Täytetty salaatinlehti

Vaikka mieltä painaisikin huoli, tai oikeastaan erityisesti juuri silloin, tulee hyvästä ja terveellisestä syömisestä pitää huolta. Huomasin tässä tuota koiraa sunnuntaista asti hoitaneena, että oma syöminen on ollut vähän niin sun näin. Kuitenkin hyvästä ja ravitsevasta ruoasta saa itsekin lisää voimaa toimia sisar hento valkoisena.

Kasviksia pitää syödä joka aterialla runsaasti, siitä pitää löytyä proteiinia ja hiilariakin sopivassa määrin ja kaiken lisäksi vielä hyvää rasvaa. Ruoan pitää ehdottomasti myös maistua ja ei se houkutteleva ulkonäkökään huonoa tee! Hyvä ja kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävä vaihtoehto on täytetty salaatinlehti.

IMG_5632.jpg

Valkkasin salaatiksi Romainea. Isot lehdet ja vähän tuollainen kuppimainen muoto mahdollistaa lehden täyttämisen.

Keitin basmatiriisiä ja paistoin pannulla yrteillä ja valkosipulilla maustettuja kanan filesuikaleita, jotka ladoin salaatinlehteen. Päälle laitoin bruschetta-henkistä tomaatti-punasipulisalsaa, jossa mausteena oli tuoretta basilikaa, suolaa, mustapippuria sekä valkosipulia. Salsaan lisätään sopiva määrä öljyä ja annetaan sen maustua ainakin tunnin verran. (Seuraavana päivänä se maistuu vieläkin paremmalta!)

IMG_5633.jpg

Rapsakka salaatti rouskuu hampaissa, mausteinen kana tuo vähän potkua ja pehmeäksi marinoitunut tomaatti-sipulisalsa kruunaa maun!

IMG_5637.jpg

Tuon kun kääräisee sormilla nippuun ja laittaa ääntä kohden, niin kyllä taas jaksaa! Kolmella lähtee naisihmisen nälkä, isompi mies vetää vaikka viisi! 🙂

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *