Melkein kuin Pappelinat

Olen pitkään haaveillut valkoisesta matosta olohuoneessa. Kerran jo ostin edullisen puuvillamaton vähän kuin kokeeksi, mutta se kokeilu loppui lyhyeen. Matto kerkesi olla lattialla ehkä viikon verran, kun koira heitti siihen sinapinkeltaiset oksut. No, eihän se valkoinen ole tosiaan kovin käytännöllinen väri koiraperheessä…

Nyt kun tuo koiran limainen kennelyskä alkaa vihdoin olemaan muisto vain, halusin laittaa olkkarin harmaan maton pesulan kautta kellariin ja vaihtaa olohuoneeseen samalla vähän vaaleampaa lookkia. Olen etsinyt kuumeisesti uutta mattoa melko tuloksettomasti. Vaikka lattiamme onkin valkoinen, olen havainnut, että se ei olekaan helppo väripari, toisin kuin voisi olettaa. Vitivalkoinen ja kylmänsävyinen lattia saa melkein jokaisen muun valkoisen sävyn näyttämään kellertävältä. Yäh, siis juuri se efekti, jota kaikkein eniten kavahdan. En oikeastaan pysty harkitsemaan kuvioitua mattoa, sillä tunnen itseni ja tuollaisen kohdalla on kyllästymisen vaara todella suuri. Aloin taas haaveilemaan yksivärisestä, mielellään valkoisesta matosta.

IMG_5860.jpg

Koiran takajalka-ongelman takia pidimme kaiken maailman eriparimattoja ja taljoja lattiat täynnä helpottaaksemme koirakaverin liikkumista liukkaalla lattialla. Olkkarin lattialle päätyi tilapäisesti myös kylppäriin hankkimani Pappelinan muovipunosmatto. Totesin materiaalin aivan fantastiseksi, kun siinä pari viikkoa tassuttelimme – pehmeä, erittäin helppohoitoinen ja aika hiton hyvännäköinen ollakseen muovipunosta! Kun lisäksi muistelin blogi-naapurini Miian vuosikausia kestänyttä hehkutusta Pappelinan matosta olohuonekäytössä, aloin harkitsemaan sellaista meidänkin olkkariin. Esteeksi nousi kuitenkin erittäin suolainen hinta.

Kävimme pääsiäisviikolla Askossa tsekkaamassa ”Kaikki matot -40%” –tarjouksen, joka oli vikaa päivää voimassa. Alkuun ei meinannut mitään löytyä, kunnes sitten löin silmäni Pilvi -mattoon, joka on muovipunosta. Ostin samantien kaksi 130x190cm kokoista mattoa olkkariin rinta rinnan sijoitettavaksi sohvaryhmän eteen. Ja ai että, onhan ne ihan hiton hyvännäköiset siinä!

IMG_5861.jpg

Laatu on erittäin samankaltainen, kuin Pappelinan matoissa. Myös kiiltoaste on liki sama. Punos on sen sijaan aavistuksen löysempää, mutta se tekee matosta oikeastaan vain pehmeämmän, joten en laske sitä miinukseksi. Tarjouksessa olleet matot irtosivat erittäin edullisesti ja saimme vähän kuin kaksi mattoa yhden hinnalla.

Nyt on olkkarin mattoasiat viimein kunnossa! Kevään ja kesän ajaksi kotiin tulee valkoisten mattojen myötä raikkaampi ja kevyempi ilme, harmaa nukkamatto otetaan sitten taas talven tullen lämpimämpänä käyttöön.

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *