Pääsiäisen pyhät

Voi, miten rento ja leppoisa pääsiäinen takana!

Lepoa, urheilua ja ulkoilua, herkullista ruokaa. Telkkarin töllöttämistä tunnista toiseen. Keltaisia kattauksia, karitsaa ja kasviksia. Minttujäätelöä. Hyvää tuliaisviiniä Itävallasta.

easter%201.jpg

Pashaa, porkkanamuffinseja, mansikoita ja muita herkkuja.

Onneksi salin ovea on kolkuteltu ja tennaria laitettu toisen eteen lenkkipoluilla myös pääsiäisenä, niin on voinut hyvällä omalla tunnolla herkutella. On ollut kiva mennä salille ja jumppiin myös päivällä, tuo urheilupuoli kun jää aina töiden takia iltaan.

easter%203.jpg

Saunomista ja sipsejä, koiran kanssa leppoisia lenkkejä, sohvalla makoilua ja ripaus salsaa ja suklaamunia.

Hyvin on syöty ja juotu. Kotona on kerrankin saanut viettää rauhassa aikaa perheen kesken. Vaikka säät eivät ole olleet keväisiä, päinvastoin, piti ulkonakin pipoa vetää syvemmälle päähän, on kevään poikkaiseva pääsiäinen ekstra-vapaineen niin mukava.

easter%202.jpg

Aika kiva pääsiäinen oli meillä.
Akut on taas ladattu täyteen virtaa. Hyvä olo aloittaa uusi viikko.

Miten teidän pääsiäinen sujui?

4 kommenttia “Pääsiäisen pyhät

  1. Kuulostaa juuri niin rennolta, miltä pääsiäisen kuuluukin :). Minä olen vain touhuillut koko viikonlopun, tai siltä se ainakin tuntuu :D. Pois annettavaa tavaraa on kertynyt jo aikamoinen kasa! Mutta olen minäkin onneksi ehtinyt myös vain olla: katsonut telkkua, lukenut kirjaa, syönyt hyvin, ulkoillut. Tänään oli mitä ihanin lenkkeilysää, sillä aurinko paistoi ja lämmitti ehkä parhaiten tänä vuonna! Edes satamassa ei käynyt kylmä viima niin kuin yleensä :). Ja todellakin, akuissa riittää jälleen virtaa! <br />
    Aurinkoista viikkoa! &hearts;

    1. No teillä onkin iso syy tuohon touhuiluun! 🙂 Hyvä, että on mahtunut molempia näihin pyhiin – tekemistä ja tekemättömyyttä. Tämä tuli pidempi viikonloppu tuli itselle ainakin tarpeeseen ja sain akkuja ladattua. Keli sen sijaan olisi voinut olla parempi, lenkille lähtiessä sai alkuun tosiaan laittaa töppösiä toisen eteen, että tarkesi. Vasta tänään oli aurinkoisempi päivä.<br />
      <br />
      Kivaa viikkoa! &hearts;

  2. Ihanan kuuloinen pääsiäinen ja ihania herkkuja teillä! Minä urheilin ainoastaan diskon tanssilattialla, mutta tänään palasin taas ruotuun ja kävin spinningissä 🙂

    1. Tuli pari ekstra-vapaata kyllä hyvään saumaan. No ei tuo diskon lattia yhtään huono vaihtoehto ole…! 😉

Vastaa käyttäjälle Heidi / Checklist Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *