1 V. – AJATUKSIA BLOGGAAMISESTA

Tasan vuosi sitten 9.9.2013 painoin ensimmäistä kertaa ”julkaise” -nappulaa sydän pamppaillen ja jännittäen ihan hirmuisesti! Julkaisinhan ensimmäistä kertaa ajatuksiani kaiken maailman luettavaksi. Tai no, lähinnä toivoin, että joku yksittäinen edes ne lukisi ja blogiini ylipäätään eksyisi 🙂

Tiesin heti, että alkaisin kirjoittamaan lifestyle-blogia, sillä haluan kirjoittaa mahdollisimman laajasti elämääni liittyvistä asioista; sisustamisesta ja remontoinnista, matkustamisesta, ruoanlaitosta ja resepteistä, koirista, perhe-elämästä, opiskeluistani ja ammatinvaihdosta, illanvietoista ja arjesta. Kirjoitin n. 8 kuukauden ajan Bloggerissa ja sain siellä jo ihan kivan määrän lukijoita piskuiselle blogilleni. Huhtikuussa 2014 liityin CASA Blogeihin, enkä ole katunut päivääkään! Olen saanut ihan huippuja blogi-siskoja muista Casalaisista, tavannut heitä oikeassa elämässä ja saanut tukea ja apua bloggaamiseen liittyviin asioihin. On ollut ihania ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Lukijamäärässä kävi tietysti mukava pompsahdus ylöspäin portaaliin liityttyäni ja blogiini on löytänyt enemmän lukijoita. Ajatuksenvaihto kommenttiboksissa on vilkastunut, vaikka sitä saisi ehdottomasti olla lisääkin! Siellä ruudun takana on ihanan positiivisia, kannustavia ja sympaattisia ihmisiä! <3 Vuorovaikutus on bloggaamisen parasta antia ja toivon ehdottomasti lisää toimintaa kommenttiboksin puolelle 🙂 Ilman lukijoita ei bloggaamista juuri jaksaisi tehdä.

blogi%201%20vee%201.jpg

Portaaliin liittyminen on myös tuonut kivoja yhteistyömahdollisuuksia, joista yksi konkretisoituu arvonnan muodossa huomenna, joten pysykäähän kuulolla! En usko, että kukaan alkaa bloggaamaan siksi, että saisi yhteistyökumppaneilta jotain tavaraa ilmaiseksi tai jotain rahallisia korvauksia. Se on kuitenkin kiva bonus, sillä bloggarit käyttävät erittäin paljon aikaa bloginsa ylläpitämiseen; aiheiden keksimiseen, tekstin kirjoittamiseen ja oikolukemiseen, valokuvaamiseen, kuvien käsittelyyn, yhteistyökuvioiden virittämiseen, arvontojen järjestämiseen etc. Harva postaus syntyy sormia napsauttamalla. Mainittakoon tässä yhteydessä, että eilinen valmistujaislahja-postaus oli tasan 300.  postaukseni. Huimaa! Jokunen sana ajatuksen virtaa on eetteriin työnnetty.

Itse olen arvioinut käyttäväni bloggaamiseen aikaa kymmenisen tuntia viikossa. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Joskus työstän yhtenä päivänä viisi eri postausta luonnoksiin odottamaan ja näpsin niihin kuvat ja kirjoitan tekstit kertalaakista. Joskus teen postaukset yksi kerrallaan, päivä kerrallaan. Joskus postaus syntyy viidessä minuutissa kaikkineen, joskus se lojuu luonnoksissa viikkotolkulla sopivia kuvia tai sopivaa inspistä tai sopivaa lähestymistapaa odottaessa. Käytän itse myös aika paljon aikaa julkaisujen suunnitteluun, milloin on minkäkin postauksen aika. Melko pieni osa postauksista syntyy spontaanisti, vaikka on niitäkin. Suurin syy suunnitelmallisuuteen on kuvat. Yleensä spontaaniin postaukseen sopivia  kuvia ei välttämättä ole käsillä heti. Olen myös järjestyksen ihminen ja erittäin suunnitelmallinen, bloggaus ei tee tässä poikkeusta.

blogi%201vee%202.jpg

Jotkut lukemieni juttujen mukaan ihmettelee, kuinka bloggareilla on aikaa blogien ylläpitämiseen. Esimerkiksi 15 tuntia viikossa on aika paljon aikaa käyttää bloggaamiseen, varsinkaan jos se ei ole se leipätyö.  No, onhan se paljon. Bloggaamiseen käyttämäni aika ei kuitenkaan tunnu työläältä, päinvastoin. Enkä koe, että bloggaus vie aikaani jostain muusta elämäni osa-alueesta. Olen käyttänyt entisessä tanssijan elämässäni työn ohella saman ajan viikossa tanssimiseen; treenaamiseen, koreografioiden suunnitteluun, tuntien vetämiseen, kisoihin valmistautumiseen, kisaamiseen jne. Nyt tanssi on vaihtunut kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen. Olen blogi-taipaleeni aikana kuitenkin käynyt normaalissa päivätyössä, harrastanut kuntosalia 3-4 kertaa viikossa ja lenkit päälle, ollut äiti, vaimo ja ystävä, koirien ulkoiluttaja, ruoanlaittaja ja kerennyt vielä katsomaan telkkarista iltaisin lemppariohjelmiani. Niin, ja tulihan tuossa kaiken ohessa suoritettua uusi ammattitutkintokin. 🙂

Se, miten kukin oman aikansa käyttää, on ihmisestä kiinni. Minä olen käyttänyt aikani minulle tärkeisiin asioihin ja bloggaaminen on ehdottomasti yksi niistä! Blogissa ja sen ylläpitämisessä saan toteuttaa itseäni ja kehittää itseäni kirjoittajana ja valokuvaajana. Molemmat isoja intohimojani! Elämäntilanteeni on myös sallinut käyttää oman aikani omiin juttuihini, sillä meillä ei ole enää esim. pieniä lapsia perheessämme.

blogi%201%20vee%203.jpg

Bloggaamisessa olen untuvikko, vasta 1-vuotias siis. Aloin itse seuraamaan ensimmäisiä blogeja joskus vuonna 2007. Koin ne niin jännittäviksi! Miten joku julkaisee nettiin kuvia itsestään, kodistaan ja vaatteistaan – ihan hullua! Ja nyt teen itse samaa 🙂 Blogit ovat ehdottomasti korvanneet kohdallani sisustuslehtien oston ja lukemisen ja arvostan jokaista bloggaria nyt enemmän, tietäessäni itse minkä määrän työtä blogin ylläpitäminen vaatii, varsinkin jos sitä päivittää 5-7 kertaa viikossa. Ystävistäni ei juuri kukaan seuraa blogeja, joten heille harrastukseni on melkoista utopiaa. Jotkut ovat sisustamisesta kiinnostuneita, mutta eivät siinä määrin, että voisin loputtomiin höpötellä heille uusimmasta design-valaisinvillityksestäni tai keittön tuoleista. 🙂  Mies ja tytär ovat vasta viime aikoina ymmärtäneet bloggaamisen merkityksen minulle itselleni, eivätkä enää ihmettele (niin paljoa) sitä, miksi kamera kädessä pitää olla joka paikassa ja miksi jokainen asia ja/tai tapahtuma pitää kuvata. Ehkäpä edellä mainittujen syiden takia koen CASA Blogien yhteisöllisyyden ja teidän lukijoiden kanssa käydyt keskustelut kommenttibokseissa ihan erityisen tärkeiksi. <3 Saan jakaa teidän kanssanne kiinnostukseni kohteita.

Tästä tulikin nyt oikea kilometripostaus! Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. Tuntui vain siltä, että nyt oli hyvä hetki vähän avata omia tuntoja näin 1-vuotispäivän kunniaksi.  Toivottavasti olette viihtyneet blogini matkassa ja toivon, että löydätte siitä luettavaa ja katseltavaa myös tulevana vuonna! Kommentit ja kehitysideat ovat isosti tervetulleita myös.

Kiitos teille tästä ensimmäisestä vuodesta! <3 Jos tähän loppuun saisi esittää vienon toiveen, olisi kiva kuulla miten juuri Sinä eksyit blogiini. 🙂 Jos et ole koskaan aiemmin jättänyt minulle kommenttia, niin nyt olisi kiva kuulla juuri Sinusta! 🙂

Blondi

PS: 1-vuotis arvonta pärähtää käyntiin huomenna! 🙂

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *