Puriko sokerilakko?

Lyhyesti vastaan KYLLÄ! Kuukauden verran sokeritonta elämää takana ja sokeria ei ole tehnyt mieli lainkaan koko lakon aikana. Ei tässä mitään vippaskonsteja ole lakkoon antaa, paitsi ruoka ja sen laatu. Sokerinhimoni on taltuttanut n. 4 tunnin välein syömäni ruoka, josta olen saanut riittävästi proteiinia ja hyvää rasvaa ja joka on pitänyt tuon sokerihimon poissa.

IMG_9685.jpg

En halua ajatella olevani millään laihdutuskuurilla, vaan halusin muuttaa syömisiäni taas terveellisempään suuntaan ja treenausta tehostamaan. Silti muutaman kilon pois saaminen ei haittaisi, aina sitä rasvaa löytyy kropasta. Ensisijaisesti takana on ajatus kiinteytymisestä ja rasvan muuttamisesta lihakseksi. Ylimääräisiä kiloja ei 170-senttisestä varrestani löydy muutamaa enempää, tuntisin oloni parhaimmaksi n. 3-4 kiloa kevyempänä. Jos ei ole paljoa pudotettavana, kilot istuvat sitäkin tiukemmassa ja vaa’assa se on tosiaan näkynyt. Kuukauden jälkeen vaaka näytti vain 1,5 kg vähemmän, mutta mittanauha sitten puhuikin jo ihan toista kieltä.

IMG_9687.jpg

Neljän viikon aikana kropasta on karissut yhteensä 16 senttiä eri kohdista ja tämä onkin sitten se, millä on väliä! Vaakaluvulla ei ole oikeastaan mitään merkitystä, sillä karisseet sentit tarkoittavat sitä, että kropasta on alkanut rasva sulamaan ja tiivistymistä on tapahtunut. Treenatessa vaakaa on turha tuijottaa. Moni unohtaa, että lihas painaa enemmän kuin läski. Joskus myös treenauksen aloittaessa paino saattaa nousta useammalla kilolla joksikin aikaa. Se johtuu siitä, kun nesteet pakkautuu lihaksiin. Olenkin aina painanut vähemmän, kun treeneissä on ollut taukoa, kuin treenikauden ollessa päällä.

IMG_9693.jpg

Terveellisten elämäntapojen ylläpitäminen ei oikeastaan ole mitenkään kovin vaikeaa. Se on kuitenkin kumma juttu, miten paljon helpommalta se tuntuu kevättä kohden, kuin syksyn pimeinä päivinä, jolloin sohva ja suklaa tuntuu täysin vastustamattomalta yhdistelmältä. Ryhtiliikkeen tekeminen vuoden alusta toimii ainakin itselläni paremmin ja treenit kulkee nyt kuin höyryjuna. Tammikuussa salin ovea tulikin kolkuteltua kaikkiaan 19 kertaa!

IMG_9700.jpg

Meiltä löytyy kotoa vaaka, joka mittaa mm. nesteen, lihaksen ja rasvan määrän kehossa. Ihan koko totuuttahan tuokaan masiina ei kerro, mutta osviittaa kehityksestä antaa sekin. Mittanauha ja peilikuva ovat oikeammat mittarit. Mitään ihmeitä ei tässä odoteta kuitenkaan hetkessä tapahtuvan – ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu, eikä ihan varmasti rantakuntoakaan kuukaudessa! Kesään on hurjan pitkä aika vielä, kropan saa kyllä kuosiin helposti siihen mennessä ja tärkeintä onkin se, että tekee sitä pikkuhiljaa hyvällä mielellä ja motivaation säilyttäen.

IMG_9702.jpg

Eilen söin leipomaani mutakakkua 2 palaa päivän aikana. Tuli huono olo samantien! Elimistö sai sokeria kuukauden tauon jälkeen, eikä selvästikään tykännyt siitä. Toisaalta tällainen sokerishokki voi vaikuttaa myönteisesti mm. aineenvaihduntaan piristäen sitä. Vaikka kakku olikin suussa sulavaa, jäin miettimään, että oliko sokeriton elämä kuitenkin vieläkin makeampaa…? No, miten tästä sitten eteenpäin?

-Treenit jatkuu 5-6 treenikerran viikkotahtia. Ruokana syön edelleen terveellistä kotiruokaa rasvan, proteiinin ja hiilareiden määrää tarkkaillen, joskaan en punniten, enkä laskeskellen. Herkkuja nautin viikonloppuna, jos siltä tuntuu, (nyt ei tunnu!) mutta arkena niihin ei ainakaan kosketa. Aion ihan tosissani olla ensi kesään mennessä siinä kunnossa, että bikineissä viihtyy tyytyväisenä. Tiedän, että ruokavaliossa on vielä paljon varaa viilauksiin – kaloreiden ja rasvan määrää voisi vähentää, hiilareita syödä tarkemmin ja proteiinia vieläkin enemmän. Myös vedenjuonnissa on edelleen petrattavaa. Jos maaliskuun lopussa ei ala kroppa näyttämään siltä kuin haluan, otan järeämmät keinot käyttöön, jotta rasva saadaan tirisemään entistä tehokkaammin. Palaan jälleen kuukauden kuluttua raportin kera tähän aiheeseen uudelleen. Katsotaan, mikä on tilanne silloin.

Oliko kuulolla muita tammikuun ajan sokeria vältelleitä? Olisi mukava kuulla teistä jotain! 🙂

8 kommenttia “Puriko sokerilakko?

1. Kiva oli lukea, vaikken sokerilakko asiaan osaa kantaa ottaakaan, minä kun kuulun suolaisen napostelijoihin 🙂 Mulle siis ajatus sokerilakosta on jotenkin vieras, kun en kovinkaan usein leivo enkä karkkia/suklaata syö paljoakaan. Töissä saatan napata palan suklaata tai keksin kahvin kanssa (fyysistä työtä tekevänä se minulle sallittakoon), mutta en rehellisyyden nimissä muista, milloin olisin ostanut karkkia tai leivonnaisia kotiin, varmaankin syyskuisille syntymäpäivilleni 🙂 Mutta ihan mahtavaa, että oot löytänyt itsellesi sopivan keinon rajoittaa sokerinsyöntiä, voi kun minäkin löytäisin jonkun konstin välttää suolaisia herkkuja 😀 Tai konstithan löytyy, enemmän se on halusta kiinni 😉

1. Näin me ollaan ihmiset erilaisia! 🙂 Mulla taas suolaiset herkut eivät ole ollenkaan sellainen himotuskohde! Sipsejä tai muita en syö koskaan muutenkaan. Luulen kuitenkin, että sama metodi pitää myös suolaisen/rasvaisen himon loitolla; laadukas ruoka ja tarpeeksi usein, niin ei pääse himotuksia syntymään!

Tuo fyysinen työ on kyllä eri asia kuin tämä meikäläisen, jolla kulutetaan vaan perslihaksia 8 tuntia päivässä! Istumatyö ei todellakaan ole mikään hyvä juttu ja päivän jälkeen kroppa suorastaan huutaa liikuntaa!

Kaikkien himotusten torjuminen, oli sitten makeita tai suolaisia kysyy pelkkää päätä, ei mitään muuta. Täytyy vaan haluta enemmän olla erossa niistä, kuin elää niiden kanssa! 🙂

2. Okey….siis MITÄ teit, että yhteensä 16 senttiä lähti? Voitko jakaa tiedon?

Kiitos :))

1. Mulla lähti cm reisistä, cm röllyköiden kohdalta ja pari senttiä vyötäröstä. Buuhuu!

1. Molempi pahempi – sipsit ja sokeri! Meillä mies on enemmän suolaisten herkkujen perään eikä koske makeisiin ja minä olenkin sitten just päinvastoin. 🙂 Kohtuukäyttö olis tosi hyvä ja varmasti löytyy kultainen keskitie. Itse ajattelin niin, että jos viikonloppuisin tekee jotain mieli, voi vähän napsia, mutta arkena ei yhden yhtää. Nyt on niin kova motivaatio näistä kuukauden tuloksista muutenkin päällä, etten halua pilata hyvää alkua millään mässäämisellä. Sokeri vie nopeasti koko käden…!

Treenikertoja tuli kyllä kiitettävästi! Ja ihana energia niiden myötä! Vaakaa ei tosiaan kannata niinkään tuijottaa, itsellä saattaa päivän aikana vaihdella paino joskus jopa 3 kilolla. Vaatteista, peilistä ja mittanauhasta saa paremman ja luotettavamman tuloksen! Tsemppiä myös sulle – hyvältä kuulostaa sunkin meno! 🙂

2. En tiedä, onko tähän jakaa mitään taikatemppua :)

Kuukauden tulokset olivat kyllä tosi hyvät! Rinnanympärys kutistui 3 cm, vyötäröstä otin mitat sekä kapeimmasta kohdasta, että mahan kohdalta ja kapein kohta kutistui 2 cm ja maha 5,5 cm. Lantiosta lähti 4 cm ja reisistä 1 cm kummastakin. Elimistöstä poistuneet nesteet kutisti ainakin vatsanseutua varmasti eniten. Neljässä viikossa alkaa jo rasvakin palamaan, joten luulen, että viisi-kuusi kertaa viikossa tehty kova treeni, jossa hiki lentää, on ollut suurin senttien nitistäjä. Toki putsatulla ruokavaliolla on myös ollut vaikutusta.

Mun kroppa reagoi muutoksiin tosi herkästi. Eli kun siistin safka-puolen ja lisään liikuntaa, tuloksia syntyy nopeasti. Jonkun ajan kuluttua kehityksellä on tapana pysähtyä ja silloin yleensä iskee myös motivaatio-pula. Se on siis vielä edessä ja kun niin tapahtuu, aion muuttaa treenien sisältöä ja ruokailua, niin saadaan taas pieni sysäys ja uusi vaihde silmään! On yritettävä vaan löytää toimivan systeemi juuri itselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *