Vinkkejä valaistukseen

Nyt olisi luvassa taas viikon vinkkipostaus! Viimeksi aiheena oli asetelmat ja kuinka niitä kannattaa tehdä, sen sijaan tällä kertaa paneudutaan valaistukseen.

”Valaistus on 50% sisustuksesta.” Näin toteaa dSign –sisustusarkkitehtitoimiston johtaja Vertti Kivi. Ja toteaa aivan oikein. Tässä vinkki-postauksessa keskitytään siis valaistukseen ja sen osaan sisustamisessa. Olen tehnyt laajan esitelmän aiheesta visualisti –opintojeni aikana ja siinä pureuduin tarkasti valaistukseen ja sen trendeihin ja tulevaisuuteen. Ihan niin laajaa näkökulmaa en tähän postaukseen ajatellut laittaa, vaan toimivia juttuja arkipäivään sopien.

IMG_3239.jpg

Valo on elämälle välttämätöntä, ihmiselle se on elintärkeä. Ei pelkästään auringonvalosta saatavan elämänlähteen tai energian vuoksi, vaan toiminnallisuuden, turvallisuuden, viihtyisyyden ja esteettisyyden vuoksi. Valolla voidaan tuoda ympäristöä kauniisti esiin ja näin luoda positiivisia tunteita ja energiaa. Valolla voi jäsentää tiloja, nostaa jotakin esiin tai vastaavasti jättää jotain huomiotta. Valo vaikuttaa mielialaan, ei siis todellakaan ole yhdentekevää, minkälaisia valoja eri tiloihin valitaan. Valolla on tärkeä rooli kotona, työpaikalla tai julkitiloissa.

Valo
-luo tunnelmaa
-laajentaa tilaa
-muodostaa vaihtelua
-herättää mielenkiintoa
-antaa informaatiota

Koska tarkoitus oli vinkata valaistukseen liittyviä asioita arkipäivää koskien, pysytään tässä postauksessa ihan kotioloissa.

Kotona tulisi olla tarpeiden mukaisia valoja; yleisvalo, työskentelyvalo, kohdevalo ja tunnelmavalo. Yleisvalona pidän kattovalaisimia tai muita suuremman tehon valaisimia. Näitä tällaisia en itse käytä juurikaan, sillä yleisvalosta tulee itselleni aina hyvin kova ja epäkodikas vaikutelma. Vertaa esim. toimistojen tai sairaaloiden loisteputkilamppuja katossa. En oikein ymmärrä koteja, joissa on vain kattovalo, joka posottaa illasta toiseen täysillä, eikä yhtään pieniä valaisimia tuomassa tunnelmaa. Yleisvalo on tärkeä silloin, kun pitää valaista isompi alue, esim. olohuone kerralla mahdollisimman kirkkaaksi. Vitsailen aina, että meillä tätä tapahtuu vain silloin, kuin pitää leikata koiran kynnet tai etsiä korvakorun takaosa matonhapsuista.

IMG_3234.jpg

Meillä ei ole kotona erikseen työpistettä, johon tarvitsisi ehdottomasti oman valaisimen. Sen sijaan työvaloiksi mainitsisinkin keittiön työtasoja valaisevat loisteputkivalaisimet ja liesituulettimen valaisimen ruoanlaittoa varten. Kohdevaloksi miellän esim. tauluja tai viherkasveja tms. valaisevia lamppuja, eli selkeästi johonkin tarpeeseen suunnatun valon.

Asensimme ledivalolistaa portaiden alle umpeenvalettuun kierroportaiden ”mutkaan” kohdevaloksi. Ennen tilan valaisemista, se oli pimeä ja ahdas nurkka, valolistan asennuksen jälkeen nurkkaus ja betonin kaunis rappaus pääsi oikeuksiinsa ja lista valaisee kauniisti nurkkauksessa sijaitsevan vanhan korin. Tunnelma on rauhallinen ja kaunis ja tila vaikuttaa suuremmalta valon ansiosta. Kohdevalaisimissa malli on yleensä muuten käännettävä ja/tai säädettävä. Tähän kohdevalaistus-kategoriaan menee hyvin myös turvallisuus-aspekti kotiovella, autotallilla tai esim. tarkkaa käsityötä vaativissa oloissa tarvittu valo.

Sen sijaan tunnelmavaloja meiltä löytyy paljon. Näiden tehtävä on vain ja ainoastaan luoda tunnelmaa ja tuoda lisää tilantuntua. Tuulikaapissamme on yleisvalo. Inhoan sitä, sillä se on juuri sellainen kova, kirkas valo. Sen sijaan asensimme lattialistaan ledivalolistan, joka toimii pienessä tilassa sekä kohdevalona että tunnelmavalona. Suosin myös valaisimia, joissa on himmennin. Niillä saa helposti muokattua kodin tunnelmaa melkein yleisvalon tasolle yltävästä kirkkaudesta aina hämärään ja hämyiseen fiilikseen asti. Kätevää kerta kaikkiaan. Meillä on muutama design-valaisin, Ikean valaisimia ja jotain merkittömiä mistä lie ostettuja –valaisimia sulassa sovussa. Oikeastaan kaikkia yhdistää vain se, että olen sattunut pitämään kyseisestä valaisimesta, sillä ne ovat eri merkkien lisäksi myös eri värisiä, eri muotoisia, varjostimilla tai ilman, lasia, muovia, metallia tai mitä vaan materiaalia.

IMG_3237.jpg

Valaisimia ostettaessa tulisi ulkoisten ja toiminnallisten seikkojen lisäksi kiinnittää huomiota myös itse lampun ostoon; valon väriin, eli lämpötilaan, eli kelvineihin. Tällä on suuri vaikutus tilan tunnelmaan. Jossain matalampi kelvinmäärä voi tuntua tunkkaiselta kuin toisessa paikassa korkeampi määrä voi tuntua majakanvalolta vasten silmiä. Kelvinit tulisi aina suhteuttaa valaistavaan tilaan ja käyttötarkoitukseen. Tavallisen hehkulampun värilämpötila on n. 2700 kelviniä, joka on sävyltään lämpimän valkoinen, hieman kellertävä. Itse käytän tällaisia makkarin lukulampuissa. Päivänvalolampuiksi nimitettävissä lampuissa kelvinit ovatkin sitten jo 5000. Ja nyt kun päästiin outoihin sanoihin, kelvineitä ei pidä sekoittaa lumeneihin, eli hehkulampun watteihin, eli tehoon, eli valovirtaan. Energiansäästölampuissa sekä ledeissä ilmoitetaan teho/valovirta lumeneilla. Yleisimmin käytetty wattimäärä lienee 40 ja sitä vastaava lumen-arvo on 470.

Ledien ja energiansäästölamppujen ero taas piilee siinä, että ledi syttyy välittömästi, kun energialamppu kirkastuu vähitellen. Itse ostin joskus erehdyksissä energialamppuja ja täytyy sanoa, että se pikkuhiljaa kirkastuva valo oli kyllä ärsyttävä. Ainakin itsellä tuo yleisvalon tarve on äkillinen ja hetkellinen, tarvitsen heti kirkkaan valon, enkä odottelun jälkeen täysillä pelittävää. Olen itse enemmän hehku- ja ledilamppuihmisiä.

IMG_3240.jpg

Omat henkilökohtaiset vinkkini valaistukseen olisi jotakuinkin seuraavat:

-Hyvä yleisvalo. Kiinnitätkö tarpeeksi huomiota lumeneihin (tehoon) ja kelvineihin (valon väriin)? Joku 800 lumenia (vastaa 60 wattia) ja 3000 kelviniä (warm white) olisi omat valintani.

-Tarkista työvalon tarve. Onko sinulla työpiste? Katsotko pitkän aikaa tietokoneenruutua? Taustalla tulisi aina olla jokin muukin valonlähde, kuin pelkkä kirkas tietokoneruutu. Tähän valitsisin lämpimämmän sävyisen ja matalatehoisemman valon vähän kuin kompensoijaksi.

-Tarkista kohdevalojen tarve. Tarvitsee joku pimeä nurkka lisää valoa tuomaan tilantuntua? Entä onko jokin kohta, jonka voisi jättää vähemmälle huomiolle siirtämällä sieltä valoa pois?

-Onko kotonasi tarpeeksi tunnelmaa luovia valonlähteitä? Niitä voi huoletta ripotella monta samaan tilaan ja jos edes osa on varustettu himmentimillä, voit helposti luoda valaisimilla erilaista pehmeyttä. Valaisimien lisäksi tunnelmanluojiksi käy passelisti myös erilaiset lyhdyt ja elävä liekki.

IMG_3260.jpg

Jäikö kysyttävää? Vastaan mielelläni, vaikken mikään valaistusexpertti olekaan! 🙂

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *