Joskus täytyy tehdä uhrauksia yhteisen hyvän vuoksi. Tällä kertaa visuaalinen silmäni kärsi kolauksen, suorastaan sokaistui tuosta hirvittävän rumasta härpäkkeestä, jonka laitoimme portaiden tukkeeksi, mutta viis silmästäni, jos se pitää koira-herramme turvassa.
Koiran takajalat ovat palautuneet liki normaaleiksi epäillystä aivoverenkierronhäiriöstä, mutta tietyt asiat tuntuvat haasteellisilta. Portaiden alastulo on yksi niistä. Kiipeäminen ylös sujuu, siinä kun ei tarvitse loikkia ja vauhtiakaan ei kerry, kun voi rauhassa kiivetä portaan kerrallaan ylöspäin, kuin pikkulapsi konsanaan. Alaspäin onkin toinen homma ja annoin viikonlopun aikana koiran kokeilla alastuloa ekaa kertaa muutamaan viikkoon. Koira tuli pari porrasta alas melko holtittomasti ja kolmannella näytti jo siltä, että takapää lähtee ihan kohta etupään yli ja jokainen arvaa mikä olisi ollut lopputulema 15 askelmaa sisältävissä kierreportaissa…
Koppasin koiran vauhdista syliini ja päätin, että alaspäin koira ei enää portaita kulje! Ylhäällä meillä on portti, jolla voimme blokata koiran alaspääsyn esim. yön aikana. Alhaalta sen sijaan puuttui este, mutta tuon kokeilun jälkeen se hommattiin heti seuraavana päivänä.
Onhan se susiruma ja menee hetki, ennen kuin se muuttuu silmissäni ”näkymättömäksi”, mutta ainakin nyt voimme turvallisin mielin lähteä töihin, jättää koiran päivän ajaksi normaalin tapaan yksin kotiin ja olla varma siitä, ettei se lähde yksin portaisiin kekkuloimaan. Ties mitä voisi tapahtua!
Koira tykkää makoilla tuossa ykkösportaalla ja siihen se pääsee edelleen portista huolimatta. Siitä on myös turvallinen matka lattianrajaan, joten haaveria ei noin pienessä alastulossa pääse tapahtumaan.
Iäkäs koira tarvitsee ihan yhtä lailla erityistä huomiota ja apua kotiympyröissä siinä missä ihminenkin vanhetessaan. Jos susirumalla portilla voimme taata koiralle turvallisen asuinympäristön, kyllä siinä sisustus vetää lyhyemmän korren.
Mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille – onpa ihanaa, kun on lyhyt viikko ja vuoden toiseksi parhain juhlapyhä edessä! 🙂