Eilen postailin olkkarin musta-valkoisesta ja rauhallisesta ilmeestä ja lupasin palata aiheeseen nimeltä televisio. Kyse oli lähinnä siitä kuinka monessa blogissa olen hiljan törmännyt mietteisiin suuren ja mustan telkkariruudun vaikutuksesta kotiin ja kuinka se koetaan ärsyttäväksi ja rumaksi. Useimmiten se tosiaan on kaukana kauniista sisustuselementistä.
Jos tilaa olisi enemmän, yhden huoneen verran vaikkapa tässä alakerrassa, ei meilläkään olisi olohuoneessa telkkaria laisinkaan, vaan meillä olisi erillinen tv:n katseluhuone. Koska neliöitä on kuitenkin tasan tarkkaan nämä 80 tässä huushollissa ja kaikki muussa tarpeellisessa käytössä, ei erilliselle telkkarihuoneelle ole yksinkertaisesti neliöitä uhrattavaksi.
Kun kohta kaksi kesää sitten teimme ison rempan kotiimme, mies halusi uusia myös telkkarin. En vastustellut! Vanha oli sellainen järkyttävän kokoinen möhkäle paksuilla hopeisilla raameilla ja sivukaiuttimilla! Se tuntui vievän puoli seinää koko olohuoneesta!
Valkoista telkkaria ei löytynyt sopuhintaan niillä kaikille ehdoilla, joita miehellä oli (merkki, tuumakoko ja kaikki elektroniset toiveet), joten suostuin tuohon ohutraamiseen töllöttimeen. Reunat ovat vain n. 1 cm paksuiset, niitä ei erota juuri lainkaan itse ruudusta. Koon puolesta tämä uusi telkkari on pienempi, kuin vanha, vaikka tuumakoko kasvoi entisestään. Tässä telkkarissa on 46 tuumaa. Telkkari on ohut kuin mikä, vain n. 1,5 senttiä ja painoakin sillä on vain n. 7 kiloa. Tuon kantaa vaikka yhdellä kädellä. Jalka on siro ja mattakrominen, sitä tuskin huomaa ja näyttääkin siltä, että telkkari leijuu ilmassa. Myös tv-tasosta halusin mahdollisimman eleettömän ja yksinkertaisen ja niinpä se koottiin paikalleen kahitiilistä ja valkoiseksi maalaamistani mdf-levyistä. Mies sai vielä kaikki johdotkin piilotettua niin, että lattialla niitä ei ole lainkaan. Toisessa tv-tason lokerossa on tallentava boksi ja miehen usein käyttämät langattomat kuulokkeet ja niiden taakse jää pakolliset johdotkin hyvin piiloon.
Tässä vielä joulun aikaan otettu kuva tv-tasosta. Nyt kun telkkarin yläpuolella on eräänlainen ritilämäinen tilataideteos (rullakon välihylly), on siinäkin silmälle muuta katsottavaa.
Meillä oli ennen remonttia olkkarissa telkkarille rakennettu ”alttari”, joksi aina sitä nimitin. Fiilis alttarimaisuudesta johtui siitä, että sillä seinustalla (nykyisellä sohvaseinustalla) ei ollut mitään muuta katseenkiinnittäjää ja tuntui, että televisio on ainoa asia, jota sohvalta voi katsoa. Rempan myötä vaihdoimme kalustejärjestyksen toisinpäin ja nyt telkkarin vieressä molemminpuolin on rakkaita huonekaluja; tuo vanha itse tuunaamani 60-luvun liinavaatekaappi. jonka päällä on vaihtuvia asetelmia Milk-valaisimineen sekä toisella puolella samalta aikakaudelta oleva isäni vanha piano.
Televisio sujahtaa mustan ruutunsa ansiosta ihan hyvin sisustukseemme ja näissä älytelkkareissahan on nykyään taustakuvia, joita voi pitää päällä – kaunis järvi- tai muu maisema verhoaa telkkarin tauluksi. Saisipa siihen vaikka oman valokuvankin ladattua taustaksi, jolloin persoonallisuus vain lisääntyisi. En huomannut ottaa tuoretta kuvaa tästä kuvakulmasta, joten alla kesäaikaan otetut kuvat. (Mikä ihana valo ja aurinko!!)
Nykyisten järjestelyiden myötä en enää koe telkkaria mitenkään olkkariamme rumentavaksi esineeksi, sillä nautimmehan siitä kuitenkin päivittäin uutisia, lempparisarjoja tai Netflixiä katsellen. Välttämätön paha sanoisin.
Mitä mietteitä teillä on telkkarin suhteen? Asuinkumppani, johon on vain tyydyttävä vai löytyykö joltain ihka oikea telkkarinkatseluhuone?