TAKATALVEA JA DINNERIÄ

Heräsin puoli yhdeksältä. Olin ihan varma, että olin nukkunut johonkin yhteentoista. Olo oli levollinen ja virkeä, kaksi karvaista ystävää heilutteli iloisesti häntäänsä ja toivotti hyvät huomenet märillä kuonoillaan. Ihan parasta <3

Avasin makuuhuoneen verhot ja yllätys oli melkoinen. Odotin jonkunlaista takatalvea, sitä oltiin jo povattu pitkin viikkoa. En sentään odottanut viittä senttiä lunta ja täysin talvista keliä.

Heitin koirille remmit kaulaan ja lähdin ulos. Lumi narskui kenkien alla, ulkona oli raikasta ja kaunista. Koirat olivat riemuissaan. Lauantai-aamu olisi voinut alkaa pöllömminkin.

oksa.PNG


Lumi oli märkää ja raskasta, mutta koirat painelivat hangessa 12- ja 10-vuotiaan innolla! 🙂 Niiden turkkeihin kerääntyi nyrkin kokoisia lumipalloja jalkoihin ja vatsan alle. Niiden repiminen tekee kipeää, enkä jaksanut viedä koiria suihkuun sulamaan. Jätin ne tuulikaappiin sulattelemaan, nappasin kameran ja räpsin ulkona pari otosta. Niin kaunista ja niin raikasta. Minäkin sain posket punaisiksi.

m%25C3%25A4nty.PNG

pensas.PNG



En ihan odottanut enää näkeväni tällaisia maisemia ulkona. Jotenkin sitä kevättä jo eli melko vahvasti. Hetken kuluttua kotiin tullessani minua odotti kaksi villiä ja vähän kyllästynyttä koiraa eteisessä. Tässä turkkiaan lumesta sulattelee jo kasvoiltaan ja korvistaan vähän harmaantunut herramme 🙂

IMG_2956.JPG






Huomasin muuten tästä kuvasta, että emme ole ikinä korjanneet ovenkarmissa näkyviä hampaiden teroitusjälkiä, jotka juurikin tämä kuvassa oleva epeli pentuaikanaan oveen järsi. Noo, ehkä tämäkin fiksataan kesän rempassa?



Tänään on illanistujaiset pitkästä aikaa. Neljän Tähden Illalliset, joita jo toista kertaa ystävien kesken järjestämme, päättyy viimeiseen dinneriin tänään. Kiva istua iltaa hyvien ystävien kanssa, syödä hyvin ja vähän juoda viiniä, ehkä nauraakin hieman 🙂 Aiempia Neljän Tähden illallisia löytyy esim. tästä, tästä ja tästä linkistä.


Valkoista viikonloppua kaikille!

Ja hei, olettehan muistaneet osallistua arvontaan?! Sen teet helposti tästä! 🙂

Blondi

 
 
Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *