Haaveeni keittiön pöydän eriparituoleista tulee pikkuhiljaa todeksi. Inspiraatiohan tähän lähti useista sisustuskuvista ja keittiöistä, joissa huomasin ihastelevani aina samaa asiaa; kodikkuutta ja rentoutta, joka syntyi erilaisista tuoleista ruokapöydän ympärillä. Mies luonnollisesti piti ideaa pähkähulluna – miksi ihmeessä kuusi modernia ja identtistä, pöytään kuuluvaa tuolia pitäisi vaihtaa haaveilemiini vanhoihin ja toisistaan poikkeaviin tuoleihin. Onneksi siippa kuitenkin luottaa sisustusmakuuni -ja ratkaisuihini aika pitkälti, joten tätäkin ideaa alettiin toteuttamaan.
Surffasin netissä huutokauppoja ja myyntipalstoja parin kuukauden ajan, kunnes tärppäsi. Entisöinnin alla olevien tuolien lisäksi halusin kotiin toiset kaksi vanhaa tuolia ja netti-ilmoituksen myötä löysimme 70-lukulaiset pinnatuolit. Ne myytiin valmiiksi kunnostettuina ja täyskiiltävällä mustalla maalattuina. Valkoisia tuoleja ensisijaisesti hain, mutta tuo kiiltävä musta vei mennessään ja kauppa oli sillä selvä! Minusta tuo kiiltävä pinta on huikaisevan kaunis!
Tykkään myös erityisen paljon jalkojen alaosan ulospäin kaarenevasta muodosta.
Vaikka tuolit ovat todella sirot, niissä on erittäin mukava istua ja ne ovat tukevat. Laitoin siipankin koeistumaan ostotilanteessa, niin sain vähän miehistä näkökulmaa istumismukavuudesta myös. Laitoin tekoturkiskankaasta ompelemani pienet taljat tuoleille, on huomattavasti mukavampi istua, kun on jokin lämmin peffanalunen. Ja tuovathan ne kivaa talvista ilmettäkin keittiöön!
Vanhoissa huonekaluissa minua kiehtoo aina niiden tarina. Näiden tuolien tarina on vähän epäselvä, mutta en voi olla miettimättä minkälaisessa kodissa ne ovat ennen olleet ja keitä tuoleilla on mahtanutkaan istua. Olisiko niillä kerrottavana jotain jännittäviä, surullisia tai riemukkaita kertomuksia? Nyt ne saavat meidän kodissa uuden elämän niin arjessa kuin juhlassakin.
Mitäs te tuumaatte näistä mustista kaunottaristani? Minusta ne ovat upeat! 🙂
Kivaa perjantaita!