Talvinen matto olkkariin

Eilen talvisen sisustuspostaussarjan aloitti tekoturkistekstiilit. Jatketaan vielä tekstiilipuolella, mutta siirrytään lattialle.

Kylmät lattiat ovat jotain mitä todella inhoan! Meillä on tänä talvena tuntunut kodin lattiat entistä kylmemmiltä. Tiedä sitten johtuisiko lattian vaihdosta, jonka suoritimme kesällä vai vaikuttaisiko asiaan se, että olkkarin matto on ollut ohuempi ja kooltaan pienempi kuin ikinä ennen. Vanha herramme,
12,5 -vuotias koiramme ei ole enää viihtynyt matolla makoillen, vaan etsii lämpimämpää paikkaa jatkuvasti sohvalta, kunnes ostin hauvelille oman lampaantaljan loikoilupaikaksi. Koiran palelu sekä kylmän lattian tuntu omissa jaloissa sai harkitsemaan uuden, paksumman ja lämpimämmän maton hankkimista olkkariin.

IMG_8550.jpg

Suuntasimme matto-ostoksille Hobby Halliin, sillä olin katsellut sieltä yhtä villamattoa sillä silmällä. Kuitenkin livenä matto ei ollut kuvauksen mukaisesti valkoinen, vaan kellertävän luonnonvalkoinen. Se olisi näyttänyt kylmänsävyisen, vitivalkoisen lattiamme rinnalla likaisen keltaiselta. Lisäksi villamatto oli ohuempi kuin olin kuvitellut, eikä sen pisteliäisyys myöskään tuntunut miellyttävältä. Joten toisin kuin olin luvannut itselleni, etten osta enää ikinä ryijymattoa, ostin ryijymaton. 🙂

IMG_8553.jpg

Mutta ah, tuo ryijymatto oli nappiostos! Se on muhkea, muutaman sentin paksuinen, lämpöinen ja pörröinen kahden eri paksuisen langan vuoksi ja väriltään täysin vitivalkoinen, se tosiaan hohtaa valkoisuutta, kuin vasta satanut lumi!

IMG_8554.jpg

Olkkari sai kaivatun lämmöntunnun ihan kirjaimellisesti ja samalla talvisemman ja kutsuvamman ilmeen. Myös hauva ilahtui silminnähden uudesta lämpimästä matosta ja köllötteleekin sen päällä oikein mielellään!

IMG_8556.jpg

Nyt alkaakin kodin talvinen sisustus olemaan valmis! Matto sopii myös täydellisesti tekoturkispeiton ja tyynyn kanssa. Enää päivitän koristeita tai muita jouluisemmiksi ja tuohan lähempänä aattoa saapuva kuusi sitten ihan omat joulutunnelmansa mukanaan!

Vaihdetaanko teillä mattoja tai muita tekstiilejä vuodenaikojen tms. mukaan?

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *