Mahti viikonloppu edessä!

Joskus sitä vaan pakkaantuu juhlaa juhlan perään…! 🙂

Tuleva viikonloppu on täynnä ihanaa ohjelmaa! Tänä iltana vietämme hyvien ystävien kesken tyttöjen iltaa. Näemme töiden jälkeen lasillisen merkeissä, josta jatkamme ravintolaan syömään. Loppuilta on auki, mutta eiköhän se ohjelma siitä selkene! 🙂 Kovin myöhään en voi juhlia kylläkään, sillä huomenna pitää olla päivällä vedossa muihin juttuihin.

IMG_3355.jpg

Lauantaina lähdemme miehen kanssa viettämään sunnuntaista hääpäiväämme vähän etukäteen. Mittariin napsahtaa jo 12. vuosi. Silkkihäät kuulemma.

Alunperin oli tarkoitus lähteä ulos syömään lauantainakin, mutta minäpä menin ja ostin teatteriliput. Menemme Peacockiin nauttimaan Vampyyrien Tanssi -nimisestä musikaalista, jonka videopätkän näin sattumalta isolta valotaululta kaupungilla kulkiessani ja ihastuin saman tien. Toivottavasti on nautinnollinen teatteri-ilta, jota en kyllä edes epäile! Sunnuntaina sitten on itse hääpäivä ja varmaan ulkoistamme silloin ruoan jonkin ravintolan kokille oman keittiön sijaan. Aika hyvällä fiiliksellä alkaa viikonloppu siis täällä!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Herkkulauta ja muut synttärijutut

Miehen pyöreät synttärit juhlittiin onnistuneesti viime viikonloppuna, mutta juhlatunnelmien tuominen blogiin jäi koiran jalkoihin, kirjaimellisesti.

Aloitetaan kuvasaldo omasta juhlalookistani. Itse juhlin synttäreitä yksinkertaisessa mustassa mekossa höystettynä kultaisilla koruilla. Tykkään tehdä kampauksia ja tällä kertaa kiharsin hiukset, pörrötin tiukat kiharat vähän enemmän auki ja kiinnitin ne pinneillä toispuolisesti vähän sinnepäin. Muutama kihara sai jäädä roikkumaan ihan vapaasti. Silmiin laitoin mustan, tumman meikin.

IMG_5477.jpg

Synttärit olivat kyllä todella onnistuneet! Kaikilla oli hauska ilta, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, eikä janokaan varmasti päässyt yllättämään ketään. Jokunen synttärishotti tuli nautittua, tai ainakin aamulla vielä maistui mummon tohveli suussa.

Juhlien suurin hitti tarjoiluiden puolelta taisi olla ”herkkulauta”. Tämän toteutusta mietin ja viimeistelin aika pitkään, jos muidenkin tarjoiluiden suhteen käytin aikaa ja vaivaa ulkonäön eteen.

IMG_5486_2.jpg

IMG_5493.jpg

Herkkulauta sisälsi erilaisia juustoja, salamia, ilmakuivattua kinkkua, viikunoita, melonia, erilaisia suolakeksejä, mandariinia, viinirypäleitä, pikkukurkkuja, oliiveja,aurinkokuivattuja tomaatteja, hunajaa, balsamicoa ja pähkinöitä.

IMG_5507.jpg

IMG_5490.jpg

Pääruaoksi meillä oli kanan rintafileitä limekastikkeessa, fetasalaattia sekä itse tehtyä perunasalaattia ja tsatsikia. Tämän laudan idea oli toimia pääruoan lomassa fingerfoodina. Siitä sai napostella ohimennen suolaisia paloja ja voi pojat, siitä kyllä naposteltiinkin – moneen otteeseen!

IMG_5531.jpg

Lauta oli todella näyttävän näköinen herkkuineen, se kysyi vain vähän aikaa ja vaivaa. Itse puu on ylijäämäpala kesäkeittiöstämme. Tämä tuppeensahattu leppä rujoine reunoineen oli täydellinen tarjoilualusta! Siihen vaan ruoat suoraan pestyn puun päälle tarjolle.

Muita herkkuja suolaisten lisäksi oli tyttären valmistama tiramisu (resepti siihen täältä!), suklaaseen dipatut mustikka-vaahtokarkit sekä suklaamuffinit.

IMG_5462.jpg

IMG_5473.jpg

Muut herkut tarjoilin nekin astioiden sijaan joko pahvitörpöistä tai paperipusseista.

IMG_5577.jpg

Juomavalikoimaan kuului alkoholittomien lisäksi Proseccoa, jota skoolattiin onnitteluiden yhteydessä, edellisenä iltana miehen kanssa valmistettua mojito-boolia sekä yllärinä mummon tohveli -shotteja, jotka ovat yksi niistä harvoista shoteista, joita minä suostun kurkustani kumoamaan. Mummon tohvelihan on yksinkertaisuudessaan salmiakkikossua ja Baileys -kahvilikööriä. Ne todellakin ovat ihan täydellinen pari!

IMG_5585.jpg

Teemaväreinä oli musta ja valkoinen. Ilmapalloja ja serpentiiniä lukuun ottamatta muita koristeita ei ollut, paitsi ruoissa. Parhain koriste oli kaikki ne ystävät, jotka täyttivät kotimme iltapäivä viidestä aina aamukolmeen saakka! Anteeksi naapurit! 🙂 Voisi myös sanoa, että nuo muffineissa olleet viikset nousivat yhdeksi juhlien pääelementiksi myöskin… 🙂 Sen merkitystä jätänkin teidän arvuuttelemaan…:)

Oliipahan juhlat! Tällä porukalla kokoonnutaan onneksi jo pääsiäisenä uudelleen…!

Väsynyt, mutta vähän helpottunut

Pari päivää on nyt vietetty rauhallista ja koiran ehdoilla etenevää elämää.

Voimakkaat kipulääkkeet saivat koiran pään kyllä aivan sekaisin ja eläinlääkärin mainitsema outo käytös lääkkeen sivutuotteena on todellakin ollut juuri sitä. Koira on saattanut tassutella johonkin päin, jäänyt yhtäkkiä seisomaan paikalleen ja tuijottanut tyhjyyteen, ihan kuin unohtaen mihin oli menossa tai mitä tekemässä ja sitten lysähtänyt siihen. Koira on ollut omissa maailmoissaan, säpsähdellyt, muka kuullut jotain välillä ja ollut tosi levoton kaikesta lääkemäärästä huolimatta.

Luulisi, että tuossa tilanteessa ”nukkuisi päänsä selväksi”, mutta sen sijaan koira haahuilee ympäri huushollia, myös öisin. Ei tässä pariin yöhön olekaan tullut nukuttua. Makuuhuoneen ovi on pitänyt pitää visusti kiinni, ettei koira lähde yöllä portaisiin itsekseen. Tuolla hoipertelulla siitä ei hyvää seuraisi. Tänään jätin koiran nukkuvan tytön huoneeseen ovi suljettuna lähtiessämme töihin. Aamulla koira nimittäin yritti lähteä kiipeämään ylös ekalle portaalle, mutta vielä ei takajalka kantanutkaan. Kyllä sitä raasua pitää koko ajan vahtia, ainakin toistaiseksi ja nuo portaat on kyllä suuri huolenaihe kotona!

IMG_5621.jpg

Eilen illalla kävely näytti tuota lääkehöyryistä hoipertelua lukuun ottamatta vähän paremmalta, kuten myös tänä aamuna. Yrittipä herra eilen ottaa palloleikitkin, mutta siihen oli visusti sanottava tiukka ei. Olisitte nähneet, miten pallo putosi pettyneenä suusta! 🙂 Kivuton jalka on valheellinen tunne lääkkeiden takia, eikä koira luonnollisesti ymmärrä miksi pitäisi olla paikallaan, eikä juosta pallon perässä, kun ei kerta satukaan mihinkään! Ihmislapselle voi sentään yrittää selittää tilannetta sanoin.

Tänä aamuna kävely ulkona sujui miehen mukaan jo vähän eilistä paremmin. Eihän me mitään lenkkejä tehdä – kannetaan koira metsän reunaan ja siinä tassutellaan hetki, kunnes kannetaan takaisin kotiin. Koira oli selvästi pirteämpi ja katse silmissä alkaa kirkastua. Alkaa pää varmaan vihdoin selviämään lääkkeistä. Kotona suun kautta annettavat tabletit eivät ole niin vahvoja, kuin lääkärissä saadut piikit, joten eiköhän se vinttikin pysy vähän kirkkaampana jatkossa.

IMG_5628.jpg

Summa summarum, omasta väsymyksestä, huonosti nukutuista öistä piittaamatta me porskutellaan eteenpäin pikkuhiljaa tassua parannellen ja päätä selvitellen.

Toivo täydellisestä parantumisesta on, sillä pikkiriikkistä paranemista ja edistymistä on havaittavissa. Nyt täytyy vaan yrittää pitää koira levossa (helpommin sanottu, kuin tehty!)  ja malttaa katsoa tilannetta parikin viikkoa edellyttäen, että parannusta kuitenkin tapahtuu koko ajan. Tämän vamman toipumiseen voi mennä helposti pari-kolme viikkoa. Pieni huojennus tuli sydämeen ja nyt on taas vähän helpompi hengittää. Pitäkää peukkuja pystyssä hauvelille! <3

 

Suuri huoli

Ihmisen paras ystävä, rakas koira-herramme on aiheuttanut suurta huolta meidän perheessä lähipäivinä.

Herra alkaa olemaan kunnioitettavassa iässä, mittariin tulee huhtikuun lopussa jo 14 vuotta. Viime viikon aikana huomasimme, että oikeassa takajalassa on jotain häikkää aina silloin tällöin. Sellaista pientä, että siihen kiinnitti huomiota, mutta ei niin, että se olisi tuntunut ongelmalta koirallekaan. Takajalka tuntui ajoittain voimattomalta, pitkän paikallaolon jälkeen tai koiran ollessa väsynyt. Jalka ei pitänyt kunnolla alla liukkaalla lattiallamme, mutta maton päällä tai ulkona ollessa ongelmaa ei ole ollut. Ulkona käppäiltiin normaalisti ja kotona haluttiin leikkiä entiseen malliin. En huolestunut tilanteesta heti.

IMG_5299.jpg

Viikonlopun aikana takajalka selvästi aiheutti ongelmia nousta ylös oikealta kyljeltä, eli juuri silloin, kuin koiran piti laittaa saman puolen jalan päälle kunnolla painoa ja nostaa itsensä ylös. Portaiden kulkeminen kotona alkoi tuntua vaivalloiselta ja koira käyttäytyi vähän oudosti. Alkoi tuntumaan, että koiralla on myös kipuja. Varsinkin jalkaa tutkiessani sain ainakin sellaisen pienen mulkaisun herralta. Muistelimme tyttären mainintaa, että parisen viikkoa sitten heidän ulkoillessaan koira vinkaisi kovasti. Koira oli tällöin tytön selän takana juuri kotioven edessä, joten tyttökään ei nähnyt mitä tapahtui. Epäilemme koiran liukastuneen tai astuneen pahasti vieressä olleen lumikokkareen päälle, mutta varmuutta ei ole. Tytär tutki koiran jalan heti, mutta ei löytänyt mitään epäilyttävää, varsinkin, kun koira kuitenkin varasi jalan päälle normaalisti.

Tämän tilanteen jälkeen takajalan kanssa alkoi kuitenkin olemaan näitä pieniä, silloin tällöin esiintyneitä, mutta pikkuhiljaa pahenevia oireita ja osasimme oikeastaan vasta sunnuntai-iltana yhdistää nämä tapahtuneet toisiinsa. Tein päätöksen viedä koiran lääkäriin heti seuraavana päivänä.

IMG_5296_2.jpg

Kävimmekin heti tänään töiden jälkeen lääkärillä ja jalka tutkittiin. Todennäköisesti lonkka on muljahtanut hetkellisesti pois paikaltaan. Vaikka koira laittaa painoa jalalle, se selvästi keventää vasemmalle ja astuu keinahdellen. Välillä tassu liukuu alta pois ja tutkimuksien aikana ilmeni, ettei jalkaa pysty taivuttamaan taaksepäin suoraksi juuri lainkaan, se aiheutti kovaa kipua ja ai kuinka pahalta tuntui, kun koira ulvahti kivusta pari kertaa! 🙁  Se oli kuitenkin välttämätöntä, jotta lääkäri löytäisi missä on vika. Onneksi tilanne ei ole tämän pahempi, vaikka tämäkin jo sai huolesta sekaisin. Tilanteen pitäisi hoitua lääkkeillä ja levolla. Koira saikin pari kipupiikkiä, joista toinen opiaattipohjainen ja kaveri onkin ollut ihan vintti pimeänä koko illan. Olen vahtinut koiran jokaista liikettä, sillä se lääkehuuruissaan yrittää nousta ja kävellä, vaikka ei pysy edes pystyssä! Pelkään, että se satuttaa jalkaansa vielä pahemmin jos se hoiperrellessaan kaatuilee, mutta illan kuluessa on pää vähän selvinnyt ja äsken koira jo tassutteli pihalle pissalle. Toivottavasti yö menee rauhassa. Voimakkaista kipulääkkeistä huolimatta koira on vähän levoton.

Saimme viikon ajan kestävän kipulääkekuurin piikkien lisäksi. Lisäksi koiran on pysyttävä levossa muutaman viikon verran – ei riekkumista, eikä leikkejä. Muutaman päivän päästä pitäisi jo parantumista näkyä, mutta vaivan kokonaan parantumiseen saattaa mennä parikin viikkoa. Onneksi miehellä on huomenna vapaapäivä ja nyt kun abimmekin on lukulomalla, on kotona pitkin päivää joku tsekkaamassa haukun perään.

Nyt otammekin siis todella iisisti täällä… Vaikka mieli vähän keventyikin lääkärikäynnin jälkeen, kyllä tuosta rakkaasta ystävästä on sydän huolesta sykkyrällään. Valitettavasti se koirankaan vanhuus ei tule vaivoitta…

Järjestelyitä

Ainutlaatuinen päivä tänään. Tyttärellä on penkkarit ja miehellä pyöreät syntymäpävät. Missaan molemmat, sillä he vielä nukkuvat, kun minä starttaan kouluun ja näen kummankin vasta illalla. En mitenkään voi olla koulusta pois, että näkisin tyttären penkkarit. Lähiopetuspäiviä on kaksi päivää kuussa, niillä on oppimisen kannalta suuri merkitys ja jos olen pois, putoan kärryiltä heti. Harmittaa niin vietävästi. Jos olisin ollut töissä, olisin astunut vain kadulle ja nähnyt penkkarirekat. Jos mies ei olisi ollut iltavuorossa, olisimme voineet illalla vielä viettää minijuhlat. No, näin tällä kertaa. Onneksi meillä on kuitenkin viikonloppuna bileeeeet!!!! 🙂

Rakas aviomieheni täyttää siis pyöreitä ja siinä onkin kerrakseen syytä juhlaan! Mies ei halunnut massiivisia juhlia, jotka minä tosin olisin mielelläni järjestänyt, joten me juhlimme kotona tärkeimpien ja läheisimpien ystävien kesken tätä syntymäpäivää. Kaikkihan lähtee siitä, että me kun jotain järjestetään, mitään ei tehdä puolivillaisesti vasurilla. Kaikki on aina vimpan päälle viilattua ja tarjoiluiden suhteen ei pihistellä. Koskaan.

IMG_5429.jpg

Teeman ja värimaailman mietin tarkkaan ja Pinterest on ollut oiva apu tarjoiluita ja esillepanoja sumpliessa. Koska ruoka on meille molemmille tärkeää, mies kun työskenteleekin vielä ruoan parissa, on meidän tarjottavat mietitty piirun tarkasti. Kokonaisuuden on oltava eheä, makujen sovittava toisiinsa ja raaka-aineiden oltava laadukkaita. Haluamme mielellämme tarjota myös aina jotain erilaista, kuin aiemmin ja näistä lähtökohdista lähdettiin miettimään pöydän antimia. Koska varsinaisen ruokapöydän ääreen ei todellakaan mahdu kaikki, oli myös tämä pointti otettava huomioon tarjoiluissa. Ruoan pitää olla siis helposti nautittavaa myös ilman istumapaikkaa. Koska emme pidä turhantärkeästä ja jäykästä pönöttämisestä muutenkaan, osittainen rento fingerfood on kaikkinensa täydellinen ratkaisu!

Mitään täytekakkua ei mies halunnut, joten ratkaisin makean tarjottavan senkin aika lailla pääruoan tapaan – helppoa ja rentoa. Koska visuaalisuus ja esteettisyys on itselleni tärkeää, on ruoan esillepano ihan ykkösasioita ja siihen panostetaan ihan erityisesti tällä kertaa. It’s all about the details…

IMG_5426.jpg

Pitkällisen mietinnän tuloksena varsinaisia etukäteisjärjestelyitä ei edellisenä iltana tai aamuna tarvitse kovin paljoa tehdä – ruoka syntyy tarjolle suunnitelmien mukaisesti nopeasti, joten olen melko levollisin mielin. Tai no… tuo oli kyllä emävale. En koskaan ole levollisin mielin juhlajärjestelyitä tehdessäni. Perfektionisti-minä on natsimaisen tarkka kaikesta ja vain minä itse osaan laittaa kaiken tip top. Melkoisen ärsyttävää jopa omasta mielestäni! Mies ja tytär saavatkin olla vain statistin roolissa, mutta mies kun on muutenkin päivän juhlakalu, hän saakin ottaa rennosti ja olla huolehtimatta.

Vielä kun pyörähdän siinä pitkäripaisessa kaupassa ja hankin ruoat, alkaa setti olemaan kasassa! Eiköhän bloginkin puolelle eksy juhlahuumaa ensi viikolla sitten. Postauksen kuvat ei liity juttuun niin mitenkään, mutta kotona ollaan edelleen harmonisen rauhallisissa tunnelmissa ja jos vähän vinkkaan – eiköhän ne juhlienkin teemavärit löydy näistä kuvista. Montaa vaihtoehtoahan ei tosin ole…! 🙂

Trendi-vihreää makkariin

Viimeiset korunat piti tuhlata Prahassa jonnekin ja niinpä piipahdin taksia odotellessa HM Home myymälään ja sieltä sitä trendikästä vihreää väriä sitten lähti mukaan kotiin. Ensiksi ajattelin noita olkkariin, mutta makuuhuoneessa tuo rauhallinen vihreä tuntui vielä paremmalta.

IMG_5179.jpg

IMG_5194.jpg

Olen oppinut petaamaan. Tai lähinnä olemaan petaamatta 🙂 Nykyään vain heitän peitot sängyn päälle, samoin viltin. Tyynyistä muodostuu rento kasa sängynpäätyyn ja yleisilme onkin yhtäkkiä militanttisesta taiputumuksestani poiketen huoleton ja kutsuva.

Pallovalot ripustin taas pyykkpojilla verholistaan. Ne on kyllä tosi kivannäköiset tuossa killuessaan, varsinkin ilalla ollessaan päällä.

IMG_5196.jpg

Yöhyllyllä, pöydäksi kun tuota ei voi kutsua, on elintärkeät huulirasva ja käsivoide. Kirjaa luen joka ikinen ilta, aika usein englanninkielisiä. Tällä hetkellä työn alla on Techbitch -niminen chiclit, jota kuvaillaan sanoilla Social Network meets Devil wears Prada. Aika osuva kuvaus ja kirja onkin kivan koukuttava media-alan hömppä.

IMG_5181.jpg

Makkarimme on tosi pieni ja niinpä olen yrittänyt pitää värimaailman vaaleana ja raikkaana. Tuoreet kukat tuovat ihanaa fiilistä ja tähän aikaan vuodesta suosikkejani on ehdottomasti sipulikukat; helmililjat ja krookukset.

Kirjat, joita omistan vain lähinnä pokkareina, haluaisin valkoiseen kirjakaappiin lasiovien taakse. Kaappi saisi olla vähän sellainen romanttishenkinen ja ovet kuin vanhat ikkunaruudut.. Se sopisi kirjakaapiksi täydellisesti. Tilaa ei kuitenkaan tällä haavaa kirjakaapille ole, joten pieni määrä asustaa makkarin avohyllyssä, loput yläkaappeihin sullottuna. Ehkä joskus minulla on vielä oma pieni kirjastoni. 🙂

 

Positiivista väsymystä

Tuli sitten pidettyä ihan tarkoittamatta pieni blogitauko. Tällä viikolla ei ole blogi vain mahtunut aikatauluun tai oikeastaan edes ajatuksiin.

Olen ollut iltaisin tosi väsynyt, mutta se on ollut sellaista positiivista väsymystä. Tiedättekö sellaista, kun olet tehnyt tosi paljon ja keho ja mieli vain huutavat lepoa? Töissä on ollut paljon uusia ja mielenkiintoisia juttuja, joita on alkanut tulemaan opintojeni myötä. Suoritan jo toista tutkintoa peräjälkeen ja tässä tämän hetkisessä opiskelen mm. taittamista, kuvankäsittelyä, vektorigrafiikkaa ja koodaamista, kaikkea printti- ja webbiviestinnän ulkoasuun liittyviä juttuja. Pää tulvii ideoita ja saan hyvin vapaasti toteuttaa visioitani töissä. Aivot käykin koko ajan kierroksilla ja kiirettä on piisannut.

IMG_5437.jpg

Vuoden alusta saakka olen käynyt treenaamassa 4-6 kertaa viikossa. Suuri liikuntamäärä ja kovatehoinen lihaskuntotreeni vie ajattelutyön vastapainoksi fyysiset voimat ja kun olen illalla kömpinyt kotiin ruokalautasen ääreen ja siitä sohvan kautta vällyjen väliin unten maille, voitte uskoa, että siinä ei paljoa enää jaksa tarttua läppäriin ja olla luova taas vähän lisää blogin puolella. Olen ollut ihan poikki koko ajan, mutta olo on kuitenkin hyvä. Se tulee juurikin siitä, kun on väsynyt hyvistä syistä. Kun on rasittanut itseään hyvällä tavalla ja kun väsymys ei johdu stressistä tai paineesta tai muusta negatiivisesta, vaan päivät ovat täyttyneet mielenkiintoisista uusista asioista ja kuntoa kohottavasta urheilusta. Silloin unen laatukin on hyvää ja syvää ja olenkin nukkunut oikein hyvin joka yö. Aamulla herään oikein sellaisesta levollisesta ja makeasta unesta.

IMG_5443.jpg

Viikonloppu sujahti taas hetkessä ohitse! Eilen siivosin, kävin salilla ja kaupassa, pesin koiran ja leivoin tämän aamuiselle Ystävänpäivä -brunssille viemisiä. Siitä nämä herkulliset kuvatkin. Tämän suussa sulavan herkun reseptin jaan täällä blogissakin pian, nimittäin tämä jos joku vie kyllä kielen mennessään, slurps! 🙂 Ei ole meinaa mikään tavis suklaakakku… yllätys onkin siellä sisällä! Kerkesin onneksi toimittamaan tänään myös mummoille kakkupalaset sydänkuvioiden kera. <3

Tämä päivä siis tosiaan vietettiin n. 12 hengen voimin ystävien kesken herkullisella brunssilla. Näemme toisiamme (liian) harvoin, mutta järjestämme useamman kerran vuodessa yhteistä aikaa hyvän ruoan ja seuran parissa. Kiireettä, naureskellen, kuulumisia vaihtaen, jatkaen siitä mihin viimeksi jäätiin. Onko parempaa tapaa viettää Ystävänpäivää?!

Sitä samaa ihanaa Ystävänpäivän jatkoa toivotan teille kaikille! Pus! 🙂

Yksityiskohtia

Joskus kauniit yksityiskohdat syntyvät kuin itsestään. Kuten kynttilänjalkaa pitkin valunut steariini.

Meillä palaa kynttilät joka ilta erilaisissa kipoissa ja jaloissa. Siinä on sulassa sovussa arvostettua kotimaista designia ja halpistuotantoa Clasulta.kynttil%C3%A4njalat.jpg

Kynttilät kokoaa yhteen viikonloppuna hankkimani käsintehty sementtilaatta. Se löytyi Espoon perukoilla sijaitsevasta Cobellosta. OIetteko koskaan käynyt tuossa 3-kerroksessa sisustustaivaassa?! Aivan fantastisen upea myymälä täynnä henkeäsalpaavan kauniita tuotteita. Suosikkini Tine K myös edustettuna vahvasti ja taidanpa jossain kohtaa käydä siellä ostoksilla uudelleen.

Mukavaa tiistaita kaikille.

Kunnostettu kylppäri valmis!

Kylppäriprojektin vika osa, Make Over part IV tulee tässä. Tämä postaus on jäänyt roikkumaan aivan liian pitkäksi aikaa, mutta tässä se nyt tulee.

Muistin virkistykseksi kerrattakoon pikaisesti miksi tähän siis ryhdyttiin: Halusimme uusia kylppärin ilmeen, vaikka itse materiaaleissa tai kalusteissa ei ollut mitään vikaa. Ulkonäkö vain kaipasi updeittiä ja halusin vaihtaa vihertävän turkoosin muovimaton johonkin muuhun materiaalin tai edes väriin. Kävi ilmi, että kylppärissämme olevan seinälaatta-muovimatto -yhdistelmän vuoksi koko kylppäri tulisi repiä atomeiksi ja tehdä kokonaan uudelleen. Aikataulut ja kustannukset tuntuivat päätä huimaavilta esteettisen puolen päivittämiseksi ja niinpä luovuimme ajatuksesta vaihtaa seinä- tai lattiamateriaalit. Vaihtoehdoksi jäi ehostaa olemassa olevat matskut, päivittää kalusteet ja tehdä tila toimivammaksi ja viihtyisämmäksi muilla keinoin.

Osa 1: Ensiksi rakensimme kodinhoitopisteen kylppäriin pesukoneen ympärille.

IMG_4010.jpg

IMG_3997.jpg

Lisäsimme miehen loistoidean mukaan tilaan rulokaapin, joka mahdollisti isommat säilytystilat heti altaan viereen ilman ulospäin avautuvia ovia. Iso kaappi vetää sisälleen jokaiselle oman pyykkikorin sekä aimo läjän siivoustarvikkeita ämpäreineen. Kaappi ja pesukone nidottiin yhteen mittojen mukaan leikatulla tasolla, jonka valitsin kylppäriin korkeakiiltovalkoisena. Ihana lisätila mm. pyykkien viikkaamiseen! Myös haljennut käsienpesuallas vaihdettiin uuteen ja kauniimman malliseen.

Koska tila tarvitsi myös kipeästi raikastusta, sitä tuotiin kylppäriin valaistusta päivittämällä. Tilaan vaihdettiin tehokkaammat ja kylmemmän sävyiset lamput, jotka toivat tilaan heti raikkaampaa ja kirkkaampaa ilmettä ja eron kyllä huomaa!

Osa 2: Kaakelisaumat kaipasivat kipeästi uutta pintaa, sillä ne olivat ajansaatossa pinttyneet kalkista ja muusta ihan oransseiksi!

k%201.jpg

Nopein, helpoin ja yksinkertaisin ja samalla myös edullisin keino oli Saumafix! Tuolla tökötillä sain saumat ihan uudenveroisiksi ja puhtaiksi! Ilme kylppärissä raikastui niin paljon tuon käsittelyn ansiosta! Tuo oli kyllä aika kova homma tehdä, mutta erittäin kannattava!

Osa 3: Piensisustus ja tekstiilit näyttelee isoa roolia silloin, kun uutta ilmettä halutaan ilman rakenteellisia muutoksia.

kylpp%C3%A4rikollaasi%201.jpg

Koska vihertävän turkoosia muovimattoa ei voi peittää, sitä korostettiin. Niinpä tekstiilit, eli matto ja pyyhkeet hankittiin maton väriä tukemaan. Ihanan raikas kuviollinen matto on Pappelinan valikoimista ja se löytyi yhdestä lemppariliikkeistäni, Primaverasta. Pieni kivijalkaputiikki Fredalla. Väripalettiin valikoitui myös harmaa ja lämmin vaalea puu ja näitä värejä toin tilaan taulukehyksien ja printtien myötä sekä uuden wc-harjatelineen myötä, joka muuten tarttui mukaani Habitaresta, Tradedoublerin blogi-tilaisuuden yhteydessä joulukuussa.

Osa 4: Vanha suihkuseinän ja suihkuverhon yhdistelmä revittiin irti ja uudet, kirkkaan lasinväriset suihkuovet käsiteltiin jäälasilakalla, tutummin efektispraymaalilla saadaksemme oviin huurteisen ja peittävän ilmeen. Operaatio oli todella työläs ja erittäin sotkuinen (lue lisää täältä), mutta lopulta sekin osoittautui hyvin onnistuneeksi tuunaukseksi.

suihkukollaasi.jpg

Raivokkaan siivoamisen jälkeen tein vielä lattialle pari kertaa vahauksen, joka toi muovimaton pintaan mukavan killtävän pinnan, muttei liukkautta. Ajan saatossa lattiaan tulleet naarmut tasoittuivat vahan ansiosta, vaikkei kokonaan enää tilannetta pelastanutkaan ja siivouskin helpottui vahatun pinnan myötä.

Ja nyt kertauksen kautta päästäänkin kokonaiskuviin kunnostetusta kylppäristä! Valmis kylppäri näyttää nyt tältä:

IMG_5380.jpg

Kun suihkuovia ei tarvita, ne on kätevä työntää seinään kiinni, jolloin jää hyvin tilaa vaikkapa pyykkitelineelle.

IMG_5374.jpg

Kuten varsinkin alla olevasta kuvasta näkee, tuo huurre-tuunaus onnistui täydellisesti ja kun ovet ovat auki (niin kuin suihkussa ollessa tietysti onkin), niin mitään ei erotu ovien takaa, eli jokainen saa rauhassa peseytyä.

IMG_5397.jpg

Ovet ovat näissä kuvissa itse asiassa märät juurikin suihkun jälkeen, joten ovien alaosissa näkyy selvästi pisaroita. Kuivina ovet ovat tasaisen väriset.

IMG_5394.jpg

Uuden maton myötä päivitin myös pyyhkeet saman sävyisiksi.

IMG_5383.jpg

Värimaailma on minusta onnistunut, vaikka muovimaton väri sen pitkälti määrittikin. Kylppärissä on nyt raikas, valoisa ja harmoninen tunnelma. Turkoosi lattia ei häiritse minua enää lainkaan ja sehän tässä se suurin palkinto onkin!

uusi%20kylpp%C3%A4ri.jpg

Ja koska uudistusprojektien parasta antia on ne ennen ja jälkeen -fotot, tässä vielä pari niitäkin rinnakkain!

1.jpg

3.jpg2.jpg

Kaiken kaikkiaan kylppäriin upposi rahaa nelinumeroinen luku ja aika helkutin monta tuntia työtä! Raha ei tunnu isolta, sillä kun saatiin kuitenkin hankittua iso säilytyskaluste ja taso, altaat (myös alakerran vessaan uusi) ja suihkuseinät sekä uudet tekstiilit. Myös maalit, lattiavaha ja muut tarvikkeet piti tietysti hankkia. Työtunteja en edes laskenut, veikkaan niiden menevän kahden vuorokauden tuntumaan, eli ihan kiitettävästi on töitä tehty 8 neliön tilaan nähden aina työpäivien jälkeen tai viikonloppuisin. En kadu pätkääkään, että ryhdyimme kohennusprojektiin, sillä kylppäri tuntuu nyt mieluisalta. Päivityksen myötä kylppäri ei enää ole kotimme ”häpeäpilkku”, vaan raikas ja kaunis tila, joka on muuta kotiamme värikkäämpi ja pirteämpi osa! Itse olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen! 🙂

Tervetullut viikonloppu

Huh, miten raskas viikko!

Olen aivan poikki viimeisestä viidestä työpäivästä. Joskus sitä vaan kasaantuu kaikki yhdelle viikolle ja hommia on painettava välillä ilman sen ihmeempiä lounastaukoja, että deadlinet eivät veny ja pauku ainakaan omasta puolesta! Tällä viikolla olen joutunut kyllä tuijottelemaan ruutuja, kirjoittamaan ja taittamaan eri materiaaleja, enemmän kuin koskaan ennen näin lyhyessä ajassa. Käsistäni on tällä viikolla lähtenyt mm. tuotepresentaatio, asiakaskirje, kolmannesvuosikatsaus sekä vuosikertomus. En niitä toki ole sisällöllisesti yksin tehnyt, minun vastuullani on enemmänkin paketointi; materiaalin kerääminen eri tahoilta, sen käsittely ja yhteenkokoaminen sekä valmiin työn visuaalinen ilme. Olen aivan poikki, mutta positiivisella tavalla. On hienoa nähdä oman työn jälki valmiina, jopa monikymmen sivuisina tuotoksina, kun sen on aloittanut ihan tyhjästä.

IMG_5332_2.jpg

Rankka työviikko kuitataan tänään hyväksi havaitulla reseptillä; joogatunnilla sekä itsetehdyllä gluteenittomalla pizzalla. Aion myös palkita itseni kaupan pakastealtaasta löytyneellä Toblerone-kakulla. Sokeri/herkkulakko on pitänyt tämän vuoden alusta lähtien, mutta nyt annan kakkupalan verran löysää. Kakkupala ja Voice of Finland, ehkä pari jaksoa House of Cardsia Netflixistä… Ah.

Meillä on isot juhlat parin viikon päästä ja niihin tarvitsee jo alkaa valmistautumaan ja hankkimaan tarpeellisia juttuja. Huomenna lähdenkin ostoslistan kanssa asioille ja pidän salitreeneistä viikon toisen vapaapäivän. Muutenkin aion ottaa viikonlopun rennosti ja työntää nenän pitkästä aikaa ulkoilmaan oikein kunnolla.

Nautinnollista viikonloppua teille kaikille! 🙂