Olen aina pitänyt tärkeänä, että lapsellani on harrastuksia.
Se on varmaan periytynyt omasta lapsuudesta ja nuoruudesta, jossa vanhempieni periaate oli, että meillä lapsilla on vapaa-ajalla jotain järkevää ja terveellistä tekemistä. Harrastuksia piti olla ja niitä sai harrastaa laidasta laitaan. Yritin saada tyttäreni seuraamaan omia tanssijan jalanjälkiäni viemällä hänet jo 3-vuotiaana tanssikouluun. Seuraavat 6 vuotta hän tunneilla kävikin, kunnes 9-vuotiaana ilmoitti lopettavansa tanssimisen ja haluavansa alkaa ratsastamaan.
Itse en ymmärrä hevosista tai ratsastuksesta tuon taivaallista. Tytär halusi niin kovasti ratsastamaan ja pian huomasin roikkuvani ilta toisensa jälkeen maneesin tai kentän reunalla tyttären hevosharrastuksen parissa ja intoilevani hänen jatkuvasta kehityksestä ja palavasta intohimosta niitä suuria, uljaita eläimiä kohtaan. Eläinten parissa harrastaminen, varsinkin ratsastaminen on todella antoisaa ja pidän sitä oikein hyvänä lajina. Siinä oppii kunnioittamaan eläimiä ja hoitamaan niitä niiden vaatimalla tavalla. Siinä joutuu tekemään fyysistä työtä tallihommien ja hevosenhoidon parissa, siinä ulkoillaan ja vietetään aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa.
Aluksi pelkäsin kovasti tuota harrastusta. Miten ihmeessä pieni tyttö pystyy hallitsemaan satoja kiloja painavaa eläintä! Entä jos hän putoaa ja satuttaa itsensä? Onhan noita selästä putoamisia toki tapahtunut, mutta aina on selvitty onneksi säikähdyksellä.
Yllättäen tytär halusi vuosikausia omaa hevosta. Hevoseen vielä olisikin varaa, mutta ei sen ylläpitämiseen. Tallipaikat, ruoat, vitamiinit ja muut ravintolisät, kengitykset, vakuutukset, eläinlääkärit sun muut lukemattomat kulut kohoavat kuukaudessa useisiin satoihin euroihin. Seuraavaksi lähinnä oman hevosen omistamista pääsee vuokraamalla.
Meillä onkin nyt jo vajaan vuoden päivät ollut oma vuokrahevonen. Tuo upea valko-harmaa iso hevonen, jolla tytär ratsastaa pari kertaa viikossa ja hoitaa hänet asiaankuuluvalla tavalla. Koulujen hevosiin ei pysty luomaan mitään erityistä suhdetta – niillä ratsastaa kymmeniä ihmisiä viikossa. Tuolla meidän vuokrahevosella ei ratsasta kuin tyttäremme ja hevosen omistaja, yhteisen sävelen löytyminen ratsastajan ja hevosen välillä on silloin niin paljon helpompaa.
Tytär on viihtynyt viimeiset 6 vuotta hevosen selässä ja loppua ei näy. Kovin edullinen harrastushan tuo ratsastaminen ei ole. Kasvavan lapsen ratsastusvälineet käy vähän väliä pieneksi ja saappaat tai housut eivät nekään ihan muutamalla kympillä liikkeestä irtoa. Maksamme silti ilomielin tyttären harrastukset, sillä olen nähnyt kuinka paljon ratsastus tyttärelleni antaa ja merkitsee. Siitä tulee itsellekin niin hyvä mieli. Ja koska olen henkeen ja vereen eläinihminen, on ihanaa, että tytär harrastaa eläinten parissa. Itse vähän arkailen hevosia, koska en ole ollut ikinä niiden kanssa tekemisissä. Ne ovat niin suuria ja herättävät pelonsekaista kunnioitusta 🙂
Ja mikäpä on viettää iltoja tällaisissa maisemissa. Raikas ilma, aurinkoinen ilta, pari hevosta laukkaa aitauksessa harjat hulmuten, ilosta hirnuen. Aika idyllistä.
Ihanaa viikonlopun jatkoa.