Perheelle pukinkonttiin

Ostin tänä vuonna koko perheelle yhteisen lahjan pukinkonttiin. Meidän perhe rakastaa matkustamista ja niinpä ei tarvinnut kauaa miettiä, mikä olisi hyvä lahja koko perheelle – no, lentoliput tietenkin!

Matka on aina mielessä. Yksi yleensä suunnitteilla, toinen tai kolmaskin haaveissa. Tälläkin hetkellä suunnittelen joululahjamatkan lisäksi päätä pahkaa jo ensi kesän reissua, syksyllekin jo yhtä mietin. Matkaan on päästävä vähintään 2 kertaa vuodessa ja kohteet mielellään sellaisia, joita ei ole ennen nähnyt. Kukin tallaa tyylillään ja jotkut tykkäävät reissata kanarian saarille vuodesta toiseen, mutta minun mielestäni elämä on aivan liian lyhyt, maailma aivan liian suuri ja lompakko aivan liian laiha visiteerataksemme aina samassa paikassa. Niinpä meidän kohteet valikoituvat usein perusteella ”ei olla käyty ennen”, vaikka on toki monia maita nähty useammankin kerran.

IMG_8583.jpg

Vuoden 2014 matkasaldo on 4 reissua. Helmi-maaliskuun vaihteessa nuppineulan pystyin kiinnittämään kuvitteelliseen maailmankarttaani USA:n kohdalle, tarkemmin New Yorkiin. Heinäkuussa vierailin tuttuakin tutummassa Tallinnassa, joten uutta nuppineulaa ei siitä herunut. Myöskin lokakuussa tein reissun yhdessä blogisiskojeni kanssa samaiseen etelä-naapuriin, joka sekin aivan ihana reissu! Uusi neula karttaan irtosi kuitenkin viime kuussa, kun lentokone kaarsi Hollantiin ja vietimme miehen kanssa upean kaupunkiloman marraskuisessa Amsterdamissa.

IMG_8580.jpg

Maailmanvalloituslistalla onkin nyt uusi kohde valmiina!
Pukinkonttiin livahti tänä vuonna lentoliput tyttären pitkäaikaiseen haavekohteeseen, johon olisi tarkoitus helmikuussa lentää muutaman tunnin matka heti tyttären vanhojen tanssien jälkeen. Määränpää on Lontoo, jossa emme ole ennen käyneet.  Toivottavasti kerkeämme näkemään myös paikallisia ystäviämme, mutta eiköhän siellä ensisijaisesti pyöritä turistinähtävyyksien ja shoppailun parissa:)

Matkailu on todella asia, joka avartaa. Minä saan siitä voimaa ja arvostan matkoillani elettyjä hetkiä, nähtyjä juttuja, niitä kokemuksia, joita jää muistoihin. Niillä elää pitkään! On niin mielenkiintoista tutustua uusiin paikkoihin, uusiin ihmisiin, uusiin tapoihin ja kulttuureihin. Miten erilailla ihmiset elävät, asennoituvat elämään ja jakavat elämäänsä eri maailmankolkissa. Jo lyhytkin matka irroittaa omasta arjesta tehokkaasti ja piristää suunnattomasti. Samalla kotiinpalatessa osaa taas arvostaa sitä kaikkea ihanaa, mitä täällä odottaa. Matkailu on jotain, mihin olen aina valmis sijoittamaan. Se kasvattaa sitä henkistä pääomaa. Voisinkin sanoa, että kaikki ylimääräinen raha meneekin meidän perheessä matkakassaan.

Onko muita matkahulluja? 🙂

Eilen pukinkonttiin tuli lentojen lisäksi hankittua myös ihan fyysisiä paketteja, joten senkin homman voi karsia to do -listalta! Kivaa tiistaita kaikille! 🙂

 

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *