DIY Jouluviiri

Erilaisia askarteluideoita pyörii päässä useinkin, mutta nykyään alan niitä tosi harvoin toteuttamaan, lähinnä ajanpuutteesta ja viitseliäisyydestä johtuen. Kuitenkin jouluinen viiri oli sellainen, jota olin suunnitellut jonkin aikaa. Koska mies oli keittänyt vapaapäivänään ihanan lihakeiton ja minulle jäi ruoanlaiton verran vapaata aikaa, tartuin tuumasta toimeen. Otin esille harmaata kartonkia, valkoista paperia, sakset, liimaa ja mustan tussin.

IMG_8634.jpg

Suunnittelin viiriä seinäritilään peuranpään alle kiinnitettäväksi, mutta eihän se siihen sitten istunutkaan. Niinpä viirinauha päätyi takan reunukselle. Musta nauha olisi ehkä tasapainottanut viiriä, mutta sellaista ei huushollista löytynyt. Käyttämäni ohut, hopeinen naru saa viirin näyttämään siltä, kuin se killuisi ilmassa. En oikein tiedä onko se hyvä juttu vai kaipaako se sitä näkyvämpää narua…?

IMG_8632.jpg

Huomaan meneväni joulukoristeiden määrän ja tyylin suhteen koko ajan hillitympään suuntaan. Ennen muinoin meidän joulu oli punainen tonttuineen päivineen. Tänä päivänä en voisi kuvitella tonttuja ikkunaan tai perinteisiä kynttelikköjä tasoille. Myöskin kimallus on vähenemään päin. Eniten viehättää harmaan ja valkoisen yhdistelmä, jota piristää raikas metsän vihreä, kuten nuo hyasintit vanhassa kakkuvuoassa.

IMG_8622_2.jpg

Valaisin tekee hauskan varjon takan viereen seinään. Näyttää ihan siltä kuin siellä olisi tummempaa maalia seinän alaosassa. Tummempaa harmaata kaipaisin kuitenkin taljan muodossa. Ja pidempää karvaa. Sellainen olisi omiaan tuossa takan edessä. Luulen, että yritän etsiä sellaista vielä ennen joulua. Tuo talja on osoittautunut hauvallemme erittäin mieluisaksi, sen voisikin siirtää eteiseen, jossa hauveli yleensä nukkuu koko päivän meidän ollessa töissä.

Se on kuulkaa tasan 2 viikkoa jouluun tänään! 🙂

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *