Hittasin Irinan blogista kliffan haasteen, jossa postaus pitäs skriivaa omalla murteella. Funtsin ideaa ja Irinan kannustuksesta nappasin haasteen messiin. No, mulla se murre on stadin slangi. Mä oon neljännen polven paljasjalkanen stadilainen. Vaari oli ehta Vallilan kundi, joka pyöri niillä oikeilla mestoilla ja vääns sitä oikeeta slangii, mitä mäkään en varmaan snaijais täysillä.
Kelailin et mistä mä sit täs skriivaisin ja sit tuli mieleen et jos mä kerta omalla tavalla duunaan tän postauksen ni kai mä sit voisin samalla vähä kertoo itestäni.
Mä synnyin seiskytluvun lopus Helsingin lähiöön. Mul on melkein kuus vuotta vanhempi iso-broidi. Skidinä mä olin kuulemma helppo muksu, joka ei ihmeemmin narissu mistään, se lienee muuttunu sit myöhemmin, ainaki jos miehelt kysyis 😉 Mä dikkailin leikkii pihalla muiden naapurin skidien kaa ja leikittiin kaikkee sellasta, mikä tän päivän muksuille on hepreaa; polee ja rofee, kirkkistä, keinupersistä sun muuta. Nykyajan skidit kuluttaa lähinnä perslihaksia ja peukaloita kaikkien pelien kaa. Lapsuudesta on sika hyvii muistoi läjäpäin!
Mut jos mennään vähän freesimpii asioihi, ni siippani treffasin ekan kerran yhteisten frendien kautta, ku olin 16. Pari vuotta myöhemmin alettii seukkaa ja vuoden päästä synty meijän tytär. Meil oli melko pitkä kihlausaika, kaheksan vuotta ennen ku mentiin jiftikseen. Ens kuun vikana päivänä me vietetää meijän kymppivuotis hääpäivää Nykissä. <3
Arkielämästä voisin mainita, et me dikkaillaan siis matkustamisesta. Kaikki ylimääränen fyrkka menee siihen. Mikään ei voita sitä fiilistä ku istut flyggalla ja venaat et pääset taas reissuun tsekkaa uusii mestoja ja ottaa chillisti uusissa ympyröissä. Toisaalta mulle käy hyvin myös jotkut landereissut. Ei tuota yhtään tuskaa istuu möksällä keskellä skuugee ja käydä fisustaa, vaik mä en ite syökään kalaa. Notskilla istuminen illansuussa on parasta, mökkibastua unohtamatta!
Me myös tykätään skruudaa hyvää safkaa ja duunataanki välillä kaikki kolme himassa kimpassa jotain sapuskaa. Sen takii mun blogissakin on paljon reseptei, se kuuluu mun joka päiväseen elämään niin vahvasti.
Tästä tekstistä päätellen ei uskois et mä oon ennen duunissa skriivannu virallisii dokkareita soppareista asiakaskirjeisiin. 🙂 Vaik mä ehkä frendien kaa puhunkin näin miten nyt kirjotan, mä dikkaan kuitenkin siististä kieliasusta ja karsastan huonoa äidinkieltä.
Mä kirjotan omaa blogii siistillä kielellä, joskaan en täysin kirjakielellä, koska sekään ei sit oo täysin mua. Oon yrittäny hittaa sellasen kultasen keskitien sen suhteen. Mitä tohon kouluun ja osaamiseen viel tulee, ni mun lahjat on ollu aina taiteellisemmalla puolella ku teoreettisella. Siks mä varmaan oonki tajunnu mikä must pitää tulla isona ja opiskelen nyt itelleni mieluista uutta ammattii visuaalisella puolella. Saa nähä mihin tästä päätyy ja mis mä oon vuoden päästä.
Tähän loppuu mä haluun laittaa pätkän mun vaarin, sen Vallilan kundin lempirunosta. Tätä vaari aina mulle ja mun serkuille höpötti ja tästä tulee niin hyvä fiilis <3 Mä bonjaan kaikki sanat, vaik osaa noista ei tuu ite käytettyy.
ois toivomus snadi,
et tsiigaa sais sen vielä kerran.
Mieli Sörkkaan ois tsöraa,
sinne skuru kyllä föraa,
tai vislaa vois issikan tsärran.
Näkis Hagiksen platsin
ja Brahiksen matsit
ja Valgan, voi jebulis se stemmaa.
Siel griinais ja steppais,
vaik kohtalo kneppais
et fikkasta puuttuisi femma.
Siel friidut ne sjungaa
ja lanteet ne gungaa,
globos sekoo ja sydämes studaa.
Oman sussun siel hittais,
onnen glasarista kittais,
ois elämä niin kivaa ja gutaa.
ja penkillä goisin,
ja aina ei ois mitä skruudaa.
Niin silti gimis on Stadi,
siks toivomus snadi,
et gartsoillas saisin viel luudaa.
Veikko Lehmuksela
Karhumäessä v. 1941