Joskus on otettava ohjat omiin käsiin. Tulee vaan sellainen tosi vahva fiilis siitä, että mitä nyt on tehtävä. Silloin on luotettava siihen omaan intuitioon. Kuunnella sitä omaa gut feelingiä.
Olen kirjoitellut viimeaikoina piinaavista vatsavaivoistani, jotka ovat johtuneet hyvin rankasta ja stressaavasta elämäntilanteesta. Koululääketieteen nimissä niitä yritettiin ratkoa etsimällä verikokeista ja erilaisista näytteistä ja tutkimuksista tulehduksia, bakteereita tai jotain elimellisiä vikoja ja määräämällä vahvoja kolmiolääkkeitä. Viime viikon perjantaina jo toisen yön vessassa putkeen valvoneena heräsin jälleen koviin kipuihin katkonaisen yön jälkeen täysin uupuneena tilanteeseen, joka oli kestänyt jo useamman viikon. Päätin, että nyt on tehtävä jotain toisin! Yhtäkkiä ajatus vahvoista lääkkeistä, joita söin käytännössä tyhjään vatsaan, kun ei mikään pysynyt sisällä niin kauaa, että se olisi edes kerennyt imeytymään elimistöön, alkoi tökkimään ihan urakalla!
Heitin lääkkeet mäkeen. Ihan kuin olisin yhtäkkiä herännyt ajatukseen, että miksi ihmeessä syön näitä, kun eihän näistä ole ollut viikkoihin mitään hyötyä. Uskoin, että ne jopa vahingoittivat lisää jo jossain tulehtuneessa ja epätasapainoisessa tilanteessa olevaa suolistoani.
Ehkä päätös lääkkeiden poisjättämiseen tuli myös käytyäni edellisenä iltana vyöhyketerapiassa. Jotenkin alkoi tuntumaan siltä, että vastaus tervehtymiseeni löytyisi jostain luonnonmukaisemmasta tavasta, kuin kolmiolääkkeistä. Koko viikonloppu meni syödessä gluteenitonta kaurapuuroa ja mustikkakeittoa. Lisäksi lampsin luontaistuotekauppaan ostamaan vahvimpia maitohappobakteereita mitä löytyi. Kerrottuani myyjälle tilanteestani, nappasin mukaani hänen suosituksestaan vielä purkin hiivavalmistetta, joka selviytyy suoliston erilaisissa olosuhteissa ja joka tasapainottaa sen toimintaa. Yritin vahvistaa myös henkisen puolen tasapainoa tekemällä kevyitä jooga- ja hengitysharjoituksia saadakseni rauhallisemman ja levollisemman olon. On mahtava tunne, kun onnistuu hetkeksi sulkemaan kaikki päässä pyörivät ajatukset täysin pois ja olemaan läsnä vain hetkessä, tuntien keuhkojen tyhjentyvän ja täyttyvän ilmasta.
Pikkuhiljaa parin päivän aikana olotilassa alkoi tapahtumaan muutoksia positiiviseen. Ruoka, tässä tapauksessa se puuro ja mustikkakeitto pysyi sisällä pidempään, kuin mikään ateria viikkoihin ja pian vessassa ramppaaminen jopa loppui viikonlopun edetessä. Uskalsin alkaa syömään jo muutakin ja nekin alkoivat pysymään sisällä. Voimat alkoivat palautua, kun keho sai vihdoin energiaa ja mielialakin koheni huomattavasti. Nukuin pari yötä kuin pieni lapsi, syvässä hyvässä unessa. Vatsakrampit hävisivät liki kokonaan, samoin kipua aiheuttanut turvotus, joka on pahimmillaan saanut minut näyttämään 9. kuulla raskaana olevalta. Jokainen voi kuvitella, miten tukala olotila sellainen on.
En osaa oikein selittää mitä tapahtui korvien välissä viikonlopun aikana. Jotenkin tehtyäni päätöksen kokeilla jotain muuta parantuakseni, tuntui siltä, että otin ohjat omiin käsiini. Tein jotain, mikä tuntui oikealta juuri sillä hetkellä. Olen ihan varma, että vyöhyketerapiahoidolla oli iso osuus asiaan, siellähän availtiin kehon tukkoja ja hoidettiin minua kokonaisuutena, ei yhtenä vaivana, kuten lääkärissä koin. Ehkä sain siellä auki myös jotain henkisen puolen juttuja. Terapeutti sanoi, että erilaisia tunnepuolen tuntemuksia voi esiintyä ihan raivosta herkkyyteen myös hoidon jälkeen. Hoidon vaikutukset kestävät kehossa usean päivän ajan, taustalla ne siis koko ajan tuolla tekevät työtä ja auttavat kehoa löytämään hukatun tasapainon. Tähän kun on yhdistetty lääkkeiden poisjättäminen, luonnonmukaisemmat maitohappo- ja hiivavalmisteet sekä yleisesti vatsalle hyväksi uskottujen ruokien syöminen ja se tarpeeseen tullut lepo, niin elimistö on vihdoin alkanut toipumaan. Eikä vain elimistö, vaan ehkäpä myös tuo korvienväli.
Olo tuntuu nyt huojentuneelta. Helpottuneelta jotenkin. Väsyneeltä, mutta sellaisella levollisella tavalla. Tuntuu ihan siltä, kuin olisin päästänyt irti jostain painolastista. Antanut sen vain lähteä itsestäni. Jonkun sellaisen asian, joka on tuntunut liian raskaalta ja jota en tarvitse enää kantaa. En osaa sitä paremmin selittää. En edes tiedä mikä asia on minussa muuttunut tai mistä päästin irti. Jotain vain tapahtui parempaan suuntaan. Tuntuu siltä, kuin paranemisprosessi olisi nyt joka tavalla alkanut…
Levollista päivää teille kaikille. <3