poposet riskillä pesukoneeseen ja niinhän siinä sitten kävi, että käyttökelvottomaksihan ne menivät. Kangasosassa oli osin hopeoitu kuvio, joka sitten pesussa irtosi ja tilalle tuli pissankeltaisia läikkiä. Roskiin menivät. Koska kenkähyllyyni jäi yksi valkoisten tennareiden mentävä aukko, suuntasin suoraan Guessin liikkeeseen katsomaan löytäisinkö edellisille seuraajan.

Päädyin ostamaan Super Lofo -mallin, sillä se oli tosi kivannäköinen malli; kokovalkoinen kauniilla kohokuvioinnilla olematta liian bling, mutta olemalla selvästi enemmän kuin perustennari. Vaikka yleensä olen Guessin kengissä käyttänyt kokoa 38, tässä mallissa se oli yllättävän napakka ja olikin otettava kokoa isompi. Kengät olivat juuri tulleet myymälään, siellä niitä kissojen ja koirien kanssa minulle varastosta etsittiin.

Täällä aletaan vähän jo olemaan täpinöissä – lomakammassa on enää kuusi piikkiä! Sitten päästään vihdoin kunnon lämpöön ja helteeseen nauttimaan. Montenegrossa on lämpötila ensi viikollakin kolmenkympin tietämissä, ihanaa! Pääsee vihdoin maistelemaan vähän kesää, uimaan mereen ja nauttimaan ihoa hellivästä lämmöstä! Täällä kotimaassa kun tämä kesä oli suorastaan onneton.

Näissä tunnelmissa toivottelen mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Täydellinen juustokakku

Blogistani löytyy pari ohjetta juustokakkuun jo ennestään. Ne ei kuitenkaan ole laisinkaan yhtä hyviä kuin tämä! Kehittelin tämän reseptin muutamaa reseptiä ja paisto-ohjetta mukaillen, minä kun olin kyllästynyt liian ruskeisiin, joskus palaneisiinkin reunoihin ja liian jämäkkään lopputulokseen. Myös pinnan liika halkeilu ärsytti.

Pohja on gluteeniton ja käyttämällä eri jauhoja ja hiutaleita, tästä pohjasta tulee niin paljon parempi kuin pelkistä Digestive-kekseistä. Suosittelen!

Pohja

75g pehmeää voita
30g sokeria
30g gluteenittomia kaurahiutaleita
40g gluteenitonta kaurajauhoa
55g maissitärkkelystä
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
1 maustemitta suolaa

Ennen taikinan tekoa, vuoraa irtopohjavuoka parilla kerroksella foliota
Kakku paistetaan vesihauteessa, eli tarvitset myös korkeareunaisen uunipellin ja vettä
(Folio siksi, että se estää veden pääsyn irtopohjavuoan reunoista sisään)
Lisää myös irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi

Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään yhteen
Muotoile käsillä taikinaksi ja painele leivinpaperin päälle.
Paista keskitasolla 15 minuuttia
Anna jäähtyä

Täyte

200g sitruunatuorejuustoa
400g maustamatonta tuorejuustoa
3 kananmunaa
1 dl kermaa
125g maitorahkaa
30g maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu

Vatkaa ainekset tasaiseksi seokseksi; ensin juustot, sitten lisää munat,
sitten kerma ja rahka, lopuksi tärkkelys ja sokeri ja sitruunan mehu ja raastettu kuori

Aseta irtopohjavuoka uunipellille, kaada täyte vuokaan
Lisää uunipellin pohjalle vettä niin paljon, että saat pellin vielä turvallisesti uuniin ja pois
Paista kakkua 150 asteessa 2 tuntia ja jätä jälkilämpöön uunin sammutettuasi vielä 30 minuutiksi
Jos pinta meinaa alkaa ruskistua liikaa, laita folio päälle

Jäähdytä kakku ja tarjoile se vasta jääkaappikylmänä

Huomasin, että pitkä paistoaika matalassa lämmössä ja vesihauteessa kypsytti sisuksen niin, että se jäi pehmeän täyteläiseksi. Huolehdin, että pinta jää kauniin kullanruskeaksi laittamalla folion ajoissa päälle. Nyt ei tarttunut edes reunat kiinni vuokaan! Rakenne oli täydellinen ja maku todella hyvä – ei liian rasvainen ja sopivan sitruunainen. Nam!

Näiden herkkukuvien myötä toivottelen mukavaa viikonloppua. Me suuntaamme mökille. Yes. Pääsee kunnolla rentoutumaan ja puilla lämpiävään saunaan kylpemään. Tämä viikko on ollut tooodella pitkän tuntuinen, olen todellakin valkoviinilasilliseni ansainnut!

Uusi ruokapöytä – Ikea Docksta

Nyt meillä on sitten uusi ruokapöytä!

Ennen hankintaa suoritin pitkällisen pohdinnan haluista ja tarpeista ja sen jälkeen syntyi kriteerit: valkoinen väri, pyöreä muoto, ei jatkettava. Halkaisija max. 105 cm, joka vielä mahdollistaisi tiukkaan katetun 6 hengen porukan pöydän ääreen. Ohut kansilevy. Laippajalka, tai muu versio, joka ei rajoittaisi tuolien sijoittelua pöydän ympärille. Ja mistään näistä ei tingittäisi.

Pyörittelin mielessäni todella kauan kahta design-pöytää; italialaisen Calligariksen Planet-pöytää sekä Hayn About A Table 20 -pöytää nelijalkaisena. Molemmat todella kauniita ja siroja, molemmat täyttivät kriteerit. Calligaris olisi saattanut olla vielä budjetin rajoissa, mutta harmikseni 120 cm halkaisija on keittiöömme liian iso. Nyyh. Hayn pöytä olisi ollut unelma, mutta reilu tonnin hintalappu oli liikaa. Olemme kesän aikana tehneet aika isoja investointeja mökkiprojektiin ja maksaneet kaksi tulevaa ulkomaanmatkaa, joten ns. likvidit varat olivat pöydän suhteen vähän niukassa. Oli siis tutkailtava edullisempia vaihtoehtoja. Vierailtuani useassa blogissa katsomassa kuvia ja lukemassa kokemuksia sekä myymälässä paikan päällä koeistumassa ja kattamassa pöytää (voitte uskoa, että herätin kanssa-shoppailijoissa mielenkiintoisia katseita…), päädyimme miehen kanssa Ikean Docksta -pöytään. Se täytti kaikki kriteerit laippajalkaa sekä ohutta kansilevyä myöten!

Se on täydellinen! Tukeva, reilu neljälle hengelle ja tiukasti katettuna sen ääressä voi ruokailla jopa 7 henkeä!

Pyöreä pöytä vie niin paljon vähemmän tilaa kuin entinen 6 hengen suorakaiteen muotoinen pöytämme, että aluksi tuntui, että tilassa jopa kaikui! Samaan aikaan halkaisijaltaan 105 cm pöytä vetää ympärilleen saman määrän ihmisiä. Pyöreän pöydän ehdottomia plussia on myös esteetön näkymä jokaiseen pöydän ääressä istuvaan. Pitkässä pöydässä joutuu aina kurkkimaan jonkun yli, pyöreän pöydän ääressä on paljon intiimimpi tunnelma.

Kattausta ajatellen pyöreä pöytä ei jätä ihan niin paljon tilaa erilaisille kipoille ja kupeille, kuten vaikkapa jouluna pöytään aina tulee, mutta minä päätin, että tästä lähtien ne katetaan sitten keittiön tasolle. Nyt nimittäin tästä pyöreästä pöydästä voi jokainen nousta kätevämmin ylös lautastaan täydentämään ilman, että koko rivi vetää tuolejaan sisään.

Olen todella iloinen tästä uudesta pöydästä! Vielä en ole kerennyt juhlia tai jotain illallista varten kattamaan, mutta voisin tehdä jonkun testikattauksen, jotta itsekin pääsen vähän kokeilemaan miten tuo pöytä taipuu kuuden hengen kattaukseen. Vähän mietityttää olemassa olevat pöytäliinat, pystyykö niitä nyt lainkaan enää käyttämään, mutta sitten täytynee hankkia pyöreitä liinoja…:) Ja onneksi nykyään kattaustrendeissäkin suositaan sieltä täältä roikkuvia liinoja, joten ei ole niin väliksi jos kaikki reunat eivät ole säntillisesti saman mittaisia.

Ja näettekö muuten, kuinka sinistä väriä on hiipinyt myös keittiöön…! Olen tainnut seota!

Lemppariruokaa; Risotto

Yksi lempiruoistani on risotto. Siis ei mikään sellainen perus riisistä keitetty mössö, johon heitetään hemapa (herne-maissi-paprika) sekaan, vaan ehta, hyvästä risottoriisistä, kuten vaikkapa arborio-riisistä tehty risotto, joka syntyy tuoreista raaka-aineista, hyvästä valkoviinistä ja kauha kerrallaan riisin sekaan imeytettävästä liemestä ja isosta kourallisesta raastettua parmesania.

Risoton voi valmistaa kyllä vähän kevyemminkin, kuten me teimme eräänä päivänä. Käytimme siihen lähinnä kaikkea mitä jääkaapista löytyi ja jätimme rasvaisimmat raaka-aineet pois. Kuutioimme shalotti-sipulin, valkosipulin ja puolikkaan chilin, josta poistettiin siemenet. Nypin läjän tuoretta oreganoa ja pesin pienen pienet helmitomaatit. Keitin litran kanalientä ja mittasin arborio-riisiä valmiiksi 400 grammaa. Sitten vain kattila tulille, oliiviöljyä perään ja ruoanvalmistukseen. Tässä resepti siihen risoton ”juhlaversioon” kaikilla mausteilla:

Risotto

1 l kanalientä
1 rkl oliiviöljyä
2 shalottisipulia
1-2 valkosipulin kynttä
400g risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
5 rkl voita
100g parmesanraastetta
suolaa
pippuria

Kuumenna liemi kattilassa
Pehmennä sipuli oliiviöljyssä pannussa ja lisää sitten valkosipuli, kääntele pari minuuttia
Lisää riisi ja nosta lämpöä
Kääntele riisiä koko ajan. Se ei saa saada väriä, mutta muutaman minuutin kuluttua se muuttuu läpikuultavaksi
Lisää viini ja sekoita, anna sen imeytyä riisiin. Alkoholi haihtuu, maku jää
Lisää ensimmäinen kauha lientä ja anna imeytyä riisiin. Pidä riisi liikkeellä koko ajan
Jos kiehuu liikaa, pienennä lämpöä, muuten riisin ulkopinta kypsyy liian nopeasti ja sisus jää raa’aksi
Jatka kauha kerrallaan nesteen lisäämistä, mutta anna aina edellisen ensin imeytyä
Tähän vaiheeseen kuluu n. 15 minuuttia
Riisin kuuluu olla pehmeää, mutta pureskellessa napakkaa
Tarkista suola ja pippuri

Nosta kasari liedeltä, lisää joukkoon voi ja riisi. Sekoita varovasti

Me jätimme kevyemmästä versiosta pois viinin, voin sekä parmesanraasteen. Maussa huomasin välittömästi viinin tuoman hapokkuuden puutteen, joten korvasin sen runsaalla tujauksella sitruunanmehua. Parmesanin ja voin puuttumisen huomasi myös niin rakenteessa kuin maussakin, mutta risotto ilman niitä maistui toki vähän raikkaammalta. Rakastan tuoretta oreganoa ja se sopiikin tomaattien kaveriksi ihan täydellisesti, joten lisäsin tähän versioon molempia runsaasti risoton sekaan. Me lisäsimme vielä erikseen pannulla paistettua broilerin jauhelihaa, kun sitäkin sattui jääkaapissa olemaan, mutta se oli virhe. Broiskun jauhis ei sopinut ihanan pehmeään risottoon rakenteeltaan saati maultaan yhtään! Note to self; älä ikinä enää pilaa täydellistä risottoa!

Risottoonhan voi periaatteessa heittää mukaan mitä vain – tuo resepti onkin siis hyvä perus pohja, jota voi käyttää sellaisenaan tai höystää oman maun mukaan vaikka millä raaka-aineilla. Ja hei, risotto on muuten kelpo kasvisruoka, jos sellaista haluaa tai tarvitsee tarjota. Muista vain tarkistaa, että juusto kuuluu ruokailijan syömiin raaka-aineisiin ja korvaa myös kanaliemi kasvisliemellä.

Mahtia maanantaita!

It’s alive!!

It’s a live!!

Heitin hanskat tiskiin kolmannen oliivipuuni kanssa keväällä. Se vain alkoi yhtäkkiä kuolemaan, vaikka oli juuri selvinnyt monen kuukauden pimeästä syksystä ja talvesta. Työnsin puun pihalle heti kun yöpakkasia ei enää tullut ja jätin puun vähän kuin oman onnensa nojaan, sillä olin varma, ettei se enää siitä tokenisi. Kastelin puuta satunnaisesti kun muistin, siirsin suoraan auringonpaisteeseen jossain kohtaa ja kas kummaa – katsoessani sitä kuukauden kesäloman jälkeen kotiin palatessani, oli puu taas yhtä vehreä ja vihreä kuin talvella! Mikä riemunpäivä! Siellä se on pihalla ollut luonnonvoimien armolla rankkasateista tuuleen ja paahteeseen, niinkuin ne toki ihan oikeasti maassa kasvaessaankin on, joten ehkä se elvytti puun.

Vähänhän nuo oksat hapsottaa sinne tänne ja muodoltaan puu on kaukana täydellisestä pyöreästä, johon oliivipuut usein leikataan. Nyt puun täytyy kuitenkin antaa rehottaa ja leikkaan sitä sitten ensi keväällä maalis-huhtikuussa, kuten suositus kuuluu. Täytyy yrittää talvettaa puu taas samoin tavoin kuin viime vuonna, eli siirtää se eteis-keittiö-akselille talven ajaksi, jossa se ei saa vetoa, eikä ole lähellä patteria, mutta saa kaiken luonnonvalon, mitä luonnolla on tuohon vuodenaikaan tarjota.

Jos kelit vain sallivat, voi puuta pitää toivottavasti vielä ainakin kuukauden verran ulkona, ennen kuin se pitää siirtää sisätiloihin kylmältä suojaan.

Ikävä

On ollut vaikeaa palata loman jälkeen kotiin. Kaikki muistot kuukausi sitten poisnukkuneesta koiraherrasta on niin vahvasti läsnä kotona. Mökillä oli helpompi olla ja siellähän me oltiin koko kuukauden kesäloman ajan muutamaa kotona vietettyä yötä (lähinnä pyykinpesun merkeissä) lukuun ottamatta. Olo oli koko ajan outo mökillä tapahtuneen jälkeen. Ei sitä oikein tajunnut. Ja heti kun tuli puhe kodista tai kotona käymisestä, ajattelin heti, että kohta näen ihanan karvakorvan taas. Oli sellainen tunne, kuin olisimme jättäneet sen kotiin tyttären kanssa sillä välin kun me lomailemme mökillä. Että koira odottaa siellä. Tämä ajatus tuli mieleen lukemattomia kertoja. Ei voinut käsittää, ettei se ollutkaan siellä. Tai enää missään.

Tällä viikolla ollaan konkreettisesti herätty aamuihin, jolloin arjen rytmi on ollut erilainen kuin kertaakaan aiemmin 15 vuoteen – ei ole tarvinnut lähteä aamulenkille ennen töihin menoa. Ei ole tarvinnut muistaa antaa aamulääkettä tai täydentää muonakippoa ja raikasta vettä saataville. Kun olen lähdössä ovesta, en huikkaakkaan enää ennen eteiseen jääneelle koiralle, että mamma lähtee töihin. Olin tekemässä sen, vanhasta tottumuksesta tietty, ja tuntui niin raastavalta tajuta, ettei kukaan enää jää odottamaan, eikä kukaan ole enää vastassa kun palaamme. On niin outoa tulla kotiin, kun oven raosta ei tunkeakaan väkisin syliin saakka iloinen, häntäänsä heiluttava ystävä. Tai kun se ei tuhise omassa pedissään sänkymme vierellä kun itse odottaa unta. Kukaan ei katsele anelevasti voileipääsi tai vaadi palloleikkeihin. Elämässä on niin suuri aukko. Menee todella kauan aikaa, ennen kuin tähän sopeutuu.

Uutta koiraa emme ole harkinneet. Aika ei ole kypsä siihen. Todennäköisimmin sellaisen hankimme joskus – olemme molemmat koiraperheistä ja tottuneet siihen, että koirat kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Haluamme kuitenkin nyt 15 vuoden jälkeen kokeilla mitä elämä on ilman nelijalkaisia kavereita. Sillä vaikka kuinka ihania lemmikit ovatkin, on niissä tietysti vastuuta ja hoitamista. Me matkustamme paljon ja koirille/koiralle piti aina järjestää hoitopaikka. Monesti ajoimme 1000km yhteensä viedäksemme ja hakeaksemme koiria hoidosta. Työpäivien jälkeen jonkun oli aina pakko mennä ekana kotiin viemään karvakuono ulos ja sitten vasta lähteä muille menoille. Tietynlainen vapaus on nyt tullut takaisin, vaikka vaihtaisin tuon vapauden tai minkä tahansa saadakseni koiraherran takaisin.

Kaiken surun ja ikävän alla on olo tietyllä tapaa kevyempi. Koiraherra oli iäkäs ja kärsi jo vanhuuden oireista. Viimeinen vuosi oli täynnä älytöntä huolta ja murhetta. Viimeinen kuukausi sellainen, että rintalastaa puristi koko ajan, sillä koirasta oli niin suuri huoli ja stressi. Mies totesi, ettei ollut nukkunut pariin viimeiseen viikkoon lainkaan, sillä hän vain vahti koko ajan koiran vointia. Nyt kun tuo kurkkua kuristava huoli on poissa, on olo helpompi sillä tavoin. Suru on tuore ja ikävä kova, joka näissä arkipäivän tilanteissa tulee vielä voimakkaammin esiin kuin mökillä lomaillessa, jonne koiran muistot eivät niin vahvasti liity. Menee pitkään, että tähän kaikkeen tottuu.

Minä sytyttelen  jo harva se päivä liian nopeasti pimenevien iltojen iloiksi kynttilöitä. Tämän kynttilän omistin rakkaalle koiraherralle. <3