Ihan kuin sunnuntai

Hyvää tätä vuotta kaikille! 🙂

IMG_9200.jpg

Tänä aamuna nukutti herkullisen pitkään ja parasta oli, kun päälle unohtuneen herätyskellon, joka sitkeästi pirisi klo 6.30, sai lyödä kiinni, kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Joinain arkiaamuina olisi valmis myymään vaikka mummonsa, että saisi tehdä noin. 

IMG_9205.jpg

Eilinen Uusi Vuosi vietettiin rauhassa kotona kaksin leffojen ja saunan parissa.

IMG_9190.jpg

IMG_9214.jpg

Mies oli ostanut sittenkin parit raketit ja ammuimme ne ilmaan vuoden vaihtuessa. Siideri oli tosi kylmää hangessa seistyään, mutta ihan shampanja-pullon korkkaamiseen ei päästy, se tuntui kaksin jotenkin ”tuhlaukselta”, joten tyydyin pariin saunasiideriin. Joulusta jäi pari jätkänkynttilää, sytytimme ne etuovelle palamaan Uuden Vuoden kunniaksi.

IMG_9196.jpg

Raketteja on mukava katsella, ne ovat kyllä upeita ja pari kivaa kuvaakin sain tallennettua. 

IMG_9256.jpg

IMG_9271.jpg

Omistimme yhden raketin tyttökoiramme muistolle. Usein sanotaan, että koiran menettäessään suru on yhtä kova, kuin rakkaan läheisen menettämisessä. Ja miksi ei olisi – meillä koirat ovat yhtä kuin perheenjäseniä ja suru menetyksestä on ollut kova.

IMG_9282.jpg

IMG_9283.jpg

Tuli hassu olo tästä vuoden vaihtumisesta jo päivällä töissä. Jotenkin haikea. Tuntui siltä, että nyt koiran menetys jää historiaan ja se tuntui pahalta. En oikein osaa selittää tunnetta, mutta hieman se laittoi nieleskelemään kyyneleitä. Sillä ihan yhtä voin muistella rakasta ystävää myös tänä vuonna <3

IMG_9332.jpg

IMG_9315.jpg

Reipas kävelylenkki tänään teki hyvää eilis-illan löhöilyn jälkeen. Aivot jotenkin tarvitsi raitista ilmaa ja tuulettumista. Viimeiset joulukoristeet ovat saaneet kyytiä ja jäljellä on joulukuusi. Se saa lähtöpassit lauantaina, kun tytär tulee kotiin. Sitten onkin ihanan ”koruton” ja ”tyhjä” fiilis kotona runsaan koristekauden jälkeen. Tulee sekin tarpeeseen.

Tänään on ollut ihan sunnuntai-olo, miten mahtavaa, että huomenna onkin perjantai ja taas kaksi vapaapäivää edessä!

Oikein hyvää vuoden ensimmäistä päivää! 🙂

 

 

8 kommenttia “Ihan kuin sunnuntai

    1. Kiitos samoin, onnea uudelle vuodelle! 🙂 Toivottavasti Kulkuri pääsee taas iloisille retkilleen! 😉

  1. Siis ei ole totta! Mä ajattelin juuri samoin isästä vuoden vaihtumisen aikoihin kuin sinä teidän hauvasta. Ja nyt joku sanoi ääneen sen, mitä mä en osannut ehkä ilmaista kunnolla, kun puhuin äidille tuntemuksistani. Ymmärrän siis täysin, miltä susta eilen tuntui. &hearts; Itse katselin vuoden vaihtuessa raketteja ja itkin.

    1. Tiedätkö, että mun mies oli kuulemma myös miettinyt ihan samaa, kun kerroin illalla, että tuntuu pahalta, että nyt koira jää historiaan, edelliselle vuodelle ja jotenkin taakse. Ilmeisesti ajatus ei siis ole mitenkään outo rakkaansa menettäneelle? Minä myös kyynelehdin raketteja katsellessa. Olo oli tosi haikea ja varsinkin miehen ihana ele ampua raketti hauva-ystävän muistolle oli koskettava.<br />
      <br />
      Ei vuoden vaihtuminen ja tapahtuneiden asioiden jääminen menneelle vuodelle muuta kuitenkaan sitä, että menetetyt oli rakkaita ja heitä voi muistella samalla tavalla myös tänä tai ensi tai sitä seuraavana vuonna. Mutta hassua, että olemme kokeneet asian samalla tavalla. &hearts;

  2. Hei Heidi ja Irina! Tiedän myös tuon erikoisen tunteen, mitä kumpikin kuvasitte omaan menetykseenne liittyen. Itse koin sen noin kaksi vuotta sen jälkeen, kun olin menettänyt isäni syövälle. Isä oli ollut kaksi vuotta mielessäni päivittäin kuolinpäivän jälkeen ja yhtenä päivänä ollessani koirani kanssa lenkillä hoksasin, että en ollut ajatellut isääni pariin päivään. Tunteet, jotka siihen liittyivät olivat erikoisia. Olin vihainen itselleni siitä, että niin oli voinut käydä, mutta samalla myös surullinen siitä, että nytkö joudun päästämään isästä tosiaan irti, koska suruni ilmeisemmin oli tullut siihen vaiheeseen, että surutyö ei ollut niin konkreettista päivittäin. Pelkäsin myös, että isäni merkitys jotenkin haalistuisi sen vuoksi, että hän ei ollut mielessäni enää joka päivä. Aikaa on tuostakin hetkestä kulunut ja olen ymmärtänyt tuonkin tunteen kuuluneen menetyksen käsittelyyn.

    1. Kiitos Sanna viestistä. &hearts; Suru ja sureminen on jokaisella yksilöllistä, siihen ei ole oikeaa tapaa. Ymmärrän hyvin, miksi tunsit olevasi vihainen itsellesi, vaikka mitään syytä ei siihen ollutkaan. Ehkä kävi juuri niin kuin sanoit – surutyö oli saanut uuden muodon. Ja se on ihan ok, jossain välissä täytyy päästää irti ja se tapahtuu luonnostaan. Tuota haalistumista itsekin pelkäsin, että nytkö ystävä pitää jättää entiseen vuoteen ja nytkö muistotkin häviää…? Vaikka eihän niin tietenkään käy.<br />
      <br />
      Menetin 1,5 vuotta sitten kesällä hyvin rakkaan ja läheisen vaarini. Hän oli sairastanut pitkään, jo pari vuotta ja jotenkin hänen lähtöönsä oltiin osattu varautua, sillä tilanne oli huono tosi pitkään. Hänen poislähtönsä aiheuttama suru oli kamalaa ja järkytyin siitä todella. Mutta ehkä tuo pitkään ilmassa roikkunut tilanne teki silloin sen, että surutyön teki aikalailla heti. Uskon, että sitä oltiin tehty jo etukäteen, sillä tiesimme päivän koittavan pian, En vieläkään pysty käymään vaarin haudalla itkemättä, mutta enää en ajattele häntä päivittäin, joskus en viikottainkaan. Ja se on minusta ihan ok nykyään. Alussa mietin, että näinkö nopeasti pääsin vaarin kuolemasta yli. Vaari säilyy kuitenkin muistoissani aina ja ikuisesti . &hearts;<br />
      <br />
      Kiitos, että jaoit oman kokemuksesi. On niin mieletöntä, että blogin kautta saa jaettavaksi muiden henkilökohtaisia muistoja ja ajatuksia. Kiitos. &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *