Viikonloppuna kerkesin käydä kuvasatoa läpi upeista alppimaisemista ja niitähän riitti! Oli vaikea valita niitä upeimpia tähän postaukseen. Kuvat on kaikki otettu puhelimella. Suurista suunnitelmistani huolimatta en jaksanut lähteä raahaamaan järkkärireppua selässä rinteisiin, pelko kaatumisesta ja kameran rikkoutumisesta oli suuri, sekä reppu olisi todennäköisesti osoittautunut hankalaksi mm. tuolihisseissä.
Mutta kun maisemat ovat niin upeat, niin ei niistä voi saada kuin upeita kuvia!
Tässä seuraavassa kuvassa aurinko paistoi tuon pienen pilvenhattaran läpi jättäen kuitenkin suuret varjot vuoren rinteeseen. Haukoin henkeä niin monesti ihastellessani näitä upeita maisemia!
Pysähtyessämme eräälle huipulle rinneravintolaan hetkeksi aurinkotuoleihin levähtämään, saimme seurata huikeata liitovarjonäytelmää! Me olimme tuossa vaiheessa jo n. 2km korkeudella ja tuo varjo vain kohosi ylemmäs ja ylemmäs koko ajan! Ihan hullunrohkeaa touhua, sillä voitte uskoa, paljonko tuolla tuulee! Välillä näyttikin, että varjo kieppui holtittomasti tuulien pyörteissä.
Toisen laen yläpuolella kierteli kuumailmapallo. Jos maisemat maankamaralla näyttävät huikeilta, mitä ne ovatkaan ilmasta käsin…!
Alempaa vuorilta otettuja kuvia on vähän, sillä mitä alemmas kylää kohti laski, sitä huonommaksi mäet menivät – matalammalla aurinko oli kerennyt sulattamaan lunta ja rinteet muuttuivat ihan sohjoksi ja kumpareiseksi. Alla olevasta kuvasta ihan näkeekin, kuinka jauhettu rinne jo oli. Tämä oransseilla tuolihisseillä varustettu rinne oli ns. lastenrinne. Siellä olikin aika monta hiihtomaikkaa pienine oppilaineen. Itse laskin mieluummin kuitenkin ylempänä vuorilla, sillä mäet olivat siellä niin paljon paremmassa kunnossa.
En osaa edes kertoa kuinka monta kertaa pysähdyin laskiessani ihastelemaan ja kuvaamaan näitä Sound of Music -maisia maisemia. Ilmankos päässäni alkoi pyörimään tuttu tunnari; The hills are alive…. with the Sound of Music…
Hissit olivat joko tuolihissejä, joilla taitettiin lyhyempiä matkoja ylös tai koppihissejä (gondolihissejä), joilla mentiin suurimmat mäet. Hissien jatkuva heijaus alkoi jossain kohtaa päivää aina inhottamaan, sillä olen tosi herkkä voimaan pahoin niin autossa, kuin missä tahansa muussakin liikkuvassa vempeleessä ja noissa hisseissä tuli melko helposti huono olo itselleni. Laskiessa sekin olotila kuitenkin kaikkosi hetkessä!
Ja kun väsy yllätti tai teki mieli kylmää juomaa, oli melko helppoa pysähtyä aurinkotuoleihin lekottelemaan ja kuuntelemaan taustalla pyörinyttä saksankielistä humppaa 🙂 Tuo aurinkoinen sää, joka oli seuranamme kaikki 4 päivää, oli ihan uskomatonta! Seurueestamme kokeneet Alppi-kävijät sanoivat, että yleensä neljän päivän reissulle osuu yksi tällainen huippu-upea aurinkoinen päivä, ei koskaan neljää putkeen! Meillä kävi siis uskomaton tuuri myös kelien puolesta! En olisi ikinä voinut uskoa, että lähden Alpeille ja palaan kotiin ruskettuneena! 🙂
Koppihisseillä tosiaan taitettiin pisimmät matkat ylös. Näissä hisseissä hyvä puoli on se, että niillä pääsee vuoren laelle ja sieltä pois myös ne, jotka eivät laskettele lainkaan. Pari kertaa törmäsinkin ihan kengillä varustettuihin henkilöihin jotka tulivat ottamaan valokuvia tai syömään rinneravintoloihin. Itsekin matkustin pari kertaa koppihissillä alas laskettelun sijaan, sillä ainoa rinne, joka johti meidän kyläämme, oli niin kammottavan jyrkkä, että kokeneetkin laskettelijat seurueestamme sanoivat, että vähän pelotti sitä laskea. Rinne on pitkä ja kylään viettäessään huononee laadultaan auringon sulattaman lumen takia ja tekee laskemisesta erittäin haasteellisen ja kokemattomalle riskaabelin.
Koppihissistä näkikin melko kivasti alas kylään!
Ihan herkimmille korkeanpaikankammoisille nämäkään reitit eivät ole mieluisia, sillä koppi killuu aika korkealla rinteiden päällä ja alas on parin kilsan matka…! 🙂
Palaan vielä yhden ”arvostelupostauksen” muodossa Itävallan Saalbachiin ja siinä kuvia sitten myös alppikylästä itsestään sekä yleisiä fiiliksiä laskettelukohteesta.
Kivaa päivää! 🙂