Liitutaidetta ja keittiön joulu

Joululoma alkoi eilen upeilla salsabileillä pitkästä aikaa! Oli ihanaa päästä tanssimaan ja näkemään vanhoja tanssituttuja! Nyt on sitten aika rauhoittua joulunodotukseen, joka konkreettisesti on kotona joka paikassa, nyt myös keittiössä!

Jouluinen liitutaide syntyi hetkessä jääkaapin oveen.

IMG_8738.jpg

Ostin viime jouluna Tuomaan Markkinoilta mistelinoksan. Se ei kuulu perinteisesti suomalaiseen jouluun, eikä meidänkään perheeseen mitenkään erityisesti, (vaikka taisi iskäni sujauttaa suukon äidilleni oksan alla seistessään) etsin sellaista tänäkin vuonna markkinoiden kojuista. Oksaa ei sieltä löytynyt, joten piirsin sellaisen jääkaapin oveen, jälleen Pinterestin innoittamana.

IMG_8739.jpg

IMG_8744.jpg

Keittiöön joulu syntyy lähinnä valoista, katajanoksista maljakossa ja muutamista koristeista. Kuusi -ja tähtikoristeet ovat pahvia ja ostin ne Sinellistä. Vetäisin niihin mustan maalin pintaan ja heti tuli parempia 🙂

IMG_8756.jpg

Keittiön hyllyllä vilahtaa yksi Amsterdamin tuliaisista – Hayn Lup -kynttilänjalka. On kyllä ihan erityisen kaunis ja yksinkertainen tuo jalka! Pieni posliinikuusi on Habitatista.

IMG_8765.jpg

Jouluun on 4 päivää aikaa ja vielä on ruokapuolella tekemistä ja paljon paikkoja, joissa käydä kylässä ennen aattoa. Olen tosi iloinen, että nämä viimeiset päivät ennen aattoa on vapaata, niin on rauhassa aikaa tehdä viimeiset hommat. Huomenna teen joulusiivouksen, vaikka meillä se ei normi viikkosiivouksesta eroa muuten, kuin keittiönkaapinovien pesulla. Ne olen perinteisesti jouluna aina pessyt.

keitti%C3%B6%201.jpg

Keittiössä syntyy viikonlopun aikana myös porkkanalaatikko, jonka ainoana laatikkona teen itse sekä jouluaaton jälkiruoka. Tytär viimeistelee omat herkkulahjansa ja ai niin, onhan se piparkakkutalokin vielä tekemättä! Onneksi en osaa ottaa stressiä näistä, vaikka to do -lista onkin pitkä – joulunaikaiset hommat ovat mieluisia ja valmistelen joulua innoissani!

eteinen%201.jpg

Jouluviiri muutti takan reunustalta eteisen String-hyllyyn. Se sopii siihen vielä paremmin. Joulukortit ripustan perinteisesti siivouskomeron oveen magneettinauhaan. Tänä vuonna on tullut ihmeellisen vähän kortteja, mutta onhan tässä vielä 2 postipäivää, josko niitä vielä tupsahtaisi laatikkoon…?

Tämän viikonlopun aikana laitan vielä jouluisia kuvia lisää kodin tämän vuotisesta jouluilmeestä. 

Mukavaa lauantaita kaikille!

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *