NYKIN OSTOKSIA osa II

Maanantaista iltaa!

Tähän toiseen shoppailupostauseen jää esittelyyn muualta, kuin outleteista ostamani tavarat. Ekassa osassahan esittelin nuo merkkituotteet.

Kuten jo moneen otteeseen todettua ja mainittua, Amerikassa vaatteet maksavat vähemmän kuin täällä. Työkaverini käy kerran vuodessa Nykissä ostamassa vaatteita. Säästää kuulemma sievoisen summan, vaikka maksaahan tuo matkakin tietysti. Minua myös kiinnostaa ulkomailta ostetuissa vaatteissa se, että ihan joka toisella ei vastaan tule samaa paitaa. Vaikka heti tähän samaan hengenvetoon on sanottava, että kävimme viereisessä Times Squaren H&M -myymälässä pariinkin otteeseen 🙂 Nämä sieltä löytyivät:

IMG_2675.JPG

IMG_2673.JPG

Kivoja peruspuseroita työ -ja vapaa-ajan käyttöön. Olenkin jo kerennyt käyttää näitä farkkujen ja uusien saappaitteni kanssa. Näin Henkkamaukassa mielestäni kuitenkin tuotteita, joita en ole nähnyt koto-Suomessa… Jäin lisäksi ihmettelemään jokaisesta näkemästäni H&M-liikkeestä puuttuvaa Home -osastoa. Eikö Amerikassa ole lainkaan tuota? Tietääkö joku?


Täytyy muuten sanoa, että tuo Times Squaren liike oli mahtipontinen. Sovituskopitkin olivat hieman eri luokkaa kuin missään aiemmassa HM-liikkeessä, jossa olen käynyt. Sovituskopeilla työskennellyt henkilö ohjasi kopille, meni ensin sisään siistimään kopin (vaikkei siellä mitään siistittävää todellakaan ollut!) ja sitten pyysi minut sisään sulkiessaan verhot takanani. Ihan suuren maailman tyyliin! 🙂 Kopissa oli SUURET peilit, pehmustetut seinät, puolipyöreä verhoseinä tuplaverhoilla varustettuna sekä kokolattiamatto. Ei tuntunut yhtään, että olisi shopannut henkalla!

20140226_105230.jpg

20140226_105242.jpg

Tämän kevyen puseron ostin Aéropostale -liikkeestä, vaikka se noiden HM-paitojen kanssa olikin samassa kuvassa. 

IMG_2670.JPG

Liike on ketju, mutta ilmeisesti tätä on vain jenkeissä Itä-rannikolla. Vertaisin tätä liikettä suomalaisittain HM vs. Zara. Eli ei ihan henkkamaukan hinnoissa, vaan pikkuisen tyyriimpää, joskaan ei todellakaan ökyhintaista. Hyviä tarjouksia tosin oli tuollakin tietyistä vaateryhmistä. 

Pidin kyseisen liikkeen yleisestä ilmeestä tosi paljon ja kävisin ehdottomasti tuolla myös toiste. Mm. kassaseinän taustalla oli tällainen:

IMG_2520.JPG

Kenkärepertuaani kasvoi kahdella parilla, joskin ostin kolmet. Jätin yhdet lempparikenkäni huoneemme roskikseen (sniif), sillä neljä vuotta käytössä olleet nilkkurini olivat auttamatta tulleet tiensä päähän 🙁  Onneksi niiden jättämistä sinne lohdutti nämä ruskeat löydöt!

IMG_2832.JPG

Nyt on sanottava, etten ole IKINÄ ostanut niin edullisia kenkiä kuin nämä saappaat ja nilkkurit. Ja oikeastaan nuo ballerinatkin. Kävelin pariin otteeseen erään meidän Dinsko-tyylisen kenkäkaupan ohitse ja viimein menin sinne myös sisälle katselemaan. Onneksi niin! Myymälässä oli talvikenkien poisto käynnissä ja uskomattomat tarjoukset! Hinnat olivat jo valmiiksi naurettavat ja niiden lisäksi käynnissä oli kamppis: ”Buy one, get one for free”. Ja tämä tyttöhän kolusi hyllyjä! 🙂 Mies istahti alas tuoliin, kun ei muutakaan voinut. Taas. 🙂

IMG_2826.JPG

IMG_2828.JPG

Ostin nämä kahdet kengät saappaiden hinnalla $34,90. Uskotteko?! Kahdet kengät siis 25 eurolla! 🙂 Joudun nykyään tyytymään tasapohjaisiin kenkiin, joka tietyllä tapaa harmittaa. Pidän kuitenkin mieluiten jalkani kunnossa tasapohjaisilla, kun kekkaloin koroilla ehdoin tahdoin hankkimassa taas jotain helposti uusiutuvaa hermotulehdusta jalkapohjaan tms.

Ballerinat löytyivät toisesta liikkeestä n. 10 eurolla. Mitään aitoa nahkaahan mikään näistä kenkäpareista ei ole, mutta ei tällä hinnalla tietty voi aitoa odottaakaan. Tulivat silti tarpeeseen ja eihän tuolla hinnalla noita voi ostamattakaan jättää 🙂 Ballerinat varsinkin kultaisten niittiensä kanssa sopivat täydellisesti yhteen uuden Korsin laukkuni kanssa 🙂

IMG_2619.JPG

IMG_2622.JPG

IMG_2616.JPG

Pakko oli myös mennä tuossa enkeli-kaupassa käymään, eli Victoria’s Secret. Mies istahti (selkeästi miehille varatuille) sohville (taas) ja minä aloin koluamaan kaksikerroksista myymälää.

IMG_2613.JPG

IMG_2615.JPG

 
Pieni on kassi, mutta pieni on kangasmääräkin, heh. 🙂

IMG_2625.JPG

Nämä ja muutama muu ostos jäi käteen tarjoustiskistä ja mies yllättyi laskun pienuudesta. Minäkin yllätyin myymälän hintatasosta, olin kuvitellut Victoria’s Secretin paljon tyyriimmäksi merkiksi.

Käytän yleensä melko neutraaleja värejä huiveissa, mutta nyt halusin kevääksi jotain väriä!Nämä värikkäät yksilöt löysin Century 21:stä. Huivit olivat myös jotain, nimestä päätellen hollatilaista tms. merkkiä, jota en tuntenut entuudestaan, mutta harmikseni en löydä enää irti ottamiani lappuja mistään. No, mutta ei näitäkään huiveja oltu hinnalla pilattu.

IMG_2662.JPG

Lisäksi ostin kynsilakan, pari eväsrasiaa töihin (uskokaa tai älkää, raahasin Amerikasta asti kotiin muovikippoja!!), muutaman keittiöpyyhkeen sekä tulevaan arvontaan liittyviä juttuja. (Arvonta luvassa pian!) Kotiin lähti myös päivittäiskosmetiikkaa hampaidenhoitovälineistä sheivaus-välineisiin, sillä nekin olivat puoli-ilmaisia.  

Sisustusliikkeitä löysin pari. En tiedä mihin ne on Manhattanilla piilotettu, mutta löysin tosiaan vain pari kappaletta, enkä mitään ostettavaa! 🙂 Harmitti. Olisin halunnut kotiin jotain kivaa tuolta rapakon takaa. 

Summa summarum: 
Rahaa paloi, mutta se oli tiedossa. Shoppaamaan tuonne lähdettiin. Voidaankin sitten kiristellä kukkaron suuta jonkun aikaa:) Tämän reissun jälkeen tajusin, että me maksamme Suomessa KAIKESTA ihan sikana! Oli se sitten vaate, ravintolassa syöminen tai tuote ruokakaupassa. Ruokapuoleen palaankin sitten seuraavassa postauksessa, sitten alkaa matkapostaukset ollakin kasassa ja palaan takaisin sisustuspohdintoihin. Kesä nimittäin lähestyy kovaa vauhtia ja niin myös meidän remppa!

No, mitä pidätte ostoksista? Teinkö löytöjä? 🙂

Blondi

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *