Katson aina joskus jotain painonpudotusohjelmia telkkarista; Biggest Loser tai Jutan dieettiohjelmia tms. Aina välillä huomaan miettiväni, kun treenattavat vinkuu ettei jaksa tehdä enempää ja ne pari viimeistä toistoa tuntuu niin vaikealta, että mikä ihme siinä nyt niin vaikeaa on, ”ryhdistäydy, hyvä ihminen!?”
No, nyt kun kerrankin joku on salilla puristanut itseltäni viimeisetkin voimat lihaksista saaden ne tärisemään niin, että suihkussa on vaikea pestä kasvoja, sillä se edellyttää käsien nostamista ja niiden painamista kasvoja vasten, ymmärrän sen, että ne vikat toistot saattaa ihan oikeasti saada vinkumaan, ettei jaksa enempää ja melkein tekee mieli itkeä. Siis samalla tavalla, kuin siinä tv-ohjelmassa.
Ekat personal trainerin kanssa tehdyt treenit olivat viime viikolla ja ne alkoivat tekniikkaharjoituksilla. Tehtiin ihan perusliikkeitä, kuten kyykkyä levytangon kanssa ja maastavetoa, eli mavea ja tarkistettiin suoritustekniikkaa sekä hengityksen rytmin tärkeyttä liikkeen yhteydessä. Leuanvedon treenausta teimme myös, paljon punnerruksia ja lopuksi tehtiin vielä aikamoinen HIIT -osuus, eli high intensity intervall training, jossa tarkoitus on tehdä lyhyt, mutta äkäinen treeni. Se koostuu rauhallisemmista ja tosi rankoista osuuksista, jossa syke hakkaa maksimialueella, kunnes laskee taas iisimmillä osuuksilla. Tätä jatketaan muutama rundi putkeen ilman taukoja. Tuollainen vartin, kahdenkymmenen minuutin treeni on törkeän tehokas ja jatkaa rasvanpalamista vielä pitkään, kun treeni on jo ohitse. Se saa sinut toivomaan, että minuutit juoksisi vähän nopeammin! Voin kertoa, että että vikoilla toistoilla tärisi koko mimmi ja ihan vähän teki mieli vaikeroida…
Treeneistä jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis ja sellainen olo, että on ylittänyt itsensä. Trainerini on hyvä tyyppi, joka kannustaa juuri oikealla tavalla ja kun vikat askelkyykyt tuntui tosi vaikeilta, hän teki niitä kanssani yhtä aikaa, jotta löytäisin vielä jostain voimaa viimeisiin toistoihin. Trainer on myös tosi tarkka suoritustekniikasta, jolloin itselleni tulee turvallinen olo tehdä uusia juttuja isojenkin painojen kanssa ilman, että tarvii miettiä loukkaako itsensä.
Viikko-ohjelmani suunnitellaan niin, että parista vakioksi muodostuneesta käytännöstäni pidetään kiinni; maanantai-iltana on joogatunti, joka menee hyvästä kehonhuollosta ja perjantaisin on vapaapäivä. Olen muutenkin aina ihan kuitti perjantaisin työviikosta, joten väsyneenä on turha lähteä salille. Siitä ei hyödy mitään muuta, paitsi loukkaantumisriski kasvaa. Muina päivinä teen salitreeniä tai lenkkejä ohjeiden mukaisesti. On helppo toimia, kun tekee vaan niin kuin käsketään. Tämän viikon alkuosa on kalenterissa myös; tänään jooga, huomenna rauhallinen 45 minsan lenkki ja keskiviikkona kova treeni salilla trainerin kanssa. Loppuviikon ohjelman saan keskiviikkona ja sitten siitä alkaa muodostumaan seuraavien viikkojen treenikalenteri.
Totean vielä loppuun, että ruoalla on todellakin valtava merkitys ja heti kun aloin syömään enemmän ja korjasin muutaman puutteen ruokavaliostani (proteiinin määrä, hyvät rasvat), alkoi vaa’allakin tapahtumaan; viikossa putosi yhtäkkiä vajaa kilo, kun koko alkuvuoden, siis yli 4 kuukauden aikana paino on tiukasti pysynyt samassa numerossa tai kivunnut ylöspäin. Aivan käsittämätöntä! Siis syömällä laihtuu! 🙂 Tämän viikon vaakalukeman katson ylihuomenna ja vaikka sitä lukua ei tässä ole ensisijainen tarkoitus jumpata, vaan niitä lihaksia ja rasvaa, niin kyllähän tuo neljä kuukautta paikallaan pysynyt lukema alaspäin liikkuessaan kertoo siitä, että suunta on vihdoin oikea ja aineenvaihdunta alkaa toimimaan niin kuin kuuluu. Elimistö ei enää varastoi energiaa, sillä nyt se saa sitä tarpeeksi käyttöönsä.
Odotan jo innolla keskiviikkoisia PT-treenejä, vaikka tiedän jo ekan kerran jälkeen, että kärsimystä siitä tulee taas! 🙂
Kuvituskuvina muuten Lontoon yksityiskohtia helmikuiselta reissulta. Palaan selailemaan koneelta matkakuvia toisinaan. Niiden avulla reissun muistoja pystyy elämään niin kivasti uudelleen. 🙂
Reipasta viikonalkua kaikille!