Koti on tyhjä.
Ei enää askellusta lattialla pehmeiden tassujen.
Ei tule kukaan enää vastaan, ei heiluta häntää, ei syty silmissä kipinä.
Nurkat on kotona oudot. Ei ole petejä, ei vesiastioita, ei vinkuvia leluja tai palloja.
Pala perheestämme on poissa.
Oli tullut aika.
Olit väsynyt ja poissa jo luotamme muutoinkin.
Silmistä oli sammunut tuli, mielestä karannut ajatus.
Olit antanut meille ihan kaikkesi.
Silitimme sinut uneen, suukotimme hellästi kuonoa vielä kerran.
Lähdit tuuleksi taivaanrantaan, kauas tähdeksi kimmeltäväksi.
Jäät elämään sydämeen, ajatukseen jokapäiväiseen.
Suuri on suru, mutta suuri olit sinäkin jokaiselle meistä.
Ikävä on mittaamaton.
Olit rohkea pieni poika, kiltti kilteimmästä päästä.
Viisas vanhetessasi.
Säilyt kauniina kuvana mielessä, lämpimänä muistona rinnassa.
Me kaipaamme aina ja rakastamme ikuisesti.
Rasmus 28.4.2002 – 11.07.2017.
Lepää rauhassa poju <3