Tiedättekö tunteen, kun haluaisi tehdä jotain muutosta jonkin asian suhteen,
kun tietää tavallaan mitä haluaa, muttei ihan juuri saa laitettua sormea siihen kohtaan?
Ajatus ei ole vielä kaikista kirkkaimmillaan, mutta jokin ajaa vääjäämättä sitä kohti siltikin.
Sellainen tunne on minulla.
Tarve kehittyä, muuttaa kurssia, löytää kurssi, on luonnollista halua kasvaa ja tulla paremmaksi.
Bloggaaminen ei tee poikkeusta. Siihen pitää löytää oma tyyli tehdä, kirjoittaa ja valokuvata.
Sanojen pitää tulla luonnostaan, ajatuksien olla omia, kuvien edustaa tapaani nähdä asiat.
Oma tyyli, maku ja mielipiteet muokkaantuvat iän myötä, kokemusten kautta. On ihana ajatus, että ihminen kehittyy ja muuttuu elettyjen hetkien myötä. Ehkä tehdyistä virheitä, onnistumisen iloista.
Tarve muuttua tai muuttaa jotain kertoo juuri näistä; kun näkee nykyiset asiat eri tavalla,
kun on tullut aika pyrkiä uutta suuntaa kohti.
Kirjoittaminen on luovaa puuhaa. Vaikka teksti ei koskisikaan maailman historian kirjojen muuttumista, kuumimpia sensaatiouutisia tai best seller listojen kärkeen raketin lailla noussutta romaania, kirjoittamiseen tarvitsee aina inspiraation. Sanat, jotka pukevat ajatukset lauseiksi, rakentaa niistä kokonaisuuden ja nivoo kaiken oleellisen yhteen.
Valokuvaaminen on taidetta. Siinä ei tule koskaan liian hyväksi, mutta sekin vaatii inspiraation syntymisen. Taidon vangita kohteen kuviin, korostaa sen parhaimmat puolet, tuoda esiin tunne, jota siinä tavoitellaan. Puhua kokonainen tarina ilman sanoja. Siitä taidosta voi vain haaveilla, mutta sitä kohti on mielenkiintoista pyrkiä. Tavoite on hyvä olla olemassa. Se kertoo siitä, että on valmis muutokseen. Kypsä avaamaan ajatukset uudelle, tarpeeksi motivoitunut tehdäkseen todeksi ideoita.
Yhden vuoden kirjoittamisen jälkeen voi ihan hyvin kuulostella omia fiiliksiä, epäillä omia tuntoja ja miettiä mihin suuntaan lähteä asioita kehittämään. Olen tässä ehkä ollut tarkoituksella ympäripyöreä, haluan jättää jotain vielä muhimaan, kasvamaan rauhassa ja antaa niiden tulla esiin, kun on niiden aika. Olen kuitenkin tyytyväinen, että jotain on auennut itselle. Antanut tilaa ajatuksille, mahdollisuudelle muuttaa kurssia ja lähteä toteuttamaan sitä.
Kaipaan lisää lämpöä ja fiilistä. Arkea ja askareita, sellaista jokapäiväistä elämää mitä minä, sinä ja kaikki muutkin elävät. Iloineen, murheineen kaikkineen. Tekstejä ja kuvia lähempää, ei pelkkää pintaa. Olen fiilistelijä, tunnelmoija, pohtija. Unelmoin usein. Nauran hersyvästi ja herkistyn helposti. Olen vähän sellainen runotyttö. Laulan suihkussa, kun kukaan ei kuule, juon janooni kylmää maitoa. Haluan olla täälläkin enemmän minä. Olla enemmän niitä asioita mitä ajattelen tai tunnen. Olla joka päivä minä. Kuoria vähän pintaa pois, vaikka hiukan tuntuu hassulta.
Lukijoille se tarkoittaa lisää minua. Ehkä aloitan esittelemällä itseni.
Hei kaikille, minä olen Heidi.