Piti ja piti

Piti mennä salille eilen. Piti postata valaistuksesta, piti käsitellä kuvia eteisen välivaiheesta, piti sitä, piti tätä. Taas kun olo on normaali ja vatsavaivat ovat luojan kiitos menneen talven lumia, huomaan jälleen kerääväni hommia ja tekemistä roppakaupalla – vähintäänkin hommien ja tekemisten suunnittelua roppakaupalla. Siis mitään en taaskaan oppinut siitä, että liika vauhti kostautuu. Olen minä uskomaton lyyli.

IMG_3260_2.jpg

Olenkin ollut tosi väsynyt. Tämä pimeys alkaa selvästi vaikuttamaan ja pitäisi yksinkertaisesti mennä vieläkin aikaisemmin nukkumaan. Olen tehnyt periaatepäätöksen, etten räplää puhelinta ja katsele sen kirkasta ja stimuloivaa ruutua enää kertaakaan sänkyyn mentyäni. Nappaan kirjan ja keskityn siihen. Panostan entistä pidempiin uniin.

Kaiken tekemisen sijaan sytytin kynttilät lukuisiin lyhtyihin, myös tähän uuteen, ihanaan heräteostokseeni, eli marokkolaishenkiseen, aavistuksen liian krumeluuriin, mutta ah, niin tunnelmalliseen lyhtyyn ja jäin sohvalle miettimään talvilomaa ja viikonlopun ruokalistaa. Viikonlopun ainoa suunnitelma on nähdä ihania CASAn kanssabloggaajia viinilasillisen äärellä. Ihan mahtavaa rentoa oleilua siis tiedossa! Toivottavasti myös teillä! 🙂

 

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *